Kun lapsi ei syö, vanhempien pinna kiristyy. Ruokakasvatuksessa maltti on kuitenkin valttia, sillä hermoilemalla lapsen nirsoilu vain pahenee.
Viimeksi päivitetty 24.5.2010
”Pieni syömisongelma kuuluu lapsen elämään. On ihan normaalia, että lapsi välillä tykkää ja välillä ei tykkää jostain”, ravitsemusterapeutti Aila Paganus kertoo.
Perusnirsoilusta ei kannata alkaa hössöttää. Hoitoa vaativat tapaukset tunnistaa usein siitä, että ongelmaperheissä ruokailusta on tullut tahtojen taistelu.
”Vanhempien oma jaksamisen on vaakalaudalla. He ovat uupuneita, syyllistyneitä, ahdistuneita ja ajattelevat koko ajan lapsen syömättömyyttä”, Paganus sanoo.
Lue myös: Suomalaisäidit imettävät liian vähän
Syyt syömättömyyteen
Syömishäiriön taustalla voi olla jokin sairaus kuten keliakia, allergia tai ruoan nouseminen ruokatorveen. Myös korvatulehdus voi aiheuttaa nirsoilua. Kaikkien syömisongelmien taustalle ei kuitenkaan ole sairaus. Myös ongelmat vuorovaikutuksessa aiheuttavat syömishäiriöitä.
”Vanhempien ja lapsen välisestä suhteessa voi puuttua luottamusta, sallivuutta ja hellyyttä. Tämä näkyy helposti syömishäiriönä. Toisaalta lapsen syömishäiriö voi aiheuttaa vuorovaikutushäiriön ja pahentaa ruokaongelmia”, Paganus pohtii.
Hermoilu, tiuskinta ja pakottaminen ruokapöytätilanteissa ovat tyypillisiä syömishäiriöitä aiheuttavia vuorovaikutusongelmia. Vanhemmat saattavat myös ohjelmoida lastaan huonoksi syöjäksi.
”Jos vanhemmat puhuvat lapselle jatkuvasti, kuinka huono hän on syömään, lapsikin alkaa pitää itseään huonona syöjänä”, Paganus sanoo.
Yllättävää kyllä Paganus nimeää myös imetyksen yhdeksi nirsoilua aiheuttavaksi tekijäksi.
”Pitkä rintaruokinta ei sinänsä aiheuta häiriöitä, mutta jos kiinteitä syövä lapsi saa pieneenkin nälkään rintamaitoa ja jos lasta imetetään useita kertoja yöllä, ei synny tervettä näläntunnetta”, Paganus huomauttaa.
Katso video: Ruokaa suusta suuhun -menetelmällä
”Lapsi syö sen verran kuin jaksaa”
Lapsen nirsoilu aiheuttaa perheissä usein ahdistusta ja syyllisyyttä.
”Syömättömyys on herkkä aihe. Monet naiset kokevat olevansa huonoja äitejä, jos lapsi ei syö”, Paganus selventää.
Ei siis ihme, että vanhemmat sortuvat usein pakottamiseen, mikä vaikeuttaa entisestään lapsen syömistä. Millä tavalla vanhemmat voivat sitten vaikuttaa positiivisesti lapsen syömiseen?
”Lapsentahtinen ruokailu on hyvä lähtökohta. Lapsi syö sen verran kuin jaksaa. Lapsi oppii opettelemalla ja tutustumalla ruokaan kaikilla aisteilla”, Paganus sanoo.
Lue myös: Ruokaa ja höpötystä
Itse ruokailun tulee olla selkeä ja rauhallinen tilanne, johon ei ole latautunut negatiivisia asioita.
”Vaikka lapsi söisi vähän, kehutaan syömisestä. Kiitoksella on uskomaton voima. Syömisestä ei saisi antaa negatiivista palautetta lapselle”, Paganus sanoo.
Myös esimerkillä on suuri vaikutus siihen, mitä lapset suostuvat syömään.
”Vanhempien kannattaa itse syödä hyvin. Jos vanhemmat syövät pitkin päivää pitsaa, kokista ja karkkeja, on lasta vaikea opettaa syömään ruoka-aikoina kunnon ruokaa”, Paganus huomauttaa.
Nirsoilijalta ei kuitenkaan pidä kieltää kaikkia herkkuja. Mieluummin kannattaa pitää esimerkiksi keksipäivä, karkkipäivä tai limupäivä.
”Herkut eivät saisi kuitenkaan olla palkinto. Jos ruoan syömisestä palkitaan, lapsi oppii, että ruoassa on jotain vikaa, kun syömisestä saa palkinnon”, Paganus selventää.
Tarhaan meneminen voi myös auttaa syömisen oppimisessa.
”Kun lapsi näkee, että kaverit syövät, hän alkaa syödä niin kuin muutkin”, Paganus huomauttaa.
Hankalaan syömishäiriöön ei tosin pelkkä tarha auta.
”Vaikeaksi mennyttä tilannetta kannattaa purkaa asiantuntijan kanssa”, Paganus neuvoo.
Lue myös: Täällä syön minä
Syömättömyyden vaarat
Nirsoilijoiden vanhempien kannattaa laittaa jäitä hattuun, sillä pieni syömishäiriö ei vielä vie lasta sairaalakuntoon.
”Ei tässä maassa pikkulapset nälkään kuole. Lähinnä ongelmat tulevat esille, kun lapsi ei kasva. Kasvukehityksen loppuminen voi kyllä tuottaa pitkäkantaisia ongelmia, joten syömishäiriö pitää aina tutkia”, Paganus sanoo.
Todella vakavat ongelmat esiintyvät vasta, kun syömishäiriö on kroonistunut anoreksiaksi.
”Näitäkin tapauksia on valitettavasti yhä nuoremmissa ikäryhmissä”, Paganus huomauttaa.
