Viimeksi päivitetty 13.11.2024
Lasten liikuntasuositukset perustuvat siihen, minkälainen liikkuminen ja fyysinen aktiivisuus turvaavat lapsen normaalin kasvun ja kehityksen. Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka tärkeää liikkuminen on jo vauvaiässä: vatsallaan olo, pyöriminen, kurkottelu ja vähitellen eteenpäin pyrkiminen kehittävät lapsen motoriikkaa ja lihaksistoa. Vauva nauttii liikunnasta ja siitä, kuinka liikkuessaan oppii uutta.
”On tutkittu, että suomalaisilla lapsilla fyysisen aktiivisuuden määrä on suurimmillaan koulun alkuun saakka, sen jälkeen se alkaa vähitellen laskemaan. Varhaiskasvatusikäiset lapset saavat hurjasti iloa uusien liikuntamuotojen, kuten pyöräilyn ja luistelemisen oppimisesta, mutta aikuisten luoma ympäristö edellyttää paljon paikoillaan istumista. Koulun alkaessa istuminen ja usein myös ruutuaika lisääntyy, kun taas liikkuminen alkaa vähentyä”, liikuntapedagogiikan apulaisprofessori Arja Sääkslahti kertoo.
Suomalaisten lasten riittävästä liikunnan määrästä Sääkslahdella on selkeä mielipide.
”Niin kauan kuin kaikki lapset eivät täytä liikuntasuosituksia, niin liikutaan liian vähän. Toki yksilöiden välillä on eroja, mutta vasta siinä vaiheessa voimme olla tyytyväisiä, kun kaikki liikkuvat suositusten mukaisesti.”
Eri-ikäisten lasten liikuntasuositukset
WHO:n mukaan alle 1-vuotiaiden lasten tulisi liikkua päivittäin vähintään 30 minuuttia, 1–2-vuotiailla määrä on jo kolme tuntia. 3–4-vuotiailla tuntimäärä on sama, mutta tästä ajasta tunnin kuuluisi olla reipasta ja hengästyttävää liikuntaa, kaksi tuntia taas kevyempää, esimerkiksi taitoa ja tasapainoa harjoittavaa toimintaa.
”Tuntimäärä koostuu kuitenkin lyhyistä, pitkin päivää ripotelluista jaksoista. Lapsen ei siis pidä esimerkiksi juosta yhtäjaksoisesti tunnin verran, se ei ole pienelle lapselle ominaista. Vauvoilla liikunta tulee esimerkiksi kurkottelusta ja pyörimisestä, leikki-ikäiselle liikkuminen voi olla hyppimistä, heittämistä tai ihan vain hiekkalaatikon reunalla tasapainoilua. Liikunta on ennen kaikkea monipuolista arjessa touhuamista”, Sääkslahti kuvailee.
Alakouluikäisillä lapsilla reipasta liikuntaa suositellaan saman verran, eli vähintään tunnin päivässä. Kevyellä liikunnalla ei kuitenkaan ole ylärajaa.
”Kolme tuntia liikkumista olisi alakoululaisellekin hyvä tavoiteltava määrä. Esimerkiksi pyörällä tai kävellen taitetut koulumatkat ja vaikkapa pallopelit välitunneilla ovat hyvää liikuntaa.”
Ruutuaika voi helposti viedä tilaa päivittäiseltä liikunnalta, ja WHO onkin listannut liikunnan lisäksi suositukset myös ruutuajasta: alle 1-vuotiailla sitä ei pitäisi olla lainkaan, 1–4-vuotiailla ruutuaikaa voi olla enintään tunti päivässä.
Liikkumattomuudella voi olla merkittäviä haittavaikutuksia
Lasten liikuntasuositukset on syytä ottaa vakavasti, sillä liikkumattomuudella on haittavaikutuksensa.
”Jos pieni lapsi ei liiku, motoriikka ja tasapaino eivät kehity eivätkä lihakset vahvistu. Omaa kehoa ei opita käyttämään monipuolisesti, joten tällaiset perustaidot, joita tarvitaan koko elämän ajan, jäävät heikoiksi. Eri ympäristöissä liikkuminen muuttuu epävarmaksi ja lapsi voi kokea itsensä kömpelöksi. Tämä taas voi edelleen vähentää lapsen osaamisen ja pätevyyden tunnetta, jolloin myönteinen itsetunto ja minäkuva voi jäädä kehittymättä ja vastoinkäymisistä on vaikeampi selvitä. Uusia asioita voi olla pelottavaa kokeilla, jos lapsi on epävarma omasta onnistumisestaan”, Sääkslahti luettelee.
Lisäksi liikkumattomuus voi vaikuttaa myös kaverisuhteisiin.
”Pienet lapset osaavat joskus olla julmia toisilleen: jos porukassa on joku hieman kömpelömpi tai hitaampi, siitä saatetaan sanoa ääneen tai lapsi jätetään kokonaan leikin ulkopuolelle. Tällöin lapsi alkaa ajatella, ettei hän osaa tai ole tarpeeksi hyvä, ja alkaa vetäytyä tällaisista tilanteista pois. Jos tällainen mielikuva itsestä syntyy jo lapsuudessa, on siitä harmittavan vaikeaa päästä pois. Toki se on mahdollista, mutta ympärille tarvitaan silloin kannustavia ja positiivista ilmapiiriä luovia ihmisiä.”
Fyysisellä aktiivisuudella on myös yhteys kognitiivisiin valmiuksiin – liikunta siis tukee uuden oppimista. Liikuntaa harrastava lapsi oppii ymmärtämään sen, että uusien asioiden sisäistäminen vaatii harjoittelua, olipa kyseessä sitten matematiikka, lukeminen tai hiihtäminen.
Liika harjoittelu voi tappaa mielenkiinnon vuosiksi
Sääkslahden mukaan lapsi kiinnostuu ohjatusta harrastustoiminnasta yleensä kouluikäisenä, usein kavereiden esimerkin innoittamana. Haasteena on kuitenkin se, että treenikertoja voi olla viikossa niin paljon, ettei muiden lajien harrastamiselle jää aikaa. Jo pieniltä lapsilta saatetaan vaatia jatkuvaa kehittymistä ja omistautumista yhdelle tietylle lajille.
”Tämä on karhunpalvelus lapselle, sillä monipuolisesta harrastamisesta on tutkitusti hyötyä paitsi motoriikan, myös psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Suomessa jo 11-vuotiailla on todettu niin sanottua drop out -ilmiötä, jossa lapsi on väsynyt siihen, että kehitystä täytyisi näkyä jatkuvasti. Aikuisten kielellä sanottuna tätä väsymistä voisi kuvailla jopa burn outiksi, ja pahimmillaan se voi tappaa kiinnostuksen liikkumiseen vuosiksi. Lapset kasvavat ja kehittyvät yksilöllisesti, joten on aika hurjaa vaatia lapselta lajitaitojen karttumista tietyssä tahdissa.”
Myös lajin vaihto voi osoittautua vaikeaksi, sillä jo 11–12-vuotiaana lapsi saattaa olla liian ”vanha” aloittelijaryhmiin. Toisaalta aikuisille on tarjolla runsaasti eri aloittelijaryhmiä, minkä Sääkslahti näkee aikuisille hienona asiana, mutta surullisena lapsille.
”Kärjistetysti voisi sanoa, että aikuisten rahat kelpaavat, mutta lasten liikunnan ilo hävitetään vaatimuksiin. Toki tavoitteitakin saa olla, mutta niiden pitäisi aina lähteä lapsesta itsestään eivätkä ne saisi olla pois heiltä, jotka harrastavat liikuntaa hauskanpidon vuoksi.”
”Esimerkiksi Australiassa noudatetaan harrastustoiminnassa periaatetta, että alle 10-vuotiaalla lapsella saa olla maksimissaan kaksi kertaa viikossa ohjattua harjoittelua per laji. Tällöin aikaa jää myös muille lajeille ja harrastuksille, mikäli lapsi niin haluaa.”
Aikuisen esimerkillä on suuri rooli
Kuten kaikessa muussakin toiminnassa, myös liikunnallisuudessa lapsi ottaa mallia aikuisilta – niin koulussa kuin kotona. Sääkslahti suositteleekin aikuisia liikkumaan yhdessä lasten kanssa ja hankkimaan mahdollisuuksien mukaan erilaisia harrastusvälineitä kotiin. Lasten liikuntasuositukset on lopulta helppo saavuttaa, kun liikkuminen tapahtuu yhdessä touhuamalla.
”Pienillä lapsilla vau-efekti tulee jo pienistä, aikuisen kanssa yhdessä tehdyistä asioista; retkestä lähimetsään, pihapeleistä ja pyörämatkasta kauppaan.”
Sääkslahden mukaan aikuisen pitää myös hoksata, milloin lapsen tasapaino on tarpeeksi hyvä vaikkapa luistelun tai pyöräilyn opetteluun. Esimerkiksi potkupyöräily on hyvä keino kehittää tasapainoa ennen oikean polkupyörän selkään nousemista.
”On hyvä muistaa, että muksahtelu ja kaatuilu kuuluvat uusien asioiden opetteluun. Aikuisen ei tulisi näissä tilanteissa tuskastua, vaan ennemmin hidastaa tahtia. Lapsi kyllä muistaa pienetkin huomautukset, joissa häntä moititaan kompastelusta, kaatumisesta tai hitaasta oppimisesta. Sen sijaan olisi tärkeää kannustaa, ihailla sopivasti ja antaa tukea, vaikka kaikki ei heti sujuisikaan täydellisesti.”
Täältä pääset testaamaan, liikkuuko lapsesi tarpeeksi!
Lähteet: WHO, liikuntapedagogiikan apulaisprofessori Arja Sääkslahti
