Kun isä myöhemmin selaa kalenteriaan, ensimmäisellä raskausviikolla ei todennäköisesti ole mitään erityisesti raskaudesta muistuttavia merkintöjä – tämä etenkin tapauksissa, joissa lapsi saa alkunsa vaivattomasti tai jopa vahingossa.

Viimeksi päivitetty 6.9.2011

Ensimmäinen raskausviikko on aikahyppy: se on olemassa vasta päiviä tai viikkoja loppumisensa jälkeen.

 



 

Koska raskauden tarkkaa alkamispäivää ei yleensä tiedetä, raskauden lasketaan alkavan edellisten kuukautisten ensimmäisestä vuotopäivästä. Tilastollisesti hedelmöittyminen tapahtuu 14 päivää myöhemmin, joten sikiö on todellisuudessa pari viikkoa ilmoitettua raskausviikkomäärää nuorempi.

Kun raskaus sitten on tiedossa, ensimmäisestä raskausviikosta katsotaan alkaneeksi tapahtumien, hetkien ja tunteiden ketju, joka tekee miehestä ensin odottajan, sitten isän. Isäksi ei tulla kertarysäyksellä, ja sekä munasolun hedelmöittäminen että lapsen syntymä ovat vain osa prosessia. Raskauden kestolle on vankat biologiset syynsä, mutta samalla ne takaavat isälle ja äidille aikaa totutella ajatukseen lapsesta ja omasta vanhemmuudestaan.

Kun isä myöhemmin selaa kalenteriaan, ensimmäisellä raskausviikolla ei todennäköisesti ole mitään erityisesti raskaudesta muistuttavia merkintöjä – tämä etenkin tapauksissa, joissa lapsi saa alkunsa vaivattomasti tai jopa vahingossa. Jälkikäteen katsottuna kumppanin toistaiseksi viimeisten kuukautisten päivämäärä on virstanpylväs hänen elämässään, varsinkin jos tuloillaan on esikoinen. Ajankohdan nimeäminen ensimmäiseksi raskausviikoksi on kielellinen aikahyppy, mutta aikamatkailu hetkiin ennen raskautta ei ole mahdollista. Alkio, sikiö, vauva, lapsi – jälkeläinen tulee kulkemaan jollain tavalla miehen mukana loppuelämän.

Mitä mieltä olet artikkelista?