Olin juuri isyysvapaalla. Vietin 6 viikkoa vuoden vanhan tyttäreni kanssa. Hän oppi kävelemänä 9 kuukautisena ja on tällä hetkellä täysin villiintynyt omasta kyvystään liikkua.
Viimeksi päivitetty 22.10.2015
Laitan Lady Gagan Applause kappaleen soimaan. Lapsi lopettaa Salama McQueen -auton työntämisen ja pysähtyy paikalleen. Isolla rahalla tuotetut syntikat mylvivät rokahtavaa sävelkulkua. Basso alkaa jytkyä ja lapsi aloittaa hyppiä ja tanssia.
Vähän yli vuoden vanha tyttäreni pitää juoksemisesta, kiipeilemisestä, hyppimisestä, vanhempien liiskaamisesta – ja tietenkin tanssimisesta. Liikkumisen ilo näyttäisi olevan hänessä synnynnäisenä ominaisuutena.
Liikkumisen ilo, katoava luonnonvara
Nykyään puhutaan, että niin lapset kuin aikuiset liikkuvat liian vähän. Yhteiskuntamme houkuttelee istumaan, rapistumaan ja sairastumaan. Työ, kännykät, tietokoneet, autot, kaikki nämä aparaatit viettelevät meitä liikkumattomuuteen.
Meillä kattokruunussa roikkuminen on arkipäivää.
Jaksaako tyttöni iloita liikkumisesta vielä aikuisenakin vai hukkuuko liikkumisen ilo ruutujen räpläämisen? Eikö ole selvää, että heti kun peliohjain pysyy kädessä ja takataskussa on oma kännykkä, lapsen elämää alkaa hallinnoida liikkumattomuutta vaativat laitteet.
Onko lapsemme sitten tuomittu liikkumattomuuteen? En usko. Ympäristö, kaverit ja muut aikuiset tietysti vaikuttavat, mutta myös kasvatuksella on voimaa. Ehkäpä vanhemmilla on jopa enemmän vaikutusta asiaan kuin uskallamme otaksua.
Liikkuminen ei sovi lapsille?
Sia laulaa hittikappaleessa Chandelier: I’m gonna swing from the chandlerier. I’m gonna live like tomorrow doesn’t exist.
Kappaleen kuvainnollinen bileliike, kattokruunussa roikkuminen maalailee holtitonta elämää, jota Sia:n kappaleessa vietetään. En tiedä, kuinka moni bilehile on todellisuudessa roikkunut kattokruunussa. Meillä kattokruunussa roikkuminen on arkipäivää.
Tyttö nimittäin kiipeää keittiön ruokapöydälle, tarttuu pöydän yllä olevaan kattokruunuun ja keinuu sillä. Kaiken kukkuraksi lapsen suusta on poistettu kerran kruunusta roikkuvia lasipalloja. On helppo vetää johtopäätös: liikkuminen on vaarallista – varsinkin hieman yli yhden vuoden iässä.
Liikkumatta!
Sisällä ei saa juosta, sohvalla ei saa hyppiä, parempi oikeastaan, ettei liikuta ollenkaan, istutaan, piirretään vaan ja ollaan ihan hissukseen. Vanhemmat ehkä katsovat uutisia televisiosta tai sitten selailevat hajamielisesti Facebookia kännyköillään.
Lasten liikkumista rajoitetaan usein turvallisuuden ja häiritsevyyden takia. Eikä ihme! Riehuminen sisällä aiheuttaa runsaasti sotkua, meteliä ja ikäviä tilanteita. Pelätään, että lapset rikkovat vaikkapa sen isoäidiltä perityn kalliin kukkavaasin. Sohvalla hyppiminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa luiden murtumiseen.
Näemmekö liikkumattomuuden vaarat?
Riehuminen kolhii lapsia ja saattaa hajottaa kodin esineistöä. Liikkumattomuus aiheuttaa puolestaan ylipainoa. Ylipainon tiedetään olevan niin vaarallista, että sokeroitua roskaa ihmisille syöttäviä jättimäisiä ruokakonserneita saatetaan tulevaisuudessa kohdella samalla tavalla kuin tupakkayhtiöitä tänä päivänä. Eikö siis liikkumattomuuteen kannustava elämäntyyli ole lapsille vaarallisinta?
Sikäli kun yhteiskuntamme houkuttelee meitä istumaan, pitäisikö vastuullisen vanhemman kannustaa lapsia liikkumaan? Enkä nyt tarkoita kerran viikossa tapahtuvaa kallista ja virallista urheiluharrastusta, vaan nimenomaan joka päiväistä jatkuvaa liikkumista, johon nimenomaan kuuluu riehuminen.
Sohva: istumista, pelaamista, uutisia ja Facebookia varten? Pikkulapsi tietää paremmin: se on trampoliini!
