Viimeksi päivitetty 18.7.2014
Lindsayn alkuperäinen blogiteksti:
Secondary Drowning + My Recent Experience & Real Life Almost Nightmare
Käännetty Lindsayn luvalla suomeksi.
Viime viikonloppuna koin yhden hirveimmistä asioista, mitä olen äitinä joutunut kokemaan. Mitä olisi voinut tapahtua, mitä olisin voinut tehdä toisin? Tuhannet ajatukset ovat riivanneet minua.
Jätän blogissani yleensä kertomatta kaikkein henkilökohtaisimmista tapahtumista elämässäni, mutta tämän koin tärkeäksi jakaa, vaikka tunnenkin olevani maailman surkein äiti: ehkä tarinani ansiosta sama ei pääse tapahtumaan teille.
Oli ihan tavallinen lauantai (tai niin luulin). Heräsimme varhain, mieheni Ian ja minä keitimme kahvit ja söimme munakokkelia, kuten yleensä viikonloppuisin. Vietimme aikaa pihalla ja piipahdimme ruokakaupassa. Matkalla kaupasta kotiin tiellä ollut naula puhkaisi automme renkaan. Kaksi tuntia myöhemmin vararengas oli viimein paikoillaan. Kello oli siinä vaiheessa jo 14.30 ja sukulaistytön syntymäpäiväjuhlat alkaisivat kolmelta.
Lue myös: Ero lapsiperheessä
“Sitten asiat alkoivat mennä pieleen…”
Kiiruhdimme kotiin. Kävin suihkussa, puin lapsille uimapuvut päälle, laitoin aurinkorasvaa. Kuin ihmeen kaupalla ehdimme juhliin puoli neljäksi. Kaikki serkut olivat jo paikalla uima-altaalla. Vettä räiskyteltiin, hypittiin, kaikilla oli hauskaa. Aikuiset istuskelivat pihalla ja nautiskelivat mahtavasta säästä. Minä katselin poikaani Roninia, joka istui edelleen altaan reunalla, johon hän oli asettunut heti juhliin tultuamme.
Sitten asiat alkoivat mennä pieleen… Istuin ihan Roninin lähellä, käännyin hänestä pois päin jutellakseni mieheni siskon kanssa. Katsoin toisaalle korkeintaan viisi sekuntia, minkä jälkeen käännyin taas katsomaan poikaani. Ronin ei ollut enää paikallaan.
Äitipaniikki ja pelko valtasivat mieleni. Katselin ympärilleni ja sitten näinkin hänet: Uima-altaan vesisuihkut olivat kuljettaneet hänet altaan toiselle puolelle, jossa näin hänen painuvan veden alle ja välillä nousevan pinnalle epätoivoisesti henkeään haukkoen.
Lue myös: Tee punkkitarkastuksesta jokailtainen tapa
“Kotona Ronin ei ollut oma itsensä”
Vedin hänet pois vedestä niin nopeasti kuin vain suinkin pystyin. Ronin oli järkyttynyt ja yski vettä, mutta muuten hän vaikutti olevan kunnossa. Minä olen maailman varovaisin äiti – mutta silti jotain tällaista pääsee tapahtumaan aivan vieressäni!
Ronin vaikutti tavallista väsyneemmältä tapahtuneen jälkeen, mutta ajattelin sen johtuvan helteestä ja liikunnasta iltapäivän tuntien aikana. Lähdimme juhlista pian onnettomuuden jälkeen.
Kotona Ronin ei ollut oma itsensä. Vaistoni sanoi, että kysymyksessä oli muutakin kuin tavallinen väsymys. Hän oli myös alkanut yskiä niin, että joka yskähdyksellä hänen koko vartalonsa jännittyi.
Ajattelin, että ehkä yskä johtuu vedestä, jota hän oli vetänyt keuhkoihinsa aikaisemmin. Soitin lastenlääkärillemme ja kerroin puhelinvastaajaan onnettomuudesta ja poikani oireista. Muutama minuutti myöhemmin (hänpä oli nopea, ajattelin vastatessani puhelimeen) hän soitti takaisin.
Lue myös: Homekoti lisää astmariskiä
“Lääkäripäivystykseen välittömästi”
Roninin lääkäri on yleensä rauhallisuuden perikuva. Kun soitan hänelle erilaisissa ”hätätilanteissa”, hän yleensä toteaa, että kaikki kääntyy parhain päin ja antaa listan oireista, joita minun kannattaa pitää silmällä. Hänen periaatteenaan on, että jos kyse ei ole mistään kovin vakavasta, lapsen on parempi pysytellä kotona kuin lähteä muiden sairaiden joukkoon lääkärin vastaanotolle.
Tällä kertaa lääkäri reagoi toisin. Hän sanoi lujasti, että minun olisi vietävä Ronin lääkäripäivystykseen välittömästi, koska oireiden perusteella tämän tila kuulostaa niin sanotulta viivästyneeltä tai sekundaariselta hukkumiselta (engl. secondary drowning).
Sekundaarinen hukkuminen ei ole virallinen lääketieteellinen termi, mutta sitä käytetään kuvaamaan tilannetta, jossa keuhkoihin alkaa kerääntyä nestettä sen jälkeen, kun ihminen on vetänyt vahingossa vettä henkeen. Neste keuhkoissa vaikeuttaa hengittämistä, ja se voi aiheuttaa rintakipua, yskimistä ja väsyneisyyttä. Oireet voivat ilmaantua 1–24 tuntia läheltä piti –tilanteen jälkeen.
Lähde: WebMd
Kiiruhdimme päivystykseen, jossa pääsimme lääkärin vastaanotolle heti. Kerrottuani mitä oli tapahtunut lääkäri kysyi, miksi emme olleet tulleet aikaisemmin. Vastasin, että Ronin oli hengittänyt heti tapahtuneen jälkeen täysin normaalisti eikä hänellä vaikuttanut olleen mitään hätää. Lääkäri ei pitänyt vastauksestani – ja nyt kun tiedän enemmän, ymmärrän miksi. Roninilla oli kuumetta 38,3, mikä oli outoa, sillä hän ei todellakaan ollut ollut kipeä tuona päivänä.
“Uutiset eivät olleet hyviä”
Lääkäri määräsi Roninin välittömästi keuhkokuvaan ja verikokeisiin. Oltiin ehditty iltaan, ja siinä vaiheessa Ronin oli jo veltto eikä hän juuri reagoinut ärsykkeisiin ympärillään. Kun lääkäri tuli kertomaan kokeiden tuloksia, näin jo hänen ilmeestään, että uutiset eivät olisi hyviä. Verikokeiden tuloksissa ei ollut mitään poikkeavaa, mutta keuhkokuvista näkyi, että Roninin keuhkoissa oli nestettä.
Välttämättä nesteestä ei seuraa mitään suurta vaaraa, mutta toisaalta seuraukset voivat olla vakaviakin, esimerkiksi kemiallinen keuhkokuume uimavedessä käytettyjen kemikaalien takia. Pahin seuraus on tukehtumiskuolema.
Lääkäri sanoi, että Roninin tila oli niin vakava, että hänet olisi siirrettävä lastensairaalaan San Diegoon. Ambulanssi odotti jo, ja määränpäässä lääkärit ja sairaanhoitajat olivat valmiina.
Lue myös: Itsehillintä: Tie menestykseen
“Tämä on minun syytäni”
Sillä hetkellä tuntui kuin sydämeni olisi revitty rinnastani: Tämä on minun syytäni, ajattelin, eikä auttanut pätkääkään, vaikka minulle vakuuteltiin, että se oli onnettomuus ja että näin olisi voinut käydä kenelle tahansa.
Ambulanssissa Roninin happitasot alkoivat laskea: 98 prosenttia, 92, 89, 74. Hänen pienille kasvoilleen asetettiin happinaamari. Minä olin paniikissa. Ambulanssitiimi yritti rauhoitella, mutta en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut oloani yhtä avuttomaksi.
Sairaalassa meitä odotti lastenlääkäri ja neljä sairaanhoitajaa. Ronin vietiin uudelleen keuhkokuvaan ja verikokeisiin.
Minulle kerrottiin, että siinä vaiheessa ei voitu tehdä muuta kuin seurata Roninin tilaa ja odottaa. Odottaa mitä?! Hänet kiinnitettiin kaikenlaisiin laitteisiin ja me odotimme… Koko yön Ian ja minä valvoimme ja katsoimme nukkuvaa poikaamme.
“Joskus käy huonosti”
Seuraavana päivänä, sunnuntaina, ihana lääkäri tuli juttelemaan kanssamme. Hän kertoi, että tällaisia onnettomuuksia sattuu useammin kuin uskotaankaan ja että me teimme oikein tuodessamme lapsemme sairaalaan. Hän kertoi myös, että joskus käy huonosti: vanhemmat ehkä laittavat lapsensa nukkumaan, koska kuvittelevat tämän olevan kunnossa – kaikkihan oli ollut ihan hyvin onnettomuuden jälkeen. Pahimmassa tapauksessa lapsi ei koskaan herää uniltaan. Sairaalassa oli kuulemma samaan aikaan kaksi muutakin lasta ihan samasta syystä!
Ronin heräsi sunnuntaiaamuna kymmeneltä. Hän oli vihainen kuin ampiainen, kun huomasi olevansa kiinni kaiken maailman letkuissa ja laitteissa. Hän oli taas oma itsensä, lupaava merkki!
Me saimme hyviä ja huonoja uutisia: Neste Roninin keuhkoissa oli tuoreimpien keuhkokuvien perusteella vähentynyt selvästi, mutta hänelle oli kehittynyt kemiallinen keuhkokuume. Keuhkot olivat ärtyneet ja tulehtuneet, mutta lääkäri vakuutti, että tilanne oli parempi kuin alussa. Ronin joutuisi kuitenkin jäämään tarkkailtavaksi vielä joksikin aikaa kuumeen ja muiden komplikaatioiden varalta.
“Elämä voi muuttua parissa sekunnissa”
Myöhemmin samana päivänä Ronin todettiin tarpeeksi terveeksi lähtemään kotiin. Luojan kiitos!
Onnettomuus on muuttanut minua. Tästä lähtien aion tehdä asiat eri tavalla, sillä tapaus osoitti, että elämä voi muuttua parissa sekunnissa. Ennen lauantaita en ollut kuullutkaan sekundaarisesta hukkumisesta. Jos olisin tiennyt siitä silloin, olisin vienyt Roninin lääkäriin heti tapahtuneen jälkeen silläkin uhalla, että olisin vaikuttanut vainoharhaiselta äidiltä.
* * * * *
Aina hyvä käydä lääkärissä
Vaikka Suomessakaan termit sekundaarinen tai viivästynyt hukkuminen eivät ole yleisessä käytössä, myös hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta korostaa, että jos uimari – lapsi tai aikuinen – vetää vettä henkeensä, lääkärissä on aina hyvä käydä mahdollisten myöhemmin kehittyvien komplikaatioiden varalta.
