Viimeksi päivitetty 24.8.2016
Hanna, nyt kun olen ollut (osan ajasta sairaana) lasten kanssa muutaman päivän kolmestaan, olen huomannut muutaman asian.
Lapset tappelevat koko ajan, aamulla ei löydy bussikorttia koska takki on jostain syystä siirtynyt yön aikana auton takapenkille, kissa onnistuu koko ajan tekemään tarpeensa laatikon ohi lattialle, toinen lapsi haluaa kuvata elokuvaa ja pitäisi olla kamera, lapset tappelevat koko ajan, juomavesipullo ei jostain syystä mene kiinni asti ennen kuin se sijoitetaan harrastuskassiin, avaimet jäävät kotiin, ruoka on hyvää niin kauan kuin se on makaronia ja jauhelihaa, itse ehtii syömään ehkä illalla ja jos jotain haluaa harrastaa ilman jatkuvaa kyselyä se täytyy tehdä aamuyöstä.
Jos lapset olisivat olleet pienempiä, niin viikko olisi varmaan ristiretkeen verrattavissa oleva kokemus.
Kysymykset elämästä ja asioista joista alle 10-vuotiaiden ei pitäisi edes tietää eivät lopu. Koskaan.
Kolme yleisintä vastausta
Niin ja mainitsinko että lapset tappelevat koko ajan? Kolme yleisintä vastausta pyyntöön auttaa edes hieman siivouksessa ovat puhu kädelle -tyyppisiä, kuten ”tämä loppuu ihan kohta”, ”vielä yksi peli” tai ”aina pitää siivota”.
Median kyllästämiä mieliä ei saa vahingossakaan liikkeelle PAITSI jos jossain 17 kilometrin päässä on nähty Bulbasaur jota tietenkin pitää lähteä heti hakemaan. Ilman takkia. Ja vaikka ilman kenkiä.
Lelumiekka vessassa
Jos nyt oletetaan, että hetken aikaa kämppä ei näytä siltä, että murotehdas on räjähtänyt lattialle, karhu on kakkinut sohvalle, luolaihmiset leiriytyneet makuuhuoneeseen tai voi jäänyt kahdeksi päiväksi pöydälle, niin vähintään
- vessassa on lelumiekka
- joku itkee ilman järjellistä syytä
- on nälkä
- ei ole nälkä
- läksykirjat ovat koulussa
- ovet ovat ulos asti auki
- vessa on vetämättä
- kahden lapsen vanhempainilta on yhtä aikaa ja silloin pitäisi olla myös töissä
- lasta pitää etsiä kesken päivän liikuntatunnilta hammaslääkäriin ja samalla pitäisi olla töissä
- kaikki näkevät öisin painajaisia yhtä aikaa
- harjoitukset joissa on pakollista olla ja jotka ovat 20 kilometrin päässä alkavat suunnilleen yhtä aikaa kuin koulu loppuu
- kello 00.30 muistat nukkumaan mennessäsi, että huominen ruoka on vielä tekemättä
- iltapalaa tehdessä ruoka on loppu ja kauppa menee kiinni vartin päästä
- kun sinne kauppaan nyt kuitenkin vielä ehti, niin maito unohtui ja muroja ei voi syödä = ongelma
- väsyttää, paitsi illalla tai silloin kun televisiosta tulee jotain
- televisiosta tulee AINA jotain
- puhtaat vaatteet muuttuvat kolmessa tunnissa likaisiksi tai pieniksi (!)
Tämän perusteella
a) ymmärrän nyt täysin, että miksi halusit hetkeksi ulkomaille, ja
b) toivon että aiot tulla sieltä myös pois.
Jos lapset olisivat olleet pienempiä, niin viikko olisi varmaan ristiretkeen verrattavissa oleva kokemus. Alan olla sitä mieltä, että pienten lasten äidit ansaitsevat vähintään mitalin, ritariksi lyömisen, ilmaisen matkan Karibialle täydellä ylläpidolla ja ilman sinappimyrskyä, kutsun linnanjuhliin (ilmainen vinkki, Sauli Niinistö), päivittäisen vähäpukeisen palomiehen (tai mistä nyt kukin tykkää) tanssiesityksen, SodaStreamin ja niskahieronnan.
Nyt tiedän, että tummien silmänalusten takana on syy.
Äänettömät kirosanat
Öisin ei voi myöskään huutaa. Paitsi tukahdutettua, sielua korventavaa huutoa, jossa äänettömät kirosanat ja manaukset kipinöivät mielen demonien kahleista. Aamulla pitää kutsua vähintään virtuaalipaavi muistuttamaan, että ad impossibilia nemo tenetur.
Mutta toisaalta sitten kun nuo pikku taistelujaskat saa vihdoin nukahtamaan ison Aku Ankka -kasan keskelle, niin tuhisevaa jälkikasvua katsellessa kaikki yllä mainittu unohtuu saman tien… kunnes joku avaa Pandoran lippaan aamulla uudestaan. Sillä silloin on kylmä, liian kirkasta, kurkkuun koskee, ei voi syödä ilman että televisio on päällä, aamupala on väärä, vaatteita ei löydy, reppu on ties missä ja ja ja…
Pim.
