Lapset syntyvät erilaisin edellytyksin. Useimmat niistä, joilla on enemmän kuin yksi lapsi, voivat kertoa, miten erilaisia lapset olivat jo synnyttyään ja miten ihmeellisenä tuo ero on jatkunut kasvuiässä.
Viimeksi päivitetty 1.5.2011
Käyttäytyminen eli se miten konkreettisesti esiinnytään tai toimitaan eri elämäntilanteissa ei silti ole ennalta määräytynyttä. Jos ajateltaisiin, että lapsi siirrettäisiin heti syntymän jälkeen kokonaan toiseen kulttuuriin – puhumattakaan toisesta ajankohdasta – hän kehittäisi (oppisi) täysin erilaisen käytösmallin. Käyttäytymistä ei siis voi pitää myötäsyntyisenä, erotuksena tietyistä edellytyksistä tai valmiuksista, jotka vaikuttavat kehittyviin ominaisuuksiin. Tarkastelemme lähemmin sitä, kuinka synnynnäisten ominaisuuksien ja miljöön vaikutusten ja vaatimusten yhteispeli ratkaisee, mitä valmiuksia ja kykyjä lapselle kehittyy.
Ymmärtääksemme, mikä merkitys kokemuksilla on lapsen selviytymiselle elämässä, voimme lähteä liikkeelle voimavarojen ja vaatimusten suhteesta. Jotta lapsi omaksuisi uusia valmiuksia tai taitoja, on tärkeää, että hän kokee hallitsevansa jotain ja selviytyvänsä edessä olevista haasteista omilla valmiuksillaan. Siitä huolimatta kaikkien lapselle tulevien tehtävien ei pidä olla niin yksinkertaisia, että hän selvittää ne tuossa tuokiossa. Muuten hänen kehityksensä seisahtuu. Jos hän sitä vastoin selviytyy jostain, mitä ei ennen osannut tehdä – ja mieluusti useiden yritysten jälkeen – seurauksena on hallinnan tunne, joka koetaan myönteisenä. Silloin lapsi ei vain ole selvittänyt tehtävää vaan myös oppinut jotain, mitä ei aiemmin osannut. Lapsen on yhtä tärkeää oppia siitä, mitä vaaditaan tulevaisuuden haasteista selviytymiseen. Hän voi vaikkapa yrittää yhä uudelleen, harjoitella ahkerasti, havaita keskittymisen tärkeyden tai ehkä pyytää hyviä neuvoja muilta, jotka tietävät mitä vaaditaan.
Useimmilla lapsilla on myötäsyntyisesti sekä toiminnan tarve että taipumus kehittää motorisia ja henkisiä valmiuksia selviytyäkseen suurimmasta osasta tehtäviä, joita tulee vastaan kasvuiässä. Heti kun keho on riittävän vahva liikkumaan ilman apua, useimmat lapset yrittävät liikkeelle omin päin. Aluksi he kiemurtelevat tai ryömivät mutta alkavat sitten kontata. Noin yksivuotiaina he yrittävät ensi kertaa seisomaan ja alkavat pian sen jälkeen kävellä. Lapsi ei anna periksi vaikka keikahtaakin kumoon. Sama pätee siihen kun lapsi kokeilee päästä kontaktiin ja yhteistoimiin muiden lasten kanssa tai kehittää kielellisiä valmiuksia. Motivaatio on enimmäkseen niin suuri, että lapsi yrittää yhä uudelleen, ainakin jos kokee, että päämäärä on tavoitettavissa.
Temperamentti
Kuten on todettu, lapsella on erilaisia myötäsyntyisiä ominaisuuksia ja edellytyksiä. Juuri nämä edellytykset lapsi ottaa mukaan yhteistoimintaan ympäristönsä kanssa. Ja kun lapsi vähitellen saa kokemusta tästä yhteispelistä, myös edellytykset muuttuvat. Lapsi siis oppii, kuinka käyttää edellytyksiään. Tiettyjen myötäsyntyisten ominaisuuksien voi sanoa muodostavan lapsen luonteenlaadun.
Jo varhain on nähtävissä, että eri lapsilla on eri temperamentti. Kysymys saattaa olla siitä, kuinka rauhallisia tai vilkkaita he ovat, miten reagoivat ääniin ja muihin ärsykkeisiin ja kuinka he siis keskittyvät yhteispeliin muiden kanssa. Vaikuttavatko he uteliailta ja ulospäin suuntautuneilta vai sisäänpäin kääntyneiltä ja vaikeasti tavoitettavilta? Niinpä suhteellisen hiljainen ja varovainen lapsi voi tarvita aikuisilta enemmän aikaa, virikkeitä ja huomiota, jotta saisi kokemuksia, jotka antavat tilaisuuden oppia ja omaksua sosiaalisia tai motorisia valmiuksia. Toiset lapset saattavat osoittautua aktiivisemmiksi ja häiriytyä ulkopuolisista ärsykkeistä. Siinä tapauksessa vanhempien ehkä tulisi suojata lasta häiriöiltä, niin että hän keskittyy yhteen asiaan kerrallaan.
Tämän vuoksi vanhempien täytyy sovittaa käyttäytymisensä ja yhteistoiminta lapsen kanssa hänen edellytyksiään vastaavaksi. Sekä kovin rauhalliset että levottomat lapset voivat olla haaste vanhemmille. Ensi aikoinaan yhdessä he rakentavat yhteistoimintamallin, jossa molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa. Mikäli vastasyntynyt ei oikein reagoi vanhempien aloitteisiin ja kontaktiyrityksiin, vanhemmat kokevat epävarmuutta. Heistäkin saattaa tulla hiukan passiivisia eli aivan vastakohtia sille mitä lapsi tarvitsisi. Toisaalta myös vilkas ja touhukas lapsi voi aiheuttaa epävarmuutta. Vanhemmat saattavat kokea lapsen vaivalloiseksi eivätkä ehkä suhtaudu häneen myönteisesti. Tämä johtaa vähemmän onnistuneeseen vuorovaikutusmalliin. Useimmat vanhemmat kuitenkin koettavat sovittaa käytöksensä ja lapsen ympäristön lapsen tarpeita vastaaviksi ja siten antaa lapselle parhaat ajateltavissa olevat kehittymismahdollisuudet.
Lapsen resurssit
Kun lapsi kokee hallitsevansa jotain, mikä oli aluksi vaikeaa ja vaativaa, hänen voimavaransa vahvistuvat. Lapsi on saanut sekä uusia konkreettisia valmiuksia ja taitoja että kokemuksen, joka lisää itseluottamusta ja tietoisuutta siitä mitä uusista tehtävistä selviytymiseen tarvitaan. On kuitenkin tärkeää myös muistaa, etteivät lapsen resurssit käsitä vain omia sisäisiä kykyjä ja valmiuksia vaan myös sen, kuinka ympäristö tukee hänen yrityksiään.
Vanhemmat voivat kannustaa lastaan yrittämään sellaista tehtävää, josta tämä ei ole aiemmin selviytynyt. Tärkeintä on luoda yritykselle turvalliset puitteet. He ehkä tarjoavat tukevan käden, jos lapsi on epävarma yrittämään tasapainoilla hiekkalaatikon reunalla tai laskea liukumäestä, ja kertoa lapselle, että se ei merkitse mitään, jos ei onnistu ensi yrityksellä. He voisivat myös antaa vihjeitä ja neuvoja tai näyttää, miten jokin tehdään. Vanhempien konkreettiset toimet ratkeavat siitä käsin, mitä he itse tietävät lapsestaan ja tämän reagoinnista eri tilanteisiin. Liian pitkälle viety apu taas saa lapsen kokemaan, ettei hän itse selviydy, ja se saattaa johtaa epävarmuuteen siitä, mitä itse taitaa ja
mihin pystyy.
Mutta on myös olemassa se vaara, että lapsi kokee onnistumisen vastakohdan: takaiskun. Kun lapsi kokee toistuvasti, ettei selviydy jostain, tuloksena on voimavarojen heikkeneminen, eli lapsi menettää uskonsa omin avuin selviytymiseen. Lapsi alkaa ehkä vältellä tehtäviä, joista suoriutumisesta ei ole aivan varma. Joskus voi ympäristökin,tungettelevat vanhemmat, vaikuttaa kielteisesti lapsen osaamiselämykseen. Lapsi kokee painostusta yrittää jotain, josta hän ei usko selviytyvänsä. Jos hän silloin ei koe täyttävänsä vanhempien odotuksia ja vaatimuksia, seurauksena on tappiomieliala, joka syö uudelleen yrittämisen halua. Toisaalta myös vanhemmilta puuttuva usko lapsen kykyihin saa tämän karttamaan yrittämistä. Lapsi voi silloin omaksua vanhemmilta käsityksen, ettei osaa. Tätä kutsutaan opituksi avuttomuudeksi.
Teksti: Jon Olav Berg
Julkaistu alun perin Oppiminen: Lapsen suunnattomasta oppimiskyvystä -oppaassa
Copyright © 2011 Vaukirja
Kuva: iStockphoto
