Viimeksi päivitetty 9.11.2022
1950-luku: Autoritäärinen vanhemmuus
Kurikeskeisellä kasvatuksella on pitkät juuret. Kasvatusideologia on ollut vahvasti läsnä aina antiikin Kreikasta suomalaiseen 50-luvun kasvatukseen saakka.
Autoritäärisen kasvatusideologian mukaan lapset täytyy pitää kurissa ja herran nuhteessa. Ideologiassa ajatellaan, että lapsi pitää kasvatuksen ja kurin avulla muokata tiettyyn muottiin, jotta hänestä tulee yhteiskuntakelpoinen kansalainen.
”Autoritäärinen kasvatus ei kuitenkaan tarkoita vanhemman mielivaltaista suhdetta lapseen, vaan vanhemman ohjaavaa suhdetta, jossa kurilla on suuri merkitys”, Tähtinen kertoo.
Kasvatusideologiat ovat vahvasti sidoksissa siihen, minkälaisessa yhteiskunnassa niitä käytetään. Vaikka autoritäärisen kasvatuksen ajattelutapoja tavataan edelleen, ne olivat yleisempiä silloin, kun yhteiskunta oli muuttumattomampi ja hierarkkisempi.
”Esimerkiksi 1800-luvun säätyläisyhteiskunnassa herra- ja alamaisajattelu oli vahvasti esillä. Itseään ylempää ihmistä ei saanut kritisoida. Tämä heijastui vahvasti siihen, miten lapsia haluttiin kasvattaa”, Tähtinen kertoo.
Lapset ja aikuiset elivät tämän kasvatusfilosofian mukaan omissa maailmoissaan, eikä ollut tyypillistä, että lasten tekemiset ja harrastukset määrittäisivät vanhempien vapaa-ajanviettotavat.
1960–70-luku: Vapaa kasvatus nousee vastareaktiona autoritääriselle kasvatukselle
Autoritäärisyys ei ole kokonaan hävinnyt kasvatuskeskustelusta. Puhumme edelleen, että lapset tarvitsevat kuria ja rajoja. Autoritäärinen kasvatustapa ei kuitenkaan ole enää trendikästä.
”Aikaisemmin uskoimme vahvasti ehdollistavaan kasvatukseen, mutta 1960–1970-luvulta lähtien on alettu korostaa lapsen yksilöllisiä piirteitä. Ajatellaan että lapsen kehitystä pitää tukea, eikä ajatella niinkään, että lapsi pitää kasvattaa kohti lapsen ulkopuolelta tulevaa kasvatustavoitetta”, Tähtinen kertoo.
Autoritäärinen kasvatustapa on menettänyt suosiota, sillä se ei enää heijasta yhteiskunnan rakennetta.
”Nyky-yhteiskunnassa korostuu ehkä jopa liiaksikin toiminta ja yrittäminen. Kaavamainen kasvatus ei tavoita näitä seikkoja. Ajattelemme nykyään, ettei identiteettikään ole pysyvä, vaan muutamme identiteettiämme ryhmästä ja tilanteesta toiseen”, Tähtinen pohtii.
Suomessa vapaa kasvatus sen puhtaassa muodossa on ollut melko harvojen vanhempien käytössä.
”Vapaa kasvatus on lapsikeskeisyyttä. Siinä ajatellaan, että lapsilla on yksilölliset oikeudet, ja lapsien tarpeita pitää kuunnella”, Tähtinen kertoo.
Siinä missä autoritäärisessä kasvatuksessa pyrittiin muokkaamaan lapsi vanhempien ja yhteiskunnan asettamaan muottiin kurin avulla, vapaassa kasvatuksen ideologiassa lapset saavat kasvaa omaan yksilölliseen suuntaansa.
”Lapsi oppii kokemuksen ja erehdyksen kautta, kuten kasvatusfilosofi Jean-Jacques Rousseau muotoili jo 1700-luvulla. Lapsen oma toiminta vaikuttaa kasvuun, kun taas autoritäärisessä kasvatuksessa lapsi ehdollistetaan mahdollisimman varhain”, Tähtinen sanoo.
2010-luvulta eteenpäin vanhemmuutta on värittänyt huoli
Vaikka tänä päivänä useat vanhemmat kuuntelevat lasten toiveita, kasvatusideologia ei kuitenkaan ole vapaan kasvatuksen mukaista.
Nykyään ollaan nimittäin huolissaan lapsen pärjäämisestä maailmassa. Koetaan, että lapsen pitää harrastaa tai käydä päivähoidossa tai jättää päivähoito käymättä, jotta hän kasvaisi oikeaan suuntaan.
Vapaassa kasvatuksessa lapsen annettiin kasvaa omaan suuntaansa, eikä vanhemmilla ollut tarvetta hyöriä lapsensa ympärillä varmistamassa tämän turvallisuutta ja kehitystä.
”Nykyvanhemmilla on hätä siitä, että heidän lapsensa ei pärjää yhteiskunnassa, sillä koulutus ei takaa työpaikkaa kuten aikaisemmin. Ajatus lapsen pärjäämisen tukemisesta on mennyt äärimmäisyyteen”, Tähtinen kertoo.
Koska vanhempien elämä pyörii oman lapsen pärjäämisen ympärillä, Tähtinen nimittää nyky-yhteiskuntaa narsistiseksi.
”Jotkut vanhemmat esimerkiksi syyttävät koulua ja opettajaa siitä, jos lapsi ei pärjää koulussa. Lapsessa ei suostuta näkemään vikaa”, Tähtinen sanoo.
Tällaisille väitteille olisi naurettu vielä 1950-luvulla. Nykyään vanhemmilla on kuitenkin mahdollisuus vaatia. Yliherkkyys on lisääntynyt, mutta Tähtisen esittämät äärimmäiset narsistiset muodot ovat kuitenkin harvinaisia.
”Tutkimusten mukaan nuorilla esikoisvanhemmilla vanhemmuusajattelu on terveellä pohjalla. Tyypillisesti ajatellaan, ettei vanhemman tarvitse toteuttaa kaikkea lapsensa eteen”, Tähtinen summaa.
Tulevaisuuden vanhemmuus – lasten käsissä?
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, eikä Tähtisen tutkimustulokset yllä tulevaisuuteen saakka.
”Tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään. Keskeisessä asemassa on todennäköisesti internetin vaikutukset. Miten lapsuus lähtee muodostumaan sen pohjalta”, Tähtinen pohtii.
Muutoksia voi myös tulla myös perhemuotoihin.
”Sateenkaariperheitä ja muita erilaisia perheitä tulee todennäköisesti enemmän. Vanhemmuus moninaistuu”, Tähtinen arvelee.
Testituloksissa leikitellään nopean informaation ajatuksella sekä lasten hyvillä tietoteknisillä taidoilla.
Testin ”tulevaisuuden vanhemmuus” -vastauksessa aikuiset eivät pysty hallitsemaan tulevaisuuden hypernopeasti muuttuvaa maailmaa, joten nopeaan muutokseen muita helpommin sopeutuvat lapset ottavat vallan.
Juhani Tähtinen ei pidä testiin maalattua tulevaisuutta kovinkaan todennäköisenä.
Siirry testiin: Miltä vuosikymmeneltä kasvatustyylisi ja vanhemmuutesi ovat peräisin?
