Onko sairaslomalla oleva odottaja laiska? Raskaus ei ole sairaus, mutta aina töissä ei vain pysty olemaan koko raskautta.

Viimeksi päivitetty 16.7.2012

Raskaus on luonnollinen osa elämää. Se kuitenkin koettelee naisen elimistöä – henkisestä puolesta ja parisuhteesta puhumattakaan.

 



 

Lapsen kasvattaminen vatsassa voi tuntua kokopäivätyöltä oireineen ja vaivoineen. Jokainen raskaus on erilainen, ja niihin vaikuttavat niin äidin kunto kuin muutkin fyysiset taipumukset. Jotkut jaksavat olla töissä loppuun asti, mutta aina töihin ei voi jäädä.

”Kuinka kauan olette jaksaneet olla töissä raskaana ollessa?” 

eräs odottaja kyseleekin Vau.fi:n foorumilla.

”Itse työskentele rankalla työmaalla ja tuntuu jo nyt että ei meinaa millään jaksaa olla töissä. On myös käynyt niin että potilas on lyönyt mahaan ja se myös säikäytti aika lailla”, ketjun aloittaja kertoo ja miettii, kannattaako raskautta riskeerata olemalla töissä.

Lue myös: Odottaja, onko työpaikallasi turvallista?

”Suosittelen elämään normaalisti jos mahdollista, jotkut kolotukset, tuntemukset, lievät harj supistukset kuuluvat raskauteen eli sellaisten takia ei mielestäni pidä heittäytyä ’sairaaksi'”, eräs foorumilla kirjoittava äiti vastaa.

Kirjoittaja jaksoi seisomatyössä onnellisesti äitiysloman alkuun asti:

”Ihan hyvin olen jaksanut, mutta olen varma että kroppa ei olisi kestänyt niin hyvin ilman melkein viikottaista hierojalla käyntiä”, hän kertoo.

Toinen odottaja kertoo esikoista odottaessaan jaksaneensa myös hyvin töissä äitiysloman alkuun.

”mut nyt toisen raskauden kohdalla oon kotona hoitovapaalla, ja tuntuu jotkut arkisetkin askareet, kuten imuroiminen, saavan supistukset yltymään.”

Kaikki eivät pystykään jatkamaan töissä, vaikka halua olisikin:

”Mie jäin töistä sairasloman kautta äitiyslomalle joskus kuudennella kuulla. Nyt harmittaa etten jaksanu olla kauempaa, mutta se oli pakko raskauden takia.”

Yleisimmät syyt sairaslomaan foorumilaisilla olivat selkäkivut ja ennenaikaiset supistelut:

”Itse olen ravintolatyössä joka fyysisesti rankkaa. Jouduin jäämään maanantaina kokonaan pois, selkäkivut, supistukset ja jalkasärky syynä. Kauan sinnittelin siten että mietin jaksamistani, jalkoihin särki jo kahden tunnin jälkeen töissä ja töitten jälkeen en jaksanut enää mitään muuta. Viikkoja siis pois jäädessä 31+1.”

Lue myös: Seisoskelu raskaana haitallista lapselle?

”Mä jäin ihan vasta kokonaan töistä pois. viikkoja nyt 30+1. Lähihoitaja oon ammatilta, ja työ on todella raskasta. Selkäkivut ja supparit sairasloman syynä.”

”Ei tämä kyllä mitään lomailua ole”

”Ite oon ollu jo 3 viikkoa saikulla”, kertoo raskausviikolla 20 oleva odottaja.

Sairasloman syiksi odottaja kertoo voimakkaat supistukset ja ”helvetilliset” liitoskivut.

”Ei tämä kyllä mitään lomailua ole. Tutut vähän kahtoo kieroon kun oon nyt jo poissa töistä, mutta kun ei tämä normi eläminenkään meinaa onnistua nii kuinka sitten raskaassa duunissa oletetaan pärjäävän”, hän ihmettelee ja toteaa normaaleiden kotiaskareidenkin tuottavan tuskaa.

”Ja vielä enemmän v*tuttaa jo synnyttäneet/parhaillaan raskaana olevat jotka pitävät sua huonona, laiskana ihmisenä saikun takia”, hän harmittelee.

”Kaikilla ei mee raskaus niinku elokuvissa.”

Lue myös: Vuodelevossa

Omantunnontuskia

Suurin osa sairaslomalaisista tuntee joskus omantunnontuskia, mutta entäs, jos on sairaslomalla raskauden takia? Eihän raskaus ole sairaus?

”Mä oon nyt joutunu olla pari viikkoa selän takia sairaslomalla, ja voi veljet näitä omantunnon tuskia, mitä poden ’maatessani’ kotona!” päivittelee odottaja raskausviikoilla 19+2.

”Ajan työkseni rahtia, joten työ on fyysisesti erittäin raskasta, ehkä työpäivästä 80% on painavien tavaroiden kantamista ja siirtelyä. Silti tuntuu, että oon huono ihminen, kun en pysty työtäni hoitaa..”, hän kertoo ja toivoo, että pystyisi vielä palaamaan töihin raskausaikana:

”ajatus siitä, että jotutisin kotona olemaan koko loppuajan, ei todellakaan houkuta..”

”Oman voinnin mukaan kannattaa mennä”

Foorumilla muistutetaan, että ei kannatta toimia vain niin kuin muut sanovat. Omaa kehoa kannattaa kuunnella:

”Muistaa vaan kuunnella omaa oloaan ja jaksamistaan. Se on ihan sama mitä ne pomot loppupeleissä ajattelee.. jos säryt ja olot on sen mukaisia, ettei työhön oikeasti kykene ja kaikenlisäksi riskeeraa sen myötä oman&vauvan terveyden kannattaa hakea sitä saikkua, vaikka mitä sanoisivat”, kehottaa jo äitiyslomalle ehtinyt odottaja.

”Ei siitä kukaan kiitä jos puoli kuolleena taapertaa synnytykseen asti”, hän muistuttaa.

Lue koko ketju ja osallistu keskusteluun: Kuinka pitkään olette jaksanut olla töissä raskauden aikana?

Teksti: Mira-Maria Heinonen
Kuva: Crestock

Lue myös:

Kaamea olo
Raskauden aikainen stressi ehkä yhteydessä skitsofreniariskiin

Raskaus on fyysinen mullistus

Mitä mieltä olet artikkelista?