Ajattelemme, että lapset täytyy hankkia ydinperheen sisällä. Olisitko kuitenkin onnellisempi, jos vanhemmuus jakautuisi useamman ihmisen kesken?
Viimeksi päivitetty 26.8.2013
Heidi Väärämäki kertoo kolumnissaan kahdesta ystävästä, miehestä ja naisesta, jotka hankkivat yhdessä lapsen. Pari ei kuitenkaan muodostanut perinteistä romanttista liittoa. Muodostui aivan uudenlainen perhe, jota ei rasittanut vanhempien välisen seksuaalisuuden ja romantiikan vaatimukset.
Väärämäki jatkaa ajatuksen jalostamista. Hän ehdottaa, että lapsia voisi tehdä suuremmallakin kokoonpanolla. Kaksi ystäväpariskuntaa voisi siis tehdä lapset yhdessä, niin että lapsia voisi hoitaa kahden aikuisen sijaan neljä.
Lue myös: Nainen: elätä perheesi!
Kyseenalaista touhua?
Monet kyseenalaistavat yhteisvanhemmuuden ajatuksen. Ajatellaan, että ihmiselle on luonnollista kasvattaa vain omat lapsensa pienessä perheyhteisössä. Ydinperheajattelu tekee kuitenkin muut perhemuodot näkymättömäksi.
”Biologinen vanhemmuus ei ole ainoa vanhempana olemisen malli. Kulttuurissamme on esimerkiksi adoptio- ja uusperheitä. Myös muissa kulttuureissa on loputon määrä lapsen ja ei-biologisen aikuisen välisiä kasvatussuhteita”, perhepolitiikkaa tutkinut valtiotieteiden tohtori Keiju Vihreäsalo kertoo.
Vihreäsalo ei pidä ydinperhettä luonnollisimpana perhemallina.
”Ydinperhe ei ole luonnon meille asettama lähtökohta. Se ei ole ainoa elämisen malli. Se on enemminkin poliittinen projekti”, Vihreäsalo sanoo.
Lue myös: Olemmeko todella parhaita?
”Perheen rajoja ryhdyttiin vahvistamaan ydinperhesolun ympärille 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ydinperhe vakiintui 1950-luvulla”, Vihreäsalo kertoo.
Aikaisemmin perheet olivat laajempia.
”Työväenluokassa asumiskustannukset jaettiin asumalla yhdessä. Porvariperheet koostuivat puolestaan vanhemmista, lapsista ja henkilökunnasta. Ydinperheprojektin myötä muiden kuin ydinperheen jäsenten asuminen samassa kotitaloudessa alettiin nähdä arveluttavana.”
Ydinperheen kulta-aikana ollaan pidetty 1950-lukua. Jo 1960-luvulla heräsi huoli siitä, pysyykö ydinperhe koossa.
”Jatkuvasta kriisistä huolimatta ydinperhe on elämisen mallina edelleen voimakas. Vaikka elämisen tapoja on nykyään useita, meidän on pakko peilata omaa elämää ydinperhemallia vasten”, Vihreäsalo sanoo.
Lapset omaisuutta
Maailma pyörii omistamisen ympärillä. Esimerkiksi ihmisen elämänprojekti tähtää usein asunnon omistamiseen. Myös lapsia ajatellaan omistussuhteen kautta.
”Lapsen ja vanhemman välinen omistussuhde on todella tiivis. Tämä tulee esille varsinkin erotilanteissa, joissa lapsi viipaloidaan juridisesti äidin ja isän kesken”, Vihreäsalo sanoo.
Ihmiset eivät huolehdi omaisuudesta, joka ei kuulu heille. Miksi siis kukaan huolehtisi lapsista, joita he eivät omista?
Lue myös: Näitä vanhempia päiväkotityöntekijän karsastavat
Yhdessä kasvattaminen luonnollisinta ihmiselle
Psykologian tohtori Christopher Ryan ja lääkäri Cacilda Jetha kirjoittavat ihmisen evoluutioympäristöstä kirjassaan Sex at Dawn. He pitävät lasten kasvatuksen jakamista yhteisön kesken ihmisen alkuperäisenä käyttäytymismuotona.
Kirjan mukaan evoluutioympäristössä kasvatuksen jakaminen on ollut todennäköisesti ihmisen selviytymisen kannalta välttämätöntä. Kun koko ryhmä on huolehtinut jälkikasvusta, lasten selviytymismahdollisuudet ovat kasvaneet. Myös äidille on jäänyt enemmän aikaa kerätä ravintoa imettämistä varten.
Lue myös: Homomyönteisyys on lapsen etu
Filosofin hyväksyntä
Muinaiset kreikkalaiset filosofit pitivät yhteisöllistä vanhemmuutta järkevänä. Platon ehdottaa Valtiossa, että ihanne yhteiskunnan lapset pitäisi hoitaa yhteisvoimin.
Tarkoitusperä saavutetaan Platonin mukaan, jos lapset siitetään niin, etteivät vanhemmat tiedä kuka on kenenkin lapsi. Kun lapsi voi olla kenen tahansa, kaikki kasvattavat valtion lapsia kuin omiaan.
Lue myös: Kolmen geeneillä yksi lapsi
Muutos mahdollinen
”Emme tule aivan lähitulevaisuudessa muodostamaan ryhmäperheitä ja jakamaan kasvatusvastuuta. Ihmisiä on ohjattu perustavalla tavalla ydinperheessä elämiseen”, Vihreäsalo sanoo.
Vanhat ajattelutavat kuitenkin liukenevat ja muuttuvat jatkuvasti.
”Miten oman elämänsä järjestää? Millä kaikilla tavoilla voi viettää vastuuntuntoista ja rakastavaa elämää? Se ei tyhjene ydinperheeseen. Erilaiset valinnat rakentavat aina myös tilaa muille elää toisin kuin vallitse normi ohjaa tekemään”, Vihreäsalo sanoo.
