Viimeksi päivitetty 23.8.2022
Temperamentti on käsite, johon kietoutuu piirteitä luonteesta, paineensietokyvystä ja sosiaalisuudesta.
”Temperamentilla tarkoitetaan jo pikkulapsella ilmenevää yksilöllistä reagointitapaa, joka näkyy esimerkiksi tunneilmaisussa, uusiin ärsykkeisiin suhtautumisessa ja aktiivisuuden määrässä”, Jyväskylän Ammattikorkeakoulun lapsi-, perhe-, ja nuorisotyön yliopettaja Anna Rönkä kertoo.
Temperamentti kasvaa lapsen mukana
Temperamentti kertoo lapsen persoonallisuudesta, ja se tulee esille jo vauvaiässä.
”Toiset vauvat ovat rauhallisia ja toiset ovat aktiivisempia. Itkuisuus voi puolestaan kertoa lapsen emootionaalisuudesta. Toisaalta itku voi johtua myös koliikista tai muusta fyysisestä vaivasta”, Rönkä kertoo.
Pienen lapsen reaktioista ei kuitenkaan kannata tehdä vedenpitäviä päätelmiä siitä, minkälainen lapsi on aikuisena.
”Eri ikäisenä ja eri ympäristössä temperamentissa voi ilmetä muutoksia”, Rönkä kertoo.
Myös kasvatuksen kautta vanhemmat voivat vaikuttaa lapsen temperamentin kehitykseen.
”Helposti tulistuvalle lapselle voidaan opettaa rauhoittumisen keinoja ja ujoa lasta voidaan totutella sopeutumaan uusiin paikkoihin kaikessa rauhassa. Sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja opitaan, eivätkä ne ole temperamentista kiinni, vaikka tietty temperamentti voi luoda haasteita tunteiden säätelylle”, Rönkä huomauttaa.
Ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat
Temperamenttien keskeisiä ulottuvuuksia ovat emotionaalisuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Jokapäiväisessä elämässä nämä ominaisuudet voivat näkyä ulospäin esimerkiksi ujoutena tai kiivautena.
”Täytyy kuitenkin varoa liikaa yksilöllistämistä. Ympäristöllä on hyvin keskeinen rooli ihmisen elämässä”, Rönkä sanoo.
Temperamentit siis värittyvät eri arvostuksien mukaan. Tämä näkyy esimerkiksi luonteenpiirteiden kulttuurillisissa eroissa.
”Suomessa ujous on perinteisesti hyväksytty luonteenpiirre, kun taas Yhdysvalloissa ujoutta saatetaan pitää jopa sairautena”, Rönkä huomauttaa.
Kasvatusta temperamentin mukaan
Kun lapset kerran reagoivat eri tavalla erilaisiin tilanteisiin, pulmiin ja ongelmiin, asiantuntijat neuvovat ottamaan tämän kasvatuksessa huomioon.
”On tärkeä tunnistaa lasten yksilöllisiä eroja ja tyypillisiä toimintatapoja ja ottaa niitä huomioon. Näin vähennetään lasten stressiä ja tuetaan sosioemotionaalista kehitystä”, Rönkä huomauttaa.
Olennaista on, ettei syyllistetä lasta hänen temperamenttinsa vuoksi, vaan hänet hyväksytään omana itsenään.
”Lapsia voi tukea hienovaraisesti kehityshaasteissa. Voimakkaasti reagoiva lapsi hyötyy rauhoittavasta, hieman vähemmän virikkeitä tarjoavasta ympäristöstä. Ujo lapsi tarvitsee puolestaan aikaa tutustua uusiin tilanteisiin ilman kiirettä”, Rönkä kertoo.
Temperamentit huomioivalla kasvatuksella on suuri rooli lapsen kehityksessä.
”Jos lapset hyväksytään yksilöinä ja heitä kannustetaan temperamentille sopivilla tavoilla, tuetaan sosioemotionaalista kehitystä ja edistetään lapsen sopeutumista. Jos eroja ei taas tunnisteta, aiheutetaan stressiä ja mahdollisia itsetunto- ja tunteidensäätelyongelmia”, Rönkä kertoo.
Temperamenttiongelmia?
Vaikka temperamentit ovat periytyviä, ei ole täysin sanottua, että vilkas äiti saisi vilkkaan lapsen.
”Temperamenttien huono yhteensopivuus voi joskus aiheuttaa kasvatuspulmia. Vanhempi ei välttämättä ymmärrä lastaan ja vie lapsen tilanteisiin ja toimintoihin, joista itse nauttii mutta lapsi ei”, Rönkä kertoo.
Ristiriidoissa auttaa, jos vanhemmat kohtaavat lapsen omana itsenään.
”Kun lapsen yksilölliset piirteet huomioidaan, löytyy varmasti oikeanlainen tapa tulla lapsen kanssa toimeen. Aikuisen haasteena on kasvaa lapsen mukana itsekin. Mikään temperamentti ei ole toista parempi. Ihmisten erilaisuus on rikkautta”, Rönkä kiteyttää.
