Viimeksi päivitetty 14.11.2018
Lapsettomuus on kipeä asia, josta kärsivän voi olla vaikea puhua aiheesta ulkopuolisille. Miltä se tuntuu, kun vuosien ajan toivoo lasta, mutta toive ei vain ota toteutuakseen? Millaisia tunteita lapsettomuudesta kärsivä käy läpi, kun raskaustestiin piirtyy negatiivinen tulos kerta toisensa jälkeen? Hopeinenomena kertoo omista tunteistaan:
”Raastavinta omalla kohdalla on ollut seurata vierestä omien sisarten ja muiden ystävien raskauksia. Alkuun kaikki tuntuu niin väärältä enkä tahdo pystyä olemaan muiden puolesta onnellinen. Nyt loppu kesän ja alkusyksyn aikana muutama läheinen ystävä on ilmoittanut olevansa raskaana. Tuntuu niin väärältä ja ahdistaa valtavasti, varsinkin nyt kun omat hoidot on alkamaisillaan. Olen henkisesti rikki, romahtanut täysin ja pelkään ettei koskaan saada omaa pienokaista syliin. Tuntuu niin kohtuuttomalta kadehtia muiden onnea, mutta en vain voi tunteilleni mitään.”
Kun pettymys pelottaa
Lapsettomuuteen liittyy läheisesti pettymys, mutta myös pettymyksen pelko. Kun joutuu aina uudelleen pettymään, alkaa herkästi pelätä seuraavaa kertaa. Tunne on tuttu Iffylle:
”En uskalla ”antautua” ja uskoa, että jostain kierrosta tärppäisi. Pelkään, että petyn kovasti. Yritän jaksaa uskoa ja olla positiivinen. Huomaan hokevani itselleni, et ”vielä mä oon äiti”. Aluksi uskoin siihen kovastikin. Nyt, kun jonkinlaista toivoa alkaa ehkä olla, huomaan, että pelko pettymyksestä alkaa nousta positiivisuuden rinnalle. Vaikka tulokset ovatkin olleet jo parempaan päin (ovulaatio saatu aikaan pari kertaa), en uskalla toivoa…. ajatukset vaihtelee hyvin paljon laidasta laitaan ja huomaan yrittäväni sysätä niitä kokoajan taka-alalle.”
Juuri pettymyksen pelko on saanut nimimerkin T535 hillitsemään omaa vauvakuumettaan:
”En ole uskaltanut vielä ”antautua” vauvakuumeelle ja sille, että oikeasti toivotaan lasta. Selittelen vain itselleni miten paljon helpompaa on, jos ei oikeasti toivokaan lasta paljoa niin ei pety. Ei se toki oikein auta tähän.”
”Hallinnan puute on ollut tosi kova pala”
Voimme kontrolloida montaa asiaa, mutta lisääntymistä emme. Tämän oivaltaminen on ollut vaikea asia nimimerkille Cygnus:
”Hallinnan puute on ollut tosi kova pala. En voi päättää lisääntymisestäni, kokeilin sitten millaisia lisäravinteita tai todennäköisyyslaskentaa tai loitsuja tahansa. Alkuun tämä aiheutti jopa jonkinlaista vainoharhaa, vaikken ole normaalisti lainkaan taikauskoinen. Mitä jos universumi yrittää kertoa, etten sovi vanhemmaksi? Mitä jos en ansaitse tätä? Mitä jos olen geneettisesti epäkelpo?”
Onko sinulla kokemuksia tahattomasta lapsettomuudesta? Millaisia tunteita se on herättänyt sinussa? Jaa kokemuksesi foorumilla: Henkinen jaksaminen
