Kun Mathea syntyi 25. raskausviikolla, hänen sydänäänensä olivat heikot. Oli kuitenkin vielä toivoa – muutaman viikon ajan. Seitsemänviikkoisena pikku Mathea hävisi kamppailun. Mathean äiti kertoo koko tarinan.
Viimeksi päivitetty 18.12.2014
Marraskuun 23. päivänä näin kaksi viivaa raskaustestissä. En voinut uskoa silmiäni – suuri toiveeni oli vihdoin käymässä toteen.
Kärsin raskauspahoinvoinnista 6. raskausviikosta alkaen aina 18. viikkoon saakka. Yhdennellätoista viikolla kätilö löysi vauvan sydänäänet ja kaikki oli kunnossa. Viikolla 14 minusta tuntui, että olin saanut kalan mahaani ja 18. viikolla tunsin selviä potkuja.
Aika kului, ja vauvalla oli mahassa kaikki hyvin. Olin iloinen raskaudestani.
Sitten sain outoja selkäkipuja. Otin yhteyttä sairaalaan ja minun käskettiin lepäillä.
Lue myös: Isän kauniit jäähyväiset kuolevalle pojalleen
”Sinulla on keskenmeno”
Huhikuun 13. päivä raskaudessa tapahtui käänne. Kova kipu pysäytti minut. Sain lopulta juostua alakertaan ja soitettua sairaalaan. Tiesin, että jotain oli vialla! Menimme sairaalaan ja odotin jonkin aikaa. Pääsimme sisään ja lääkäri totesi, että kohdunsuuni on avautunut sentin. Hän sanoi, että saisin keskenmenon.
Aloin itkeä. Tunsin itseni voimattomaksi. Hän tarkasti Mathean tilan ultraäänellä. Selvisi, lapsi voi normaalisti. Olin helpottunut, sillä olimme luulleet, että lapsi on kuollut, kun lääkäri puhui keskenmenosta.
Suomessa keskenmeno ja ennenaikainen synnytys erotetaan toisistaan sikiön painon ja raskausviikon perusteella. Jos sikiö painaa yli 500 grammaa tai syntyy 22. raskausviikon jälkeen, kyseessä on ennenaikainen synnytys.
Todettiin, että kyseessä olisi ennenaikainen synnytys. Minulle annettiin kortisonia, joka valmistaisi vauvan keuhkoja tulevaan.
Pikkuruinen tyttö syntyi
Pikku Mathea syntyi huhtikuussa 15. päivä 2014 kello 6:27. Hän syntyi lapsivesipussissa. Sairaalassa sitä pidettiin lempeänä alkuna hänelle. He poistivat veden syntymän jälkeen. Mathea piti aivan pienen äännähdyksen. Vielä oli toivoa!
Mathean syntymäpaino oli 570 grammaa ja hän oli 32 senttiä pitkä. Lääkäreiden mukaan hän oli syntynyt 25. raskausviikolla. Hän oli aivan punainen mutta myös vahva. Sain antaa hänelle pusun. Sitten hänen siirrettiin keskoskaappiin vastasyntyneiden teho-osastolle.
Lue myös:
”Kun luet tätä, minua ei enää ole”
Pelastava halaus
Vaikeita päiviä
Menimme samana päivänä katsomaan häntä. Hän oli todella pieni ja näytti hauraalta.
Olin täynnä pelkoa, surua ja ahdistusta – niin paljon pelkäsin hänen puolestaan. Rakastin häntä siitä päivästä lähtien, kun sain tietää olevani raskaana. Olin soittanut hänelle musiikkia, kun hän oli mahassani. Olin ostanut erilaisia vauvatarvikkeita. Meiltä puuttui ainoastaan pinnasänky, sillä meidän piti saada se mieheni vanhemmilta.
Elimme kuplassa
Aika kului. Kaikki sanoivat, että vauva on vahva. Mutta sairaalatyöntekijät eivät voineet luvata mitään. Me elimme kuplassa. Olimme kuin zombeja. Emme nukkuneet. Olimme Mathean luona aina, kun emme syöneet tai nukkuneet. Totuimme sairaalakoneiden äänten jatkuvaan läsnäoloon.
Ensimmäisen kerran, kun Matheaa yritettiin laittaa ylipainehengityshoitoon, hän pärjäsi ainoastaan yhden päivän, jonka jälkeen hän joutui takaisin hengityskoneeseen. Muutaman päivän päästä he yrittivät ylipainehoitoa uudestaan. Silloin se onnistui kokonaiseksi viikoksi. Kun Mathea oli melkein kuukauden vanha, saimme tietää, että hän joutuu takaisin hengityskoneeseen. Hänellä oli verenmyrkytys. Pelättiin, että hän kuolisi siihen.
Selviääkö Mathea seuraavat päivät?
Oli kuusi päivää toukokuun 17. päivään. Kysyimme epätoivoisina, selviäisikö lapsemme hengissä seuraavista päivistä? Istuimme hänen luonaan koko ajan. Lopulta ajattelimme, että oli aika. Sydämemme oli pirstaleina. Olimme uupuneita. Kaikki väsymys oli kuitenkin tipo tiessään, kun kuulimme, että hänen tilansa oli vakaa.
Hän oli selvinnyt! Pystyimme vihdoinkin nukkumaan.
Hän eli seuraavanakin päivänä. Hän oli heikko, mutta verenmyrkytys alkoi helpottaa. Kun kaksi päivää oli kulunut kriittisestä tilanteesta, me juhlimme Mathean ensimmäistä elinkuukautta.
Lue myös:
Aikaa kului, painoa kertyi
Mathea tuntui vahvistuvan päivä päivältä. Hänen painonsa oli kivunnut 1160 grammaan.
Pysyimme vahvoina, minä ja mieheni, ja kannustimme Matheaa. Soitimme hänelle musiikkia, otimme kuvia, hoidimme hänen pientä tuttia. Saimme ajan psykologille ja puhuimme lääkärin kanssa.
Perjantaina olimme jälleen täysin uupuneita. Mathea oli hereillä ja hyvällä tuulella. Hän oli 6 viikkoa ja 2 päivää vanha. Sinä päivänä tämän artikkelin kuva on otettu. Saisimme lähteä lapsen kanssa kotiin viikonloppuna. Minä pelkäsin, vaikka kaikki vaikutti olevan hyvin.
Ikävä tapaaminen psykologin kanssa
Ennen kuin pääsimme kotiin, meidän piti tavata psykologi. Oli keskipäivä ja olimme juuri syöneet. Psykologi alkoi puhua asioista, jotka olin kertonut lääkärille. Olin ollut huolissani esimerkiksi hitaasta aineenvaihdunnasta ja sen vaikutuksesta Mathean ennenaikaiseen syntymään. Lääkäri oli sanonut, ettei sitä kannata murehtia.
Psykologi oli kuitenkin eri mieltä. Hän kehotti tarkastamaan aineenvaihduntani, sillä hänen mukaansa hidas aineenvaihdunta voi olla vaarallista. En ymmärtänyt, miten tämä liittyy Matheaan.
Minua ärsytti. Psykologi sanoi sitten tylysti: ”Olet ylipainoinen. Kun saatte lapsen kotiin, sinun täytyy pystyä kävelemään lapsen kanssa.” Kyllä. Olemme molemmat suurikokoisia. Kun psykologikäynti päättyi, olin huonolla tuulella – hän oli vienyt asioita ainoastaan huonoon suuntaan. Ei ole hauskaa tulla yllättäen arvostelluksi.
Lue myös:
”Minulla on kaksi poikaa, elävä ja enkeli”
Olin hermoromahduksen partaalla
Menimme kotiin. Olin hermoromahduksen partaalla. Pelkäsin Mathean puolesta, joka makasi keskoskaapissa. Ajattelimme, että on parempi tehdä jotain, joten grillasimme ja korjasimme kylpyhuonetta. Olimme pysyneet koko ajan keskososastolla, joten pelotti, että jotain tapahtuisi, kun olimme poissa.
Sunnuntaina tulimme takaisin sairaalaan. Oli hienoa päästä takaisin Mathean luokse. Puhuimme sairaalassa siitä, että hänet siirrettäisiin keskoskaapista avoimeen sänkyyn ja siirtoa alettiin toteuttaa. Hän sai ylleen vaaleanpunaisen kokoa 40 olevan bodyn, joka sopi hänelle hienosti. Hän oli ainoastaan vähän laihanlainen.
Yhtäkkiä tapahtui paljon
Minulla oli samankaltaisia kipua kuin ennen synnytystä. Kipuja selvitettiin sairaalassa ja osoittautui, että minulla oli sappikiviä.
Mathea oli CPAP-laitteessa. Olin hänen kanssaan puolikymmeneen saakka. Sitten lähdin syömään illallista mieheni kanssa.
Puhelin soi.
Yhdessä tunnissa Mathean kunto oli heikentynyt. Meitä pyydettiin tulemaan osastolle välittömästi. Juoksimme takaisin. Meitä tervehdittiin surullisin ilmein. Ymmärrimme pian, ettei mitään ollut tehtävissä. Verenmyrkytys ja hengityskone olivat vaurioittaneet hänen keuhkojaan.
Pidin häntä sylissä. Itkin mieheni kanssa. Kysyimme useaan otteeseen, mitä me voisimme tehdä. Mathea kuoli syliini 4. kesäkuuta kello 0:20. Saimme pitää hänet luonamme seitsemän viikkoa.
Lue myös:
”Pelkäsin, että satutan omaa lastani”
Kuolleeksi todettu Jamie-poika alkoi hengittää äitinsä sylissä
Elämä jatkuu
Kesäkuun 12. päivänä Mathea haudattiin. Lääkärit eivät pystyneet varmasti sanomaan, miksi Mathea oli syntynyt niin aikaisin, mutta sappikiviin liittyvä kipu saattoi toimia laukaisevana tekijänä. Emme saa koskaan tietää.
Mathea on sydämissämme ja meillä on häntä ikävä. Toivon, että voisin vielä saada lapsen. Elämä on niin tyhjää ja merkityksetöntä ilman häntä.
Haluamme käyttää hänen nimeään riippumatta siitä, saammeko tytön vai pojan. Tytölle annamme nimen Mathea Emilie ja pojalle Kimmy Matheo.
Toivon hartaasti, ettei mitään tällaista tapahdu meille uudestaan. Toivottavasti kaikki menee paremmin seuraavalla kerralla.
