On tuo pottakin kumma kapistus, sellainen pitää olla ja muksu pitää sille opettaa mahdollisimman nopeasti, mutta lasta ei kuitenkaan missään tapauksessa saa viedä sille liian aikaisin, tai muuten se traumatisoituu, Vau.fi:n perjantaibloggari Samantha kirjoittaa.
Viimeksi päivitetty 27.3.2013
Olen nyt kovin lyhyen ajan sisällä lukenut monen monta artikkelia lasten siisteyskasvatuksesta. Ensimmäisessä hehkutettiin, kuinka jossain maailman kolkassa vanhemmat tarkkailevat lastaan ja vislailevat kuin vauva pissaa ja – abrakadabra – piltit ovatkin täysin kuivia ja valmiita ilmoitamaan hädästään kypsässä 3 kuukauden iässä.
Sen jälkeen luin artikkelin, jossa länsimaalainen lääkäri moitiskeli vanhempia siitä, että pitkä vaippailu aiheuttaa pidätysvaikeuksia ja kaikenlaisia muita ongelmia lapsukaisille. Ja heti sen perään luin artikkelin, jossa jotakuinkin kiehuttiin aiheesta, ettei lapsi saisi edes vilkaista pönttöä ennen 3 vuoden ikää tai vakava traumatisoituminen on edessä väistämättä.
Lue myös: Menikö lapseni pilalle?
Pissahädän näkee naamasta. Not
Sitten keskustelupalstoille ja valitettavasti ihan IRL törmää näihin ekohippeilykiintymysvanhempiin, jotka lukevat lastaan kuin avointa kirjaa ja kiikuttavat jälkikasvuaan vaikkapa lavuaarin päälle kun pissa näyttää olevan tulossa. Pissiläikät lattiallakaan eivät haittaa yhtään, vaippoja käytetään vain pitkin hampain ja jos käytetään, ne ovat aivan taatusti kestoja.
Tutustu: Kestovaippaopas
Mää haluan tunnustaa! Mä en todellakaan tiedä milloin Junnua alkaa pissattamaan, saati sitten milloin se pisuli vaippaan lirahtaa. Kaverin pokerinaama pitää niin täydellisesti, että pissin tulon huomaa vasta sitten, kun kertakäyttövaippa pullottaa. Vaipanvaihdon yhteydessä huomaan kyllä pikkuisen pippelistä, jos pissa on tulossa, mutta ensin alkuun en tajunnut sitäkään ja sain muutaman kerran vaihtaa läpimäräksi kustun paitani.
Lue myös: Varhain aloitettu pottailu haitallista?
…Mutta kakkailmeestä ei voi erehtyä!
Mutta kakka – se onkin jo ihan toinen juttu. Oli massu kovalla tai ei, otsa muuttuu värisävyltään kovin purppuraiseksi ja kieli työntyy ulos suusta. Hullunkurisesta the kakkailmeestä ei voi erehtyä.
Tänä aamuna miniherra teki hienosti pissit ja kakat pottaan. Tuttu the kakkailme hiipi jantterin kasvoille, mutta kiukunsekaisesta ähinästä huolimatta kakka ei oikein tahtonut tulla vaippaan, eikä jalkojen ”pumppauskaan” auttanut. Kun poika on pottaa käynyt jo muutaman kerran morjenstamassa, ajattelin sitten kantaa pojan potalle ja kokeilla, auttaisiko siinä istuskelu yhtään asiaa.
Naaman purppurainen värisävy helpotti heti, kun pääsi potalle, kiukkuinen äänensävy katosi ja selvästi itseensä tyytyväinen poika väänsi ihan miehenmittaiset aamupaskat pottaan muutamassa sekunnissa ja päästi vielä pisutkin sinne kaveriksi.
Kesä – pottailun sesonkiaika
Jos yhtään osaan lukea tuota pikkukaverin naamataulua, niin toimituksen jälkeinen ilme oli huomattavasti seesteisempi ja iloisempi, kuin jos tortut olisi toimitettu ähisten vaippaan. Tästä kummasti rohkaistuneena olen sitten pohtinut, että pitäisiköhän minun ottaa potta vallan mukaan meidän rutiineihin, vaikka vain näin alkuun kantaa poika sinne aina kun huomaan kakan olevan tekemässä tuloaan.
Lue myös: Koska pottakouluun?
Kun on kesäkin tulossa ja se on sellaista pottailun aloittamisen sesonkiaikaa. Ei mulla ole mikään tarve tai edes ajatus leipoa vielä tuosta alle vuoden ikäisestä lapsukaisesta edes päiväkuivaa, mutta kunhan nyt ajattelin helpottaa herran kakkatouhuja ja totutella pottaan. Onkohan sitten hyvä idea vai ei, en tiedä.
Mites te lukijat, missä, miten ja milloin teillä on tullut potta mukaan kuvioihin?
Samantha rakastui päätäpahkaa ekalla vilkaisulla, paksuuntui vahingossa, räjähti kesällä 2012 ja nyt pyörittää pientä perhettä, johon kuuluu tavismutsi itse, Mussu ja Junnu. Miten tässä näin kävi ja miten tässä vielä käy?
Teksti on julkaistu alun perin Samanthan Läpäläpämaa-blogissa 27.3.2013 otsikolla Potta?
