Viimeksi päivitetty 6.6.2017
Nimimerkki kysyy: Olenko nukuttanut lastani väärin?
Hei! Minulla on hieman näkemyseroja kasvatusasioiden suhteen miesystäväni kanssa. Minä olen sitä mieltä, että lapsen on hyvä opetella itsenäisyyttä, tietenkin kuitenkin turvallisuus, ikä ja lapsen tarpeet huomioiden. Mieheni mielestä lapsen täytyy saada olla lapsi ja häneen täytyy panostaa omankin jaksamisen kustannuksella.
Yhtenä esimerkkinä tästä on lapsen nukuttaminen. Miehelläni on entisestä liitostaan lapsi, minulla samaten. Omani nukkui aikanaan sivuvaunussa sänkyni vieressä vuoden ikään asti ja siirtyi sitten omaan huoneeseensa.
Reilun 1,5 vuoden ikään asti nukuttelin häntä istumalla vieressä ja silittelemällä tarpeen vaatiessa, sittemmin pikkuhiljaa jätin nukutuksen pois ja iltasatujen jälkeen vain peittelin hänet ja lähdin pois huoneesta. Aluksi siitä seurasi tietenkin itkua ja hammastenkiristystä, mutta ravasin hänen huoneessaan sopivin väliajoin rauhoittelemassa ja lähdin taas pois, kunnes lapsi sitten oppi jäämään rauhassa itse nukkumaan.
Nyt minulla on helppoa, kun saan lapsen sänkyynsä ja sen jälkeen on aikaa itselle. Mieheni sen sijaan nukuttaa edelleen 2,5-vuotiaansa katselemalla yhdessä televisiota sängyssä, lukemalla kirjoja ja jää lapsen viereen, kunnes tämä nukahtaa. Lapsi nukutetaan isän sänkyyn, josta yöllä nostetaan omaan sänkyynsä, joka on samassa huoneessa. Nukutusoperaatioon kuluu joka ilta 1—2h.
Mieheni mielestä lasta ei pidä jättää yksin ja nukuttaminen parantaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta. Ja vaikka mieheni haluaa asian niin hoitaa, se selvästi syö häneltä kaiken oman ajan ja kun kotityötkin pitää tehdä yöllä, on se hänen yöunistaan pois. Uupumus on selvästi jo aika paha.
Onko hänen tapansa kuitenkin parempi? Olenko itse kasvattanut lastani väärin?
Psykologi vastaa: Vanhemman jaksaminen ja lapsen etu tasapainoon
Kysymys nukuttamistapojen paremmuudesta on haastava, sillä on olemassa erilaisia tapoja toimia lastensa kanssa ja useimmissa niissä on paljon lapsen kehitystä tukevia elementtejä. Jokaisen perheen tulee luoda omat toimivat tapansa, jossa huomioidaan lasten etu vanhemman jaksamista unohtamatta.
Nukuttamisen kysymyksen voi ymmärtää myös laajemmin kasvatustapojen erilaisuutena. Selkeästi vastaajan mies korostaa lapsilähtöisyyttä kasvatuksessaan, mikä sinänsä on osoitettu lapsen kehityksen kannalta myönteiseksi tavaksi lähestyä kasvatuskysymyksiä.
Lapsilähtöistä mutta ei lapsikeskeistä kasvatusta
Lapsilähtöinen kasvatus on kuitenkin eri asia kuin lapsikeskeinen, jossa lapsi saa määritellä perheen rytmin ja elämän hallitsevaksi ja joutuu ottamaan vastuun kaikista päätöksistä. Lapsen halujen ja mielialojen mukaan toimiminen voi luoda myös turvattomuutta lapselle, joka kuitenkin odottaa, että vanhempi kantaa loppujen lopuksi vastuun.
Myös lapset ja heidän tarpeensa ovat erilaisia. Herkkä ja erilaisille vaikutuksille altis lapsi hakee enemmän aikuisen turvaa ja huomiota kuin lapsi, joka on niin sanotusti itsenäisempi.
Jokaisessa perheessä ja lapsi-vanhempisuhteessa on erilaisia tapoja toimia ja rakentaa arkea. Molemmat voivat olla yhtä hyviä, jos toimintatapa huomioi lapsen tarpeet sekä luo lapselle turvallisuuden tunteen eikä aiheuta kohtuutonta väsymistä vanhemmalle.
Nukkumaanmeno ei ole peli
Kaksi- ja puolivuotiaan ei tarvitse opetella vielä itsenäisyyttä. Uskon, ettei kysyjä tarkoittanut kuitenkaan sellaista itsenäisyyttä, jota edellytetään vanhemmilta lapsilta. Kirjoituksesta ymmärrän, että hänen tapansa on totuttaa lapsensa turvallisesti nukahtamaan yksin.
On suositeltavaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa rauhoittaa lapsen uniaika turvallisin rutiinein siten, että lapsi laitetaan valveilla omaan sänkyynsä, josta hän myös herää. Tällöin uni on usein levollisempaa ja iltatoimet sujuvat tuttujen ja turvallisten rutiinien myötä hyvin. Nukkumaan menosta ei tule ikään kuin peli, jota lähdetään pelaamaan lapsen ehdoilla.
Lapsi oppii hyödyntämään vanhempien eripuraa
Miehen tavassa korostuu läheisyys. Lapsen itsetunnon huomioiminen on hieno asia. Ajan antaminen on siinä merkityksessä erittäin tärkeää. Nukkumaanmeno olisi kuitenkin hyvä erottaa toiminnallisista aktiviteeteista tai mediasisällöistä, jotka helposti päinvastoin virkistävät lasta. En ihmettele yhtään, että nukuttaminen kestää tunnin tai jopa kaksikin, koska selkeästi nukuttamiseen on liitetty yhteinen toiminnallinen hetki.
Erilaiset käsitykset lasten kanssa toimimisesta voivat rasittaa parisuhdetta ja aiheuttaa riitaa, mikä helposti viestittää myös lapsille siitä, etteivät aikuiset vedä yhtä köyttä.
Lapset oppivat myös helposti hyödyntämään tätä eripuraa aikuisten välillä pyytämällä esimerkiksi lupaa aina toiselta aikuiselta, koska tietävät, ettei toinen antaisi siihen lupaa. Tämän takia olisi tärkeää sopia yhteisistä pelisäännöistä, jossa kunnioitetaan molempien näkemyksiä ja huomioidaan lisäksi parisuhde.
Näiden toimintasääntöjen luominen voi olla haastavaa, mutta palkitsee pidemmällä aikavälillä.
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa.
