Samaan aikaan, kun sinä tuskailet aikuisen arkeasi, lapsesi elää ainutlaatuista lapsuuttaan.
Viimeksi päivitetty 9.2.2023
Hänelle maailma oli täydellinen: oli vadelma, oli äiti, oli toive toukasta.
Oli myöhäiskesäinen sunnuntai joskus vuosia sitten. Olin lähtenyt pihalle kärttyisenä ja kärsimättömänä. Kotityöt odottivat tekijäänsä eikä ruokakaan valmistuisi itsestään. Ja nyt pitäisi lähteä seisoskelemaan toimettomana, kun napero taputtelee hiekkakakkuja?
Mutta minkäs teet? Kunnon äiti muistaa myös ulkoilla lapsen kanssa, muistutin itseäni vauvafoorumeiden äitien kootuin äänenpainoin ja vetäisin tennareiden nauhat pikaistuksissani umpisolmuun.
Päivä oli pilvipoutainen, lämmin. Leikki-ikäinen poikani keräsi nyrkkiinsä muutaman pullean vadelman lähimetsän pensaasta, enempää ei pieneen käteen mahtunut. Jokainen marja oli tarkastettava huolellisesti: löytyisikö toukkia?
Hitto, sipulit jäivät ostamatta, sadattelin mielessäni. Imurin pölypussi on täynnä. Täytyy tehdä myös salaattia, kunnon äiti tarjoaa aina myös salaattia.
Roskat! Ne jäivät sisälle. Siellä ne lemuavat hirveälle eilisen kala-aterian jäljiltä. Keskilattiaimurointi saa luvan riittää, vaikka se tekeekin minusta täysin epäkelvon perheenemännän.
Ja ne kalanperkeet. Nekin olisi paljon mukavampi viedä roskikseen, jos minusta löytyisi tarpeeksi naista opettelemaan tuon kompostorin käyttö. Mutta siihenkään en näemmä kykene. Enkä kunnon siivoamiseen. Enkä kunnon…
”Tällaista meidän elämä on”, kirkas ääni keskeytti hiljaisen itseruoskintani.
Siinä hän istui pihakivellä, pieni pellavapäinen poikani, ja kurkisteli toiveikkaana vadelmaan – ehkä sittenkin löytyisi toukka? Hän oli autuaallisen tietämätön kalanperkeistä, kasviksista, pölypusseista ja äitinsä pohjattomasta riittämättömyyden tunteesta.
Hänelle maailma oli täydellinen: oli vadelma, oli äiti, oli toive toukasta.
Tunsin kuinka jännitys niskassani hellitti. Salaatti ei enää tuntunut niin tärkeältä. Ja se täysi pölypussi, olenko ihan pöhkö – kuka sellaisesta hermoilee.
Hymyilin pienelle pisamapäälle ja sanoin: ”Niin. Tällaista meidän elämä on.”
