Viimeksi päivitetty 1.9.2023
Uusien nimien joukossa ei ole yhtään suomen kieleen pohjautuvaa nimeä, kuten ei ollut edellisessä, vuoden 2020 uudistuksessakaan. Vuonna 2015 nimipäivän saivat Taika ja Sisu.
Kansainvälisyys näkyy suomalaisissa nimissä entistä vahvemmin
”Suomalaisten nimenanto on selvästi kansainvälistynyt. Siksi kalenteriin on nyt hyväksytty useita vierasasuisiakin nimiä, kuten Jessica, eikä Jessika, tai Linus, eikä Liinus, ”nimistötutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo.
Uusia kansaivälisiä nimiä ovat muun muassa Camilla ja Jessica tai Kevin, Mio ja Neo.
Monet uusista nimistä ovat vanhojen almanakkanimien uusia variantteja, kuten Alissa, Lili, Livia ja Marju tai Eppu, Ilja, Jasu, Joseja Miki.
Kalenteriin otetaan mukaan lisäksi joitakin vanhoja, aikoinaan kalenterista poistettuja nimiä, kuten Aamos, Linus ja Rolf.
Suomalaiseen kalenteriin lisätään kaikkiaan 33 nimeä.
Uudet suomalaiset kalenterinimet 2025
Naistennimet (18)
Alissa, Alva, Amelia, Camilla, Elea, Jessica, Juulia, Kira, Lili, Lilia, Lilian, Livia, Marju, Milena, Mona, Siina, Sinna, Vivian
Miestennimet (15)
Aamos, Eppu, Ilja, Jare, Jasu, Jose, Kaius, Kevin, Leon, Linus, Martin, Miki, Mio, Neo, Rolf
Suomenruotsalaisissa nimissä myös tuulahduksia Italiasta
Monet suomenruotsalaisen kalenterin uusista nimistä on omaksuttu englanninkielisestä maailmasta, kuten Caspian, Elvin, Tristan ja Morris. Monet niistä ovat myös ton-loppuisia, kuten Aston, Elton ja Winston.
Italialaista nimistöä edustavat taas Sienna, Matteo ja Luca.
”Muutama skandinaavinen nimikin pääsee nyt kalenteriin, kuten Tova ja Joar, jotka esiintyivät jo vanhoissa riimukivissä. Norjalaisesta ja tanskalaisesta nimistöstä lainattuja ovat taas Line ja Lykke”, filosofian tohtori Leila Mattfolk kertoo.
Uusien nimien joukossa on myös joitakin kirjallisuuteen viittavia nimiä.
”Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-tarinoiden prinssin nimi Caspian sijoitettiin samalle päivälle kuin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin lastenkirjoista tutut Ronja, My ja Mio”, Mattfolk kertoo.
Uudet suomenruotsalaiset kalenterinimet 2025
Naistennimet (14)
Bea, Celine, Edla, Elisa, Emilie, Fiona, Line, Lykke, Malva, Melanie, Mila, Sienna, Tova, Venla
Miestennimet (13)
Aston, Caspian, Dominic, Elton, Elvin, Joar, Julian, Luca, Marius, Matteo, Morris, Tristan, Winston
Näin uudet nimet valitaan
Vuoden 2025 uudistusten pohja-aineistona käytettiin vuoden 2020 aineistoa, joka sisälsi alkuvuonna 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten ensimmäiset etunimet.
Tähän aineistoon lisättiin Suomessa vuosina 2018–2022 syntyneiden lasten ensimmäiset etunimet. Aineistot saatiin Digi- ja väestötietovirastolta.
Suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona oli, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä. Näin hyväksytyillä uusilla nimillä on aineistossa kaikkiaan 26 131 suomenkielistä nimenkantajaa.
Suomenruotsalaiseen kalenteriin pääsyn raja oli sen sijaan 50 nimenkantajaa, ja näin saaduilla uusilla nimillä on aineistossa 1751 ruotsinkielistä nimenkantajaa.
Lue myös:
Lähde: Helsingin yliopisto