Vauva alkaa opetella yhtä tärkeimmistä taidoista – vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa – heti syntymästään lähtien.
Viimeksi päivitetty 3.5.2011
Kun on tutkittu sitä, millaisia edellytyksiä lapsella on syntyessään, on saatu uusia oivalluksia, kuinka tärkeää lapselle on se mitä tapahtuu aivan ensi aikoina syntymän jälkeen. Varsinkin psykologian ja lääketieteen alueen tutkijat uskoivat pitkään, että vauvat ovat syntyessään lähinnä autistisia. Katsottiin, ettei vastasyntynyt pysty käsittämään, mitä muut ihmiset ajattelevat tai tuntevat, eikä suuntautumaan toisiin ihmisiin. Lapsen ei myöskään ajateltu tahtovan tai voivan ilmaista muuta kuin kaikkein primitiivisimpiä tunteita. Tietysti lapsi itki tuntiessaan epämukavuutta, kuten nälkää, väsymystä, mahakipua, märän vaipan tai vilua, mutta tutkijat väittivät, ettei hän juurikaan kyennyt erottamaan näitä erilaisia tiloja toisistaan. Pikkulasta pidettiin keskeneräisenä olentona, jonka oli vahvistettava heikkoja tuntemuksiaan ja vaikutelmiaan ympäristöstään. Vasta sitten hän kykenisi vaihtamaan ajatuksia toisten ihmisten kanssa.
Huomioita yhteispelistä
Sitä mukaa kuin tutkijat ovat saaneet kehittyneempiä teknisiä apuvälineitä, on myös saatu uutta tietoa siitä, miten vastasyntyneet kommunikoivat lähiympäristönsä kanssa. Videokameran ja digitaalisen nauhoituslaitteiston avulla on tutkittu lyhyitä ajanjaksoja yhä uudelleen, kuva kuvalta, millisekunti millisekunnilta. Silloin on saatu talteen valtavasti pieniä signaaleja lapselta tai vanhemmilta. Nuo ehkä vain puolen sekunnin välähdykset paljastavat äärimmäisen virittyneen sanattoman dialogin. Kyseessä voi olla katse, johon vastataan, avautuva suu tai lapsen reaktio puolen minuutin päästä siitä kun äiti teki jotain.
Nämä havainnot saivat tutkijat asettamaan uusia kysymyksiä ja tekemään uusia tutkimuksia, jotta päästäisiin selville, mitkä lapsen taidot ja ominaisuudet olisivat myötäsyntyisiä. Silloin huomattiin, että lapsen synnynnäiset aistiominaisuudet ja henkiset edellytykset sallivat aktiivisen viestinnän muiden kanssa. On totta, ettei sylilapsella ole yhtä kehittynyt näkö kuin aikuisella. Mutta aiemmin tutkijat luulivat, että sylilapsi näkee koko maailman utuisena, kun taas nyt todetaan, että hän kykenee kohdistamaan terävän näön 30–40 cm:n etäisyydelle, mikä sattuu olemaan sama kuin lapsen ja äidin silmien välinen matka imetettäessä (tai kun vanhempi kantaa lastaan tai ruokkii häntä pullosta).
Näyttää myös siltä, että lapsen kuulo ja tunto sopivat aktiiviseen viestimiseen vanhempien kanssa jo syntymässä. Kehittyneiden kokeiden avulla tutkijat ovat mm. selvittäneet, että lapsi pystyy ensi hetkestä alkaen erottamaan ihmisäänet muista äänistä ja kasvot muista samanmuotoisista kohteista. Molemmissa tapauksissa lapsi kuuntelee ja katsoo mieluiten ihmistä. Itse asiassa lapsi erottelee ääniä jo ennen syntymää. Vastasyntyneet nimittäin reagoivat eri tavalla jo vatsassa kuulemiinsa ääniin kuin ”uusiin” ääniin. On mm. osoitettu, että lapsi tunnistaa äitinsä äänen, jonka on kuullut ennen syntymää. Tutkijat tulkitsevat tuloksia niin, että vastasyntyneellä on synnynnäinen kyky kommunikoida ja seurustella muiden ihmisten kanssa.
Yhteispelin perusvalmiuksia
Millaisia valmiuksia lapsen tulisi oppia – tai kehittää edelleen –vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden huoltajien kanssa? Tärkeintä on se, että ihmisten keskeisen viestimisen on noudatettava tiettyjä sääntöjä, jotta yhteispeli toimisi kunnolla.
Yksi tärkeimmistä säännöistä on, että vuoroin puhutaan ja kuunnellaan, mitä sanotaan myös vuorotteluksi. Ensin on minun vuoroni ja sitten sinun. Tämän lapsi oppii jo paljon ennen kuin alkaa puhua. Kun äiti imettää – tai äiti ja isä ruokkivat lasta tuttipullosta – hän tarkkailee toimivaa lasta (kun tämä imee) ja tulee mukaan huomautuksilla ja varmistavilla silmäyksillä tai silittää lapsen päätä tauon aikana. Samoin tarkkaavaisuus ja odottava asenne vaihtelevat silloin, kun lapsi viestii aktiivisesti huitomalla käsiään, alkaa muodostaa omia ääniä tai kajauttaa heleän naurun.Useimmissa perheissä lapsi ja vanhemmat rakentavat luontojaan vuorovaikutusmallin, jossa molemmat osapuolet vaihtelevat ilmauksiaan eri tavoin. Vaikkapa katsekontaktin, hymyn tai äänien vuorottelun välityksellä vahvistetaan, että toista kuunnellaan, samoin imitoinnin tai äänien tai ilmeiden ”peilaamisen” avulla.
Yhtä perustavanlaatuisena useimmat lapset omaksuvat heti ensi alkuun kokemuksen, että maailma on turvallinen ja ennakoitavissa. Tässä on kyse enimmäkseen lapsen ja huoltajien suhteesta. Useimmille vanhemmille syntyy luontojaan vahva rakkaus ja huolenpidon tunne vastasyntynyttä kohtaan, mistä seuraa, että lapsi kiinnittyy heihin. Kiinnittyminen katsotaan erääksi tärkeimmistä edellytyksistä sille, että lapsi oppii ja kehittää valmiuksiaan ja taitojaan jatkossa. Useimmat äidit kokevat suurta yhteyttä lapseen, koska heillä on raskauden aikana ollut tilaisuus rakentaa tunnesidettä. Useat tutkimukset osoittavat, että tuo yhteys on luonteeltaan kehollinen – äidit tunnistavat lapsensa jo tämän tuoksusta tai itkusta.
Ympäristöön vaikuttaminen
Varhaiseen kommunikointiin kuuluu myös yrittää ymmärtää, mistä lapsi pitää, ja antaa sille vastinetta. Lapsi kokee ja oppii tällöin, että voi vaikuttaa ympäristöönsä. Mutta mikään vaikutus ei kohdistu yksipuolisesti lapsesta vanhempaan. Sylilapsi näyttää myös seuraavan aikuisen toimia tai tunneilmauksia tutkimalla ahkerasti äidin tai isän kasvoja ja viimein heidän ääntäänkin. Tällöinkin vaikuttaa siltä, että vastasyntynyt käsittää eri tunteita ja reagoi eri tavoin, jos vanhemmat ilmentävät iloa, ihmetystä tai ehkä suuttumusta tai pettymystä.
Mitä lapsi oppii itsestään?
Mitä vastasyntynyt tietää tai ymmärtää? Hänellä ei luultavasti ole ”kuvaa itsestään”, jos sillä tarkoitetaan kykyä arvioida itsensä hyväksi tai huonoksi, kiltiksi tai tuhmaksi, osaavaksi tai osaamattomaksi. Lapsella ei ole edellytyksiä tietää, mikä on tärkeää tai arvokasta. Psykologit ovat perinteisesti katsoneet, ettei lapsella ole myöskään ”minää” synnyttyään eikä hän erota itseään siitä mitä hänelle tapahtuu.
Lapsen uskottiin näkevän itsensä ensi aikoina samaksi äitinsä kanssa ja vasta vähitellen alkavan erottaa itsensä äidistä ja omat tekonsa ja ajatuksensa äidin teoista ja ajatuksista. Nyttemmin tutkimus on kyseenalaistanut tämän käsityksen. Tutkijat katsovat osoitetun, että sylilapsi pystyy tekemään eron itsensä ja ympäristön välillä ja näkemään toiset ihmiset muina kuin itse on. Tämä ei tarkoita sitä, että sylilapsella olisi syntymän jälkeen tietoisia ajatuksia siitä, kuka hän on, tai vanhempien ja lapsen välisestä erosta. Mutta on silti selvää, että lapsi on jo syntymästä asti kiinnostunut selvittämään, miten maailma toimii. Lapsi luo yhteyksiä ja ottaa selville, miten asiat ja esineet liittyvät toisiinsa.
Vaikka sylilapsi tuskin on tietoinen tästä prosessista, vanhempien on tärkeää lähteä siitä, että lapsi on matkalla kehittämään sellaista ymmärrystä. Kun äiti tai isä kysyy lapseltaan esim. ”Oletko surullinen?”, ”Tahdotko ruokaa?”, ”Nousisitko vuoteesta?”, kyseessä on tulkinta siitä mitä lapsi ajattelee ja mistä pitää – ja mitä lapsi ei vielä osaa pukea sanoiksi. Voitaneen sanoa, että tällainen puhe auttaa lasta näkemään yhteyden itsensä ja ympäristön välillä.
Kiinnittyminen
Sylilapsen ja lähimpien huoltajien suhteet lapsen ensi viikkoina ja kuukausina luovat pohjan sille, miten lapsi suhtautuu jatkossa ympäristöön. Jotta lapsi saisi tukevan perustuksen, jolta ponnistaa, hänen tulee kokea turvallisuutta ja hyvää yhteyttä itsensä ja huoltajien välillä, niin että he ovat saatavilla ja täyttävät perustarpeet. Kiintymyssuhteen luo ennen kaikkea aktiivinen viestiminen, jossa lapsen signaaleihin ja ilmauksiin vastataan myönteisellä ja vastavuoroisella tavalla. Siihen kuuluu, että lapsi saa nälkäisenä ruokaa, hänet pestään ja kuivataan tarvittaessa ja hän saa lohdutusta jonkin vaivatessa – mutta että myös lapsen uteliaisuus ja ilmaukset saavat vastakaikua ja rohkaisua läheisiltä ihmisiltä.
Teksti: Jon Olav Berg
Julkaistu alun perin Oppiminen: Lapsen suunnattomasta oppimiskyvystä -oppaassa
Copyright © 2011 Vaukirja
Kuva: iStockphoto
