Migreeniä sairastavilla naisilla saattaa olla suurempi riski moniin raskausajan komplikaatioihin, joista vaarallisiin on pre-eklampsia eli raskausmyrkytys. 

Viimeksi päivitetty 1.7.2022

Pre-eklampsiaa, ennenaikaisia synnytyksiä ja korkeaa verenpainetta

Migreenistä kärsivillä odottajilla on muita suurempi riski synnyttää ennenaikaisesti, kärsiä korkeasta raskausajan verenpaineesta ja sairastua pre-eklampsiaan eli raskausmyrkytykseen. Yhteys selviää tuoreesta suurtutkimuksesta.

 



 

Yhdysvaltain neurologien vuosittaisessa tapaamisessa alkuvuodesta 2022 julkaistuista tuloksista selvisi lisäksi, että aurallisesta migreenistä kärsivillä naisilla pre-eklampsian riski oli auratonta migreeniä sairastavia suurempi.

Pre-eklampsia (tuttavallisemmin raskausmyrkytys) on istukkaan liittyvä sairaustila, jonka syntymekanismi on epäselvä.

Pre-eklampsiaan liittyy odottajan verenpaineen nousua, proteiinin erittymistä virtsaan ja muita oireita, kuten turvotusta, päänsärkyä, ylävatsakipua ja näköhäiriöitä.

Pre-eklampsia voi pahentua lyhyen ajan kuluessa. Siksi oireita on tärkeää pitää tarkoin silmällä. Vaikea pre-eklampsia vaatii aina seurantaa ja hoitoa sairaalassa.

 

Noin 20 % hedelmällisessä iässä olevista naisista sairastaa migreeniä

”Noin 20 % hedelmällisessä iässä olevista naisista kärsii migreenistä, mutta sairauden vaikutuksia raskauteen ei ole tunnettu hyvin. Tutkimuksemme paljasti yhteyksiä, joista niin raskaana olevia hoitavien ammattilaisten kuin odottajien itsensä on hyvä olla tietoisia”, tutkija Alexandra Purdue-Smithe sanoo.

Mukana 19 000 naista ja 30 000 raskautta

Kyseessä oli laaja ja pitkän ajanjakson kattanut tutkimus: aineistossa oli mukana yli 30 000 raskautta ja noin 19 000 naista. Raskaudet kattoivat kaikkiaan 20 vuoden ajanjakson.

Mukana olleista naisista 11 % ilmoitti, että heillä on lääkärin ennen raskauksia diagnosoima migreeni.

Tutkimuksessa selvitettiin usein eri komplikaatioiden yhteyttä migreeniin, mukaan lukien ennenaikainen synnytys, raskausajan diabetes, korkea verenpaine, pre-eklampsia ja vauvan alhainen syntymäpaino.

Aurallisen migreenin ja pre-eklampsian yhteys erityisen voimakas

Tutkijat havaitsivat, että migreeniä sairastavilla naisilla on 17 % suurempi ennenaikaisen synnytyksen riski verrattuna naisiin, joilla ei ole migreeniä.

Raskausajan korkean verenpaineen riski on 28 % suurempi ja pre-eklampsian riski 40 % suurempi.

Aurallisesta migreenistä kärsivien pre-eklampsiariski oli peräti 51 % suurempi kuin heidän, joilla ei ollut migreeniä.

Odottajan ikä, ylipaino sekä muut käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvät tekijät, jotka voivat lisätä raskauskomplikaatioita, on huomioitu tuloksissa.

Migreeniä sairastavista naisista 10 % synnytti ennenaikaisesti, kun migreenittömien joukossa ennenaikaisten synnytysten osuus oli 8 %.

Raskausajan korkeasta verenpaineesta kärsi 7 % migreenipotilaista, kun migreenittömien joukossa heitä oli  vain 5 %.

Pre-eklampsiasta migreeniporukassa kärsi 6 %, kun vastaava luku migreenittömien joukossa oli 3 %.

Migreenin yhteyttä raskausdiabetekseen ja vauvan alhaiseen syntymäpainoon ei havaittu tutkimuksessa.

Jatkotutkimuksia tarvitaan yhteyden syiden selvittämiseksi

”Lisätutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, miksi migreeni näyttää lisäävän näitä komplikaatioita. Olisi joka tapauksessa tärkeää, että migreeniä sairastavia odottajia pidettäisiin tavallista tarkemmin silmällä komplikaatioiden varalta. Näin mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa”, Purdue-Smithe sanoo.

Tutkimuksessa ei otettu huomioon muun muassa migreenikohtausten yleisyyttä, kestoa ja tarkempaa kohtausoireistoa, mitä tutkijat itse pitävät puutteena. Eri tekijöiden vaikutuksia onkin tutkijoiden mukaan tärkeää selvittää jatkotutkimuksissa tarkemmin.

Lähde: Is migraine tied to complications in pregnancy? 

Lue myös: 

 

Mitä mieltä olet artikkelista?