RV 10 | 10. raskausviikko | raskausviikko 10
10. raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 9 viikosta ja 0 päivästä 9 viikkoon ja 6 päivään (9+0 – 9+6).
Alkion paino: 1-2 g
Alkion pituus päästä peppuun (CRL): 23–32 mm

Viimeksi päivitetty 19.12.2022

10. raskausviikolla alkio tekee ensimmäiset, refleksinomaiset liikkeensä. Odottaja ei vielä voi niitä tuntea.

 



 

Sisäelimet ja raajojen alut jatkavat kehittymistään, samoin kuin kasvojen piirteet.

Raskaana olevaa väsyttää, sillä uuden elämän kasvattaminen kohdussa on elimistölle vaativa prosessi. Ensimmäinen lääkärikäynti neuvolassa on jännittävä tapahtuma.

Alkion 10. raskausviikko

Pienet nykivät liikkeet

Kymmenennen viikon alussa alkio on seitsemän viikon ikäinen. Tällä viikolla alkion aivoissa voidaan havaita ensimmäiset mitattavissa olevat aivokäyrät.

Alkio alkaa myös ensimmäisiä kertoja liikahdella. Liikkeet ovat vielä tahdosta riippumattomia nykäisyjä, eikä odottava äiti voi tuntea niitä vielä.

Kasvot muovautuvat

Kasvojen piirteet kehittyvät edelleen ja tulevat selkeämmiksi. Korvan sisällä sijaitseva tasapainoelin muodostuu. Tähän saakka alkion silmät ovat sijainneet pään sivuilla ja korvat lähellä suuta, mutta tällä viikolla ne lähtevät siirtymään oikeille paikoilleen.

Alkio kasvaa pituutta, lihakset ja rustot muuttuvat kovemmiksi. Eteenpäin nojannut pää nousee pystyasentoon niin, että niska ja kaula tulevat näkyviin.

Sisäelinten monimutkainen yhteistyö

Sisäelimet kehittyvät ja mahalaukku näkyy mustana pisteenä vatsan vasemmalla puolella. Sydän lyö nopeammin kuin aikaisemmin, keskimäärin 177 kertaa minuutissa.

Tällä viikolla lopullinen munuaispari kehittyy. Käsissä on erotettavissa olkapäät, kyynärpäät, käsivarret ja kämmenet. Jalat kehittyvät hitaammin, mutta viikon loppupuolella näkyvät jo reidet, polvet, nilkat ja jalkaterät.

Lääkärin puheilla neuvolassa

Lääkärikäynti neuvolassa tehdään tavallisesti raskausviikkojen 10.–12. aikana. Isät ovat tutkimuksessa usein mukana, mutta välttämätöntä se ei ole – sydänäänien kuuleminen on kuitenkin isälle monesti taianomainen hetki.

Yleensä lääkäri tekee käynnin aikana sisätutkimuksen, jolla tarkistetaa emättimen ja kohdunsuun tilanne. Raskauden kesto arvioidaan vatsanpeitteiden päältä tunnustelemalla.

Edelliseen neuvolakäyntiin ja terveydenhoitajan kanssa keskusteltuihin asioihin perustuen käydään läpi perheen elämäntavat. Myös äidin mahdolliset krooniset sairaudet, lääkitykset ja mahdollisesti alkuraskauden aikana ilmi käyneet ongelmat keskustellaan yhdessä.

Odottajan 10. raskausviikko

Väsymys vaivaa

Odottajan pahoinvointi alkaa kenties jo vähän helpottaa. Olo saattaa tuntua ajoittain niin normaalilta, että raskautta ei enää tule ajatelleeksi ihan koko ajan.

Monet ovat kuitenkin aivan uskomattoman väsyneitä, sillä keho työskentelee kovasti kasvattaessaan uutta elämää. Parasta, mitä voit itsellesi tehdä, on ottaa rauhallisesti kun kehosi sitä vaatii.

10. raskausviikko eli RV10
10. raskausviikolla pahoinvointi alkaa kenties jo vähän helpottaa.

Jos odotuksessa on mukana kumppani tai tukihenkilö, kerro hänelle ajatuksistasi ja tunteistasi.

Jos tunnet kaipaavasi hellyyttä ja huolenpitoa, sano se ääneen – stressin lievittyminen ja hyvänolon hormonit vaikuttavat sekä sinun että odottamasi vauvan hyvinvointiin.

Muut raskausviikot:

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.  11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Kaikki kuvat raskausviikoista © Vau Family Oy. Kuvien kopiointi ja käyttö muualla kielletty.

Mitä mieltä olet artikkelista?