Ajatus äidistä vauvan luonnollisena ja ensisijaisena hoitajana on juurtunut syvään, ja isyysloman jälkeen kotiin jäävä isä kohtaa joskus yllättyneitä reaktioita.
Viimeksi päivitetty 29.9.2011
Koti-isyyttä voidaan pitää sekä uhrauksena että itsekkäänä äidin kutsumusroolin ryöstämisenä. Lakisääteistenkin oikeuksien perääminen voi herättää työpaikalla syyllistäviä kommentteja. Muiden reaktioilla ei tietenkään pitäisi olla väliä.
Raskauden aikana ei kannata lyödä tulevaisuutta liian tarkasti lukkoon. Käytännön asioiden takia täytyy kuitenkin suunnitella ja valmistella jonkin verran. Vähintäänkin alkavista vapaista pitää ilmoittaa ajoissa työnantajalle. Odotuksista, toiveista ja oletuksista kannattaa puhua puolison kanssa kun ne mielessä pyörivät.
Mitä mies sitten tekee koti-isyytensä viikkoina tai kuukausina, jopa vuosina? Sitä mitä äitikin tekisi, lähinnä. Ruokkii, pyykkää, lohduttaa, leikkii, pesee, nukuttaa. Iloitsee lapsen kanssa, kiroilee väsymystään kun lapsi ei kuule. Hän löytää itsestään saman kipinän, joka saa monet äidit haluamaan tätä kaikkea arkeensa.
Joissain tilanteissa isän minäkuvassa näkyy kuitenkin se pieni ero, sukupuoli. Kavereiden ihmetellessä koti-isän jaksamista hän saattaa myhäillä itsekseen: ”Minussapa on miestä tähän.” Perhekahvilassa tai hiekkalaatikon reunalla hän on sankari. Koti-isä osaa nauraa saamalleen huomiolle ja huomauttaa, että kaikki äidit hänen seurassaan tekevät samoja asioita. Ääneen hän ei tunnusta, että muistelee väsyneinä hetkinä saamiaan ihailevia kommentteja, niin naurettavaa kuin se onkin.
