Tyttöä odottavan kysymys asiantuntijalle:
”Ultrassa selvisi, että odotan tyttöä. Kuitenkin olen aina toivonut poikaa, ja tämä jää nyt meidän ainoaksi lapseksi. Olen ihan älyttömän pettynyt. Meni maku koko odotuksesta. Olen vain itkenyt jo monta päivää, vaikka haluaisin iloita.
Eniten käy sääliksi lasta, joka saa tällaisen idiootin äidikseen. Minua vaan ei kiinnosta tyttöjen maailma ollenkaan, vaan olen aina tykännyt leikkiä poikalasten kanssa. Olen jotenkin säälinyt tyttöjen vanhempia ja ihaillut poikaperheitä.
Toki tiedostin, että lasta yrittäessä tuloksena voi olla kumpi sukupuoli tahansa. Jotenkin koko ajan oli kuitenkin olo, että odottaisin poikaa, kaikki viittasi siihen. Ja sitten selvisi myös, että muita lapsia en koskaan saa. Miten opin iloitsemaan tyttövauvastani?”
Asiantuntijan vastaus odottajalle:
Näin kysyjälle vastasi psykologi Tarja Salokoski:
Pettymyksen tunteita ei tarvitse kieltää
Haaveiden ja mielikuvien romahtaminen aiheuttaa aina pettymyksen tunteita, jotka ovat täysin sallittuja.
Et sinä mikään hirviö ole lapsellesi, uskon niin. Olet tunteva ihminen, joka reagoi aidosti.
Näin uskon sinun reagoivan myös siinä vaiheessa, kun saat lapsesi maailmaan. Hänestä tulee sinulle todennäköisesti aivan erityinen, koska tiedät, ettet tule kokemaan toista kertaa samanlaista onnen tunnetta.
Mielikuvat ja odotukset kohtaavat todellisuuden
Lapsemme opettavat vähintään yhtä paljon meitä vanhempia kuin me vanhemmat heitä.
Vaikka kuinka rakennamme mielikuvissamme suunnitelmia siitä, millaisia me haluaisimme lastemme olevan tai kuinka toimia heidän kanssaan, meitä ovat vastassa pienet, mutta niin suuret persoonallisuudet, jotka haluavat myös sanoa sanottavansa.
Vuorovaikutus vanhemman ja lapsen välillä on aina kahden kauppa. Äiti, joka kuvittelee pukevansa ihanan prinsessansa vaaleanpunaisiin, kauniisiin mekkoihin, saakin vastaansa rämäpäätytön, joka ei mekkoja halua nähdäkään silmissään.
Sen sijaan äiti, joka ei ole itse koskaan löytänyt sisäistä prinsessaansa, saakin tyttärekseen täydellisen sellaisen.
Joku taas voi haaveilla rämäpäisestä pojanviikarista, jonka kanssa voi vaikka rakennella majoja, mutta vastassa onkin herkkä ja rauhallinen pojanvesseli.
Ja silti ja sen takia niistä omista lapsista tulee maailman rakkaimpia, vaikka ne olisivat kaukana siitä, mitä mielikuvissamme olemme rakentaneet ”ihannelapsestamme”.
Yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua tulevaan
On tavallista, että rakennamme raskauden aikana tai sitä ennen tiettyjä mielikuvia ja odotuksia. Voimme myös pettyä kovasti.
Se, että raskaus kestää 9 kuukautta, ei ole sattumaa. Se antaa meille aikaa valmistautua tulevaan. Lopussa olemme valmiit kohtaamaan tulokkaan, oli se sitten kumpi tahansa, kunhan se vain tulisi jo, ja vauhdilla.
