Oksennusta, ripulia, verta ja itkua. Lapsiperhe-elämässä on ikäviä hetkiä, jotka kasvattavat ja vahvistavat vanhempia. Lue viidestä karaisevimmasta koettelemuksesta.
Viimeksi päivitetty 13.2.2013
Koko perhe sairastuu
Kun koko perheeseen tarttuu ensimmäistä kertaa viheliäinen influenssa tai ankara ripulitauti, vanhemmat oppivat sanalle ”helvetti” aivan uuden merkityksen.
Oksennus ja ripuli virtaa pitkin lattioita, 40 asteen kuume sumentaa ajattelua, ja silti jonkun pitäisi jaksaa hoivata lasta ja käydä kaupassa ostamassa lisää mehua.
Tietenkin lapsi parantuu taudista ensimmäisenä, alkaa kirmata ympäri taloa ja vaatia vanhempia leikkeihinsä. Niinpä vanhemmat saavat hytistä kuumeisina pienen pirpanansa perässä.
Lue myös: Turvallisuus on lapselle turmiollista
Lapsi loukkaantuu ensimmäistä kertaa
Vauvan syntymän jälkeen lapsi pysyy paikallaan. Ei ole kovinkaan tyypillistä, että vastasyntynyt lapsi joutuisi tapaturmaan. Kun lapsi oppii liikkumaan, kaikki muuttuu.
Varsinkin parivuotias lapsi on kuin ohjus ilman hakujärjestelmää. Lapsi säntäilee hurjaa vauhtia paikasta toiseen ymmärtämättä, minkälaisia vaaroja hänen ympärillään vaanii.
On sydäntäsärkevää hoivata päin seinää juossutta lasta ensimmäistä kertaa. Lohdun sanana vanhemmille: Kun lapsi teloo itsensä viidettäkymmenettä kertaa, lapsen kolhuista ei osaa enää olla yhtä huolestunut kuin ensimmäisellä kerralla.
Lue myös: Trampoliini: kaksiteräinen miekka
Lapsi häviää
Jokaisen vanhemman elämässä tulee hetki jolloin lasta ei näy missään. Varsinkin ensimmäisellä kerralla tunne on murskaava.
Ihmiset ovat kuitenkin huolehtivaisia myös muiden lapsia kohtaan. Jos pieni lapsi tepsuttelee ilman vanhempiaan kaupassa, ihmiset kyllä ohjaavat hänet takaisin vanhempiensa luokse.
Lue myös: Pienetkin osaavat kiusata
Lapsi oppii sanomaan ei
Lapsen ensimmäiset sanoja on ilahduttavaa kuunnella. Pian yksittäisistä sanoista kehkeytyy monimutkaisia lauseita, ja ennen kuin vanhempi itse huomaakaan, lapsi on oppinut vastustamaan kaikkea, mitä vanhempi ehdottaa.
”En halua”, ”ei käy” ja ”isi on tyhmä” -tyyppiset ilmaukset kirpoavat parivuotiaan huulilta helposti. Kriittiset mielenilmaukset ovat tietysti ikävää kuunneltavaa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että ne ovat lapsen tapa osoittaa luottamusta vanhempiansa kohtaan.
Lue myös: Uhma täytyy elää
Lapsi jää ensimmäistä kertaa päiväkotiin
Oli sitten lapsen ensimmäinen tarhapäivä yksivuotiaana tai sitten vasta esikouluiässä, lapsen jättäminen päiväkotiin ensimmäistä kertaa on aina kivuliasta.
Lapsi saattaa jäädä itkemään vanhemman perään, ja päiväkotitädit saattavat tuntua ankarilta. Toisaalta työt odottavat tekijäänsä. Kun kaikki on jo sovittu, vanhemman on yksinkertaisesti mentävä.
Vanhempia piinaa ajatus koko päivän itkevästä lapsesta. Näin ei kuitenkaan käy. Lapsi nimittäin innostuu pian päiväkodin rutiineista ja alkaa nauttia täysin siemauksin päiväkotiarjesta.
