Viimeksi päivitetty 5.9.2023
Joskus tililtä löytyy puskuria ylimääräisiin ja yllättäviin kuluihin, muttei aina. Moni hoitaakin isot ja välttämättömät hankinnat ja palvelut hyödyntämällä osamaksuja ja luottokorttia, eikä tässä sinänsä ole mitään väärää. Ongelmia saattaa kuitenkin syntyä silloin, kun osamaksuja ja luottokorttivelkoja kertyy useammalle taholle, niihin liittyy korkeita kuluja ja maksuja ja lainojen lyhentäminen vaikeutuu.
Älä jää kamppailemaan lainanlyhennysviidakkoon, vaan tutustu yhdistelylainaan. Lainojen yhdistämisen avulla nollaat useat eri osamaksut, lainat ja luottokorttivelat yhdeksi lainaksi.
Yhdistelylaina yhdistää lukuisat pienet lainat
Pari osamaksusopimusta, luottokorttivelkaa, mahdollisesti myös muita pikalainoja ja kulutusluottoja. Jos lyhennettävänä on sen seitsemän eri lainaa, on vaikeata hahmottaa oman talouden kokonaiskuvaa ja tulojen ja menojen tasapainoa. Kuukausia hallitsevat stressaavat lainanlyhennykset ja lukuisat eräpäivät puhumattakaan siitä, että pienet yksittäiset summat voivat yhdessä muodostaa huomattavan kuluerän.
Yhdistelylainassa ideana on kartoittaa olemassa olevat pienlainat ja yhdistää ne yhdeksi isommaksi ja selkeämmäksi lainaksi. Yhdistelylainan ottaja maksaa ensitöikseen vanhat osamaksunsa ja luottokorttivelkansa pois ja alkaa tämän jälkeen yksinkertaisesti lyhentämään yhdistelylainaansa.
Kenelle yhdistelylaina sopii?
Yhdistelylaina sopii niille, jotka haluavat
- nollata kalliit osamaksut, luottokorttivelat ja pikalainat
- lyhentää yhtä selkeää lainaa monen yksittäisen lainan sijaan
- selkeyttää omaa talouttaan
- pienentää nykyisten lainojen kuluja.
Kuten aina, myös yhdistelylainasta kiinnostuneen lainanhakijan täytyy täyttää muutamia ehtoja. Suurin osa rahoitusyhtiöistä edellyttää hakijalta vähintään 18 vuoden ikää, osa korkeampaakin. Lisäksi hakijan tulee asua virallisesti Suomessa, hänen luottotietojensa on oltava kunnossa ja hänellä tulee olla säännölliset tulot. Tuloiksi voidaan katsoa esimerkiksi eläke tai säännöllinen palkkatulo.
Vakituinen työsuhde on yhdistelylainaa haettaessa monesti etu, muttei lainan saamisen ehdoton edellytys. Hakija voi myös miettiä, voiko hän hyödyntää lainaa hakiessaan vakuuksia, rinnakkaishakijaa tai takaajaa, mutta lainaa on mahdollista saada ilman vakuuksia.
Yhdistelylainan hyvät puolet
Yhdistelylainat ovat nykyään suosittuja, sillä niissä on eittämättömiä etuja verrattuna lukuisiin erillisiin pienlainoihin. Ensinnäkin yhdistelylainoissa houkuttaa niiden selkeys. Sen sijaan, että lyhentäisit monia lainoja useaan eri paikkaan ja joutuisit muistamaan lukuisia eri lyhennyssummia, eräpäiviä ja kuluja, voit keskittyä yhden ja ainoan lainan maksamiseen ja kuluihin.
Osamaksujen ja luottokorttien sudenkuoppa ovat korkeat korot ja/tai yllättävät piilokulut. Niin houkuttelevaa kuin television hinnan pilkkominen osiin voi ollakin, saattaa osamaksuilla maksettava laite osoittautua loppupeleissä luultua kalliimmaksi. Yhdistelylaina onkin monesti paras vastaus taistelussa kohtuuttomia korkoja ja kuluja vastaan. Miksi näin?
Yhdistelylaina kokoaa pienet lainat yhteen, joten lainasummassa on kyse usein tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista euroista. Yhden ison lainan korko on liki poikkeuksetta kohtuullisempi kuin monen pienen. Iso laina myös maksetaan monesti hitaammalla aikataululla takaisin, mikä vaikuttaa positiivisesti korkoon. Koska yhdistelylaina on yksittäinen, maksat myös tilinhoitomaksut ja lisäkulut vain yhdestä lainasta. Näin pienenevät automaattisesti myös muut kuin korkokulut. Parhaimmillaan säästöt ovat satoja euroja.
Sano jatkossa ’ei’ pienlainoille
Yhdistelylaina on siis taloutta selkeyttävä ja säästöä tuottava lainatyyppi. On kuitenkin tärkeätä, että yhdistelylainaa hakeva päättää sekä nollata vanhat pienlainansa että on ottamatta uusia pienlainoja. Samoin on tärkeätä, ettei hakija luo uutta velkaa ottamalla isompaa lainasummaa, kuin mitä hän tarvitsee olemassa olevien lainojen maksuun. Jos lainanottotapojaan ei muuta, yhdistelylainasta tulee eittämättä vain lyhyen aikavälin ratkaisu.
Yhdistelylainan hakeminen
Kun olet kiinnostunut yhdistelylainasta ja täytät hakijalle asetetut ehdot, voit pyytää tarjouksia liki kaikista pankeista ja rahoituslaitoksista. Ennen kuin teet hakemuksen, sinun kannattaa kuitenkin kartoittaa tarkkaan nykyinen lainatilanteesi.
Laske, kuinka paljon sinulla on lainaa yhteensä. Asunto- ja autolainaa harvemmin liitetään yhdistelylainaan, sillä niiden korot ovat pienlainoja kohtuullisemmat. Muuten voit niputtaa yhdistelylainaan kaikki osamaksusi, luottokorttivelkasi, pikavipit ja kulutusluotot. Hae yhdistelylainaa sillä summalla, jonka nykyiset pienlainasi muodostavat.
Jotta voisit vertailla yhdistelylainatarjousten korkoja ja kuluja nykyisiin pienlainoihisi, tee laskelma myös kuukausittaisista kuluistasi. Paljonko sinulla kuluu kuukaudessa pienlainojesi lyhennyksiin, tilinhoitomaksuihin ja laskutuslisiin?
Kilpailuta yhdistelylainat Summarumin avulla
Sinun ei suinkaan tarvitse vierailla pankkien konttoreissa saadaksesi yhdistelylainatarjouksia. Helpoiten homma hoituu netissä lainojen kilpailuttamisesta huolehtivan sivuston avulla.
Summarum on kotimainen sivusto, joka kilpailuttaa pankit ja muut luotonmyöntäjät lainanhakijan puolesta. Summarumin sivustolla haet yhdistelylainaa seuraavasti:
- Siirry Summarum.fi lainojen kilpailutus -sivulle
- valitse yhdistelylainan summa (2 000–60 000 euroa) ja laina-aika (1–15 vuotta)
- täytä lainan tiedot, perus- ja taustatietosi sekä kerro nykyisestä lainatilanteestasi
- lähetä ilmainen hakemus ja jää odottamaan tarjouksia.
Summarum välittää hakemuksesi jopa yli 30 lainanantajalle, jotka voivat halutessaan esittää sinulle lainatarjouksen. Vertaile eri tarjoukset huolella ja valitse niistä sopivin. Toki lainojen kilpailuttaminen ei sido sinua mihinkään, ja voit käyttää palvelua myös yksinkertaisesti selvittääksesi, millaisia yhdistelylainoja ja millaisilla ehdoilla pystyisit saamaan.