Yksi isä neljästä pitää täyden isyysvapaan, 54 arkipäivää, ja yksi isä neljästä ei pidä päivääkään. Miksi?

Viimeksi päivitetty 18.9.2020

Isyysvapaiden käytössä on voimakasta hajontaa suomalaisten isien keskuudessa: Kelan tuoreen tutkimusblogin mukaan joka neljäs isä pitää täydet isyysvapaat, 54 arkipäivää eli hieman yli 2 kuukautta. Joka neljäs isä puolestaan ei ole päivääkään isyyslomalla lapsensa kanssa.

 



 

Keskimäärin isät pitävät nykyisin 33 arkipäivää isyysvapaata. Aiempien tutkimusten mukaan isyysvapaalle jäävät todennäköisemmin hyvinkoulutetut ja muita paremmin palkatut isät.

Äidin kanssa ja yksin – isyysvapaan osilla eri tarkoitus

Isyysvapaata on mahdollista pitää 18 arkipäivää yhtaikaisesti äidin kanssa ja loput 36 arkipäivää on korvamerkitty vanhempainvapaan jälkeen käytettävään aikaan. Kelan mukaan sen tarkoituksena on ”kannustaa isiä ottamaan itsenäinen hoivavastuu lapsesta”. Vanhempainvapaa päättyy lapsen ollessa noin 9–10 kuukauden ikäinen, ja suuri osa vanhemmista pitää lasta liian pienenä menemään varhaiskasvatukseen vielä silloin.

Isistä lähes puolet, noin 45%, käyttää isyysvapaan tätä osaa. Osuus on noin nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa, joten vuonna 2013 isyysvapaaseen tehdyt muutokset ovat lisänneet isyysvapaiden käyttöä. 40% isistä pitää omat vapaansa ennen kuin lapsi täyttää vuoden ja peräti 75% pitää vapaat ennen kuin lapsi on 1,5-vuotias.

Onko järjestelmä liian monimutkainen?

Miksi useampi isä ei käytä isyysvapaataan täysimääräisesti? Kelan Tutkimusblogissa arvioidaan, että yhtenä syynä voi olla järjestelmän monimutkaisuus:

”Taustalla voi kuitenkin olla esimerkiksi teknisiä syitä: isä voi pitää vanhempainvapaan jälkeisen isyysvapaan korkeintaan kahdessa jaksossa. Yksikin arkipäivä isän vapaiden välissä katkaisee isän vapaan kahteen eri jaksoon. Isällä saattaa siis olla isyysvapaapäiviä jäljellä, mutta hän ei pysty niitä käyttämään jaksojen määrän tultua täyteen. Ongelma on tullut esiin mm. Kelaan tulleissa asiakaspalautteissa.”

Lähde: Kelan Tutkimusblogi

Mitä mieltä olet artikkelista?