Viimeksi päivitetty 6.11.2024
Valtaosassa perheitä äiti on edelleen se, joka jää lapsen kanssa kotiin – usein jopa vuosiksi. Vaikka raskausvapaa vaihtuu pian vanhempainvapaaksi, ani harvassa perheessä äiti lähtee tässä vaiheessa työelämään.
Kotona oleva vanhempi on se, jonka harteille lapseen liittyvät asiat usein kasaantuvat. Pitää huolehtia vaatehankinnoista, neuvola-ajoista, hoivata kuumepotilasta ja valmistaa lapselle iän mukaista ruokaa.
Tämä on pitkälti käytännön sanelemaa, sillä työssä käyvä vanhempi ei yleensä ole päiväsaikaan kotona hoitamassa osuuttaan tehtävälistan asioista.
Äiti kuormittuu, ja isä tekee kaiken väärin
Helposti käykin niin, että äidistä tulee kaiken tietävä guru suhteessa lapsen asioihin, eikä toinen vanhempi ole perillä mistään – ainakaan, jos äidiltä kysytään. Vaipankin hän vaihtaa väärin ja pukee lapsen aivan epäsopiviin vaatteisiin.
Noidankehä ruokkii itseään, ja pian ollaan tilanteessa, jossa äiti työelämään palattuaankin hoitaa kaiken metatyön isän ihmetellessä, mitä tarkoittaa välikausipuku. Äiti kuormittuu, ja isä kokee tekevänsä kaiken väärin.
Kotona oleva oppii enemmän
Kuvio lienee monille tuttu, mutta harva osaa ratkaista tilannetta ja löytää tietä ulos noidankehästä. Raisa Mattilan ja Julia Thurénin Lapsiperheen parisuhdekirjassa ongelmaan paneudutaan pohtimalla, miten lapsenhoidosta voisi tehdä tasa-arvoisempaa alusta asti.
Kirjassa puhutaan ”vanhempien oppimiskäyrästä”, joka ensimmäisinä viikkoina vauvan syntymän jälkeen on molemmilla vanhemmilla samalla tavalla nouseva (ainakin, jos käytössä on isyysloma).
Kun toinen vanhempi – yleensä vauvan isä – palaa töihin, oppimiskäyrät alkavat eriytyä: kotona olevalla on arkipäivinä yli kahdeksan tuntia enemmän aikaa opetella lapsen hoitamista kuin työssä käyvällä.
Vaikka kotona olevalla vanhemmalla väistämättä on etulyöntiasema lapseen tutustumisessa ja hoitorutiinien oppimisessa, metatyönoidankehän syntyminen ei ole väistämätöntä.
Aktiivinen isä on tyytyväisempi puoliso
Kun tähtäimeen ottaa tasavertaisen vanhemmuuden, sillä on etuja myös parisuhdeonnen kannalta. Erityisesti isien parisuhdetyytyväisyys lisääntyy aktiivisen vanhemmuuden myötä.
Toimiva vuorovaikutus lapsen kanssa heijastuu tyytyväisyytenä parisuhteeseen ja päinvastoin: parisuhteeseensa tyytyväinen mies on aktiivisempi isä.
Perhe ei ole kuitenkaan pilalla, vaikka työnjako lapsen hoitamisessa olisi aluksi ollut epätasainen. Hyvä uutinen on, että tilannetta voi tasata myöhemmin, ja aika ja kokemus tuovat molemmille vanhemmille varmuutta.
Viisi vinkkiä tasa-arvoisempaan vanhemmuuteen
Mattila ja Thurén listaavat kirjassaan keinoja, joiden avulla on mahdollista, että hieman pienempi osa metatyöstä jämähtää äidin harteille, ja isä puolestaan oppii ottamaan osaa enemmän:
1. Älkää jakako vastuuta lapsesta sen mukaan, kumpi osaa paremmin.
Jos äiti vaihtaa vaipan aina siksi, että tekee sen nopeammin (koska on harjoitellut enemmän), asetelma myös pysyy tällaisena.
Äiti, älä siis erikoistu vaipanvaihtoon, nukuttamiseen tai lapsen tavaroiden pakkaamiseen, jotta myös toinen vanhempi oppii, mitä lapsi tarvitsee mukaan kun lähdetään kylään, ja miten hänet saa nukahtamaan.
Jos toimitte näin, seurauksena voi olla se, että äidistä tulee korvaamaton, ja isä jää koko hoitosysteemin ulkopuolelle.
2. Älkää sortuko ajattelemaan, että toinen tietää paremmin.
Parisuhteeseen ja vanhemmuuteen saattaa hiipiä paremmin tietämisen dynamiikka. Tällöin ”paremmin tietävällä” on ikään kuin valta kertoa toiselle, miten asiat kuuluu tehdä.
Tällainen dynamiikka voi joskus tulla ruokituksi esimerkiksi neuvolassa, jossa sanat edelleen toisinaan osoitetaan enemmän äidille kuin isälle. Vastustakaa tällaista asetelmaa tietoisesti.
3. Äiti, anna puolisosi hoitaa ja tehdä päätöksiä.
Edelliseen liittyen: on yleistä, että äiti jättää lapsen isänsä hoiviin puettuna ja syötettynä. Niin huomaavaista kuin tämä onkin, näin ei tarvitse menetellä. Äiti voi myös olettaa, että isä hoitaa lapsen pukeisiin ja ruokkii tämän.
Ja kun isä näin tekee, on tärkeää, ettei äiti ala arvostella tämän vaatevalintoja tai muita pikkuasioita. Niin kauan kuin lapsella on lämpimät ja kuivat vaatteet, huomauttelun sijaa ei ole.
4. Ottakaa selvää, olkaa kiinnostuneita – molemmat.
Harvassa perheessä molemmilla vanhemmilla on tasavertainen mahdollisuus perehtyä lapsen kehitykseen, keskittyä tämän ravitsemukseen ja opetella välikausivaatteiden ominaisuuksia. Töissä kun on käytävä.
Näitä asioita ei silti tule jättää yksin kotona olevan vanhemman harteille. Työssä käyväkin voi olla kiinnostunut ja kysellä.
Aina pääasia ei edes ole se, kuka näistä asioista pääasiassa huolehtii, vaan se, että toinenkin vanhempi tiedostaa, mitä kaikkea lapsesta huolehtiminen pitää sisällään.
Näin on myös helpompi osoittaa arvostusta sen vanhemman tekemiselle, joka käytännön tasolla tekee enemmän.
5. Opetelkaa sietämään vauvan tyytymättömyyttä.
Imettävä äiti tietää, miten vauvan rauhoittaminen yleensä onnistuu: ottamalla tämä rinnalle. Tässä piilee kuitenkin vaaran paikka – äiti saattaa tottua ottamaan vauvan aina, kun tämä osoittaa pienintäkin tyytymättömyyttä.
Jokainen vauvan itku ei kuitenkaan ole merkki nälästä, vaan tämä voi olla myös vaikkapa väsynyt tai vailla syliä.
Niinpä toisenkin vanhemman kannattaa opetella rauhoittamaan vauva eikä ojentaa tätä äidille jokaisesta itkusta.
Lähde: Raisa Mattila ja Julia Thurén: Lapsiperheen parisuhdekirja (Otava 2019)
