Minä haluan synnyttää kotona. Tämä ei ole manifesti siitä, että haluan kaikkien naisten synnyttävän luomusti kotonaan, hinnalla millä hyvänsä. Tämä on kertomus siitä, mikä minut saa kokemaan, että minun on parasta synnyttää tämä lapsi kotona.
Viimeksi päivitetty 27.7.2015
Toivoisin, ettei minun tarvitse saada tähän sitä klassista loukkaantuneen ja vihaisen äidin kommenttia, joka olisi lapsineen kuollut synnytykseen kotona, mutta tuo toive lienee turha. Kotisynnytys herättää suurimmassa osassa ihmisiä puhtaasti negatiivisen tunnereaktion, joka on niin voimakas, ettei heidän päätään saa käännettyä, eivätkä he ole kotisynnytystä puoltavista tutkimuksista kiinnostueita. Minua ei oikeastaan kiinnosta puolustella kotisynnytystoiveitani ventovieraille. Emme ole mieheni kanssa kertoneet suunnitelmasta sukulaisillekaan.
Syyt haluuni ovat kotisynnyttäjien keskuudessa varsin tyypilliset: halu päättää omasta kehosta, omasta synnytyksestä, valita oma kätilö, saada synnyttää mahdollisimman luonnollisesti ja omaan tahtiin.
En sano, etteikö sairaalassa olisi mahdollista päättää omasta kehostaan ja synnytyksestään tai synnyttää luonnollisesti tai omaan tahtiin, mutta se voi olla haastavampaa kuin kotona. Kätilöäkin saa tietenkin vaihtaa sairaalasynnytyksessä, jos ei koe tulevansa kätilönsä kanssa toimeen, mutta valittavana on silti vain ne kätilöt, jotka ovat sairaalassa vuorossa sillä hetkellä. Eikä heistäkään voi valita noin vain. Ja kotonahan, toisin kuin sairaalassa, ei tietenkään voi olla sulku päällä!
Minulle kotisynnytys on suurelta osin turvallisuusvalinta. Turvallisuus kotisynnytyksessä syntyy koko ajan läsnä olevasta tutusta kätilöstä ja minulle tutun ympäristön antamasta turvallisuuden tunteesta, jonka ajattelen auttavan minua läpi luonnollisen synnytyksen, jota pidän turvallisimpana tapana synnyttää. Uskon, että kotona minulla on parhaat mahdollisuudet saada valjastettua itsestäni kaikki se voima, joka jokaisessa synnyttävässä naisessa on ollut ja tulee olemaan. Myös mieheni pitää kotisynnytystä meille parhaana ratkaisuna.
Kuitenkin, vaikka voisin kertoa tässä rivikaupalla siitä, kuinka pidän kotisynnytystä parhaana juuri meille järkisyistä X, Y ja Z, on minun myönnettävä, että suurin syy on aivan puhdas intuitiivinen pakottava tarve. En vain halua synnyttää sairaalassa. Minulla on ehdottoman täydellinen tunne siitä, että tämän kohdussani kasvavan vauvan on tarkoitus syntyä kotona. Voin kuvitella itseni synnyttämään sairaalaan vain tilanteessa, jossa sektio olisi ainoa turvallinen vaihtoehto. Ja sitäkin on vaikea kuvitella.
Itse asiassa, kun ajattelen tulevaa synnytystä, saan voimakkaan mielikuvan siitä, että synnytän totaalisen yksin, korkeintaan vain esikoinen on kotona kanssani. Tähän en tähtää, vaan haluan kyllä paikalle kätilön, mutta en saa mielikuvaa pois päästäni. Myös unissani tämä mielikuva toistuu kerrasta toiseen lähes identtisenä: Minä synnyttämässä joko takan edessä kyykyssä, tai nojaten käsilläni nojatuoliin. Koskaan ei paikalla ole muita kuin minä, esikoinen ei aina näy unissa, mutta tiedän hänen olevan kotona kanssani. Nämä unet ja mielikuva synnytyksestä ovat rauhallisia, voimaannuttavia.
Minä haluan synnyttää kotona.
Teksti on julkaistu alun perin ReginaVeritaksen Avautumisvaihe-blogissa 6.5.2015
