Kolmivuorotyötä tekevät tai aikavyöhykettä usein vaihtavien naisten hedelmällisyys saattaa olla tavanomaisia naisia heikompi. Hiirillä tehdyt kokeet antavat osviittaa tästä.

Viimeksi päivitetty 27.8.2012

Vuorokausirytmin säilyminen suhteellisen muuttumattomana on tärkeää ihmisen hormonaaliselle toiminnalle. Kaikille tuttu ilmiö on jet-lag, eli aikavyöhykkeen vaihtamisesta seuraava voipumus, jonka korjautumiseen menee useita vuorokausia – olo johtuu siihtä, että hormonitoiminta ei ole ehtinyt päästä kehon ulkopuolella vallitsevaan vuorokausirytmiin kiinni.

 



 

Yhdysvaltalaisen Nerthwestern-yliopiston tutkimuksen mukaan jatkuvat muutokset sisäisessä kellossa saattavat vaikuttaa myös raskaaksi tulemiseen ja jopa aiheuttaa keskenmenoja.

Vuorokausirytmin vaihtelua hiirille

Tutkijat testasivat teoriaansa kolmella naarashiiriryhmällä. Kaikki hiiret parittelivat ennen koetta.

Ensimmäineni hiiriryhmä nautti tavallisesta valaistuksesta: Niillä oli 12 tunnin mittainen päivä ja 12 tunnin mittainen yö.

Toisella ryhmällä joka viidennen päivän vuorokausi alkoi 6 tuntia myöhemmin.

Kolmannen ryhmän päivä alkoi joka viides päivä 6 tuntia aikaisemmin.

Normaalipäivärytmiä elävistä hiiristä 90 prosenttia tuli raskaaksi ja synnytti laskettuna-aikana. Pidennetyn vuorokausirytmin ryhmässä vain 50 prosenttia hiiristä tuli raskaaksi. Jos hiirten vuorokausirytmiä puolestaan aikaistettiin, vain 22 prosenttia hiiristä onnistui saamaan poikasia.

Mekanismi tuntematon

Tutkijat eivät osaa sanoa, miksi päivärytmin heittelyt vaikuttavat raskauteen. Jotta mekanismi saataisiin selville, pitäisi tutkia, mihin raskausvaiheisiin rytmimuutokset vaikuttavat.

Koska tutkimus on tehty hiirillä, tutkimuksessa esiin tulleet seikat eivät välttämättä päde suoraan ihmisten hedemällisyyteen.

Lähde: Science Daily

 

Mitä mieltä olet artikkelista?