Viimeksi päivitetty 3.12.2024
Monissa lapsiperheissä tavaraa saattaa olla jo liiaksi asti – etenkin jos taloudessa asuu useita leikki-ikäisiä lapsia. Leluja harvoin kulutetaan loppuun, mutta sen sijaan niiden määrä moninkertaistuu jouluisin ja syntymäpäivillä. Lelutrenditkin vaihtuvat sen verran usein, että hartaasti toivottu lelu saattaakin pian jäädä lastenhuoneen nurkkaan käyttämättömänä lojumana.
Vanhemmalle voikin olla helpotus, jos vaikkapa kummi tai isovanhempi hankkii lapselle lahjaksi tavaran sijasta aineettoman lahjan. Sen lisäksi, että aineeton joululahja tarjoaa lapselle ihania muistoja, se voi tarkoittaa myös hengähdystaukoa vanhemmille, mikäli lahjan antaja toteuttaa elämyksen yhdessä lapsen kanssa.
Millainen on hyvä aineeton lahja lapselle?
Kuten tavaralahjoissa, myös aineettomissa lahjoissa on hyvä pitää mielessä lapsen mieltymykset. Kovin arkaa lasta ei välttämättä kannata viedä seikkailupuistoon, vilkkaampi tapaus taas ei välttämättä jaksa istua teatteri- tai elokuvasalissa. Lapsen vanhemmilta kannattaa kysellä vinkkejä siitä, millainen elämys voisi olla lapselle mieluisa. Aineeton lahja lapselle voi olla esimerkiksi:
- Päivä huvipuistossa
- Liput sirkukseen
- Liput lastenkonserttiin
- Visiitti trampoliini-, seikkailu- tai sisäleikkipuistoon
- Elokuva- tai teatteriliput lapsille sopivaan näytökseen
- Hemmottelupäivä kylpylässä
- Vierailu lapsille sopivaan museoon, kuten tiedekeskus Heurekaan Vantaalle, Luonnontieteelliseen museoon Helsinkiin tai Muumimuseoon Tampereelle
- Anna kipinä harrastamiseen: vie lapsi kokeilemaan esimerkiksi ratsastusta, kiipeilyä tai vaikkapa laskettelua!
Aineeton joululahja ei välttämättä tarkoita kallista elämystä
Aineettoman lahjan ei kuitenkaan tarvitse olla lompakkoa ylen määrin kurittava elämys – lapsille pienetkin asiat voivat olla ikimuistoisia. Jo vaikkapa junamatka läheiseen kaupunkiin voi olla jännittävä kokemus, jonka lapsi muistaa aina.
-
Yön yli -retki teltassa.
Luonnossa liikkuvalle lapselle esimerkiksi lyhyt patikka-, melonta- tai kalastusretki voi olla suunnaton elämys – etenkin jos retkeen sisältyy herkullisia eväitä nuotiolla nautittuna. Kauas ei suinkaan tarvitse lähteä, sillä unohtumattomia muistoja voi kerryttää jo ihan lähimaastossakin.
-
Vierailu kotieläinpuistoon.
Kukapa ei pitäisi suloisten eläinten näkemisestä ja silittelystä! Kotieläinpuistojen liput eivät maksa maltaita, ja puistoja löytyy ympäri Suomen.
-
Herkkuhetki jäätelö- tai vohvelibaarissa.
Vie lapsi herkuttelemaan kivaan ravintolaan tai jäätelöbaariin.
-
Opeta lapselle jokin taito.
Osaatko tehdä jotain, mistä lapsi on kiinnostunut? Kitaran soiton alkeiden opettelu, leipominen, askartelupäivä tai vaikkapa tutustuminen koiraharrastukseen voivat olla lapselle isoja ja merkittäviä juttuja – ja lahjan antajalle hyvinkin edullisia.
-
Vietä lapsen oma päivä.
Viettäkää lapsen oma päivä, jolloin teette lapselle mieluisia asioita ja syötte lapsen suosikkiherkkuja.
Lue myös:
Montako joululahjaa on sopivasti? Yhdelle se on muutama, toiselle ”ihan sikana”
Joululahjaideoita taaperoikäiselle – jotain pehmeää, jotain jännittävää ja tietysti jotain halattavaa!
Mitä joululahjaksi yksivuotiaalle? Ota talteen käytännölliset ja hauskat lahjavinkit!
Millainen on hyvä lahja vauvalle?