Isän 39. raskausviikko: Kärsimättömyys
Laskettu aika on hyvin summittainen ennustus lapsen syntymäpäiväksi. Todellisuus voi heittää parilla viikolla suuntaan tai toiseen ilman, että sitä pidettäisiin poikkeuksellisena tai ongelmallisena.
Isän 38. raskausviikko: Isä synnytyssalissa
Synnytys on hurja kokemus, joka auttaa miestä luomaan omaa vanhemmuuttaan ja suoraa suhdetta lapseen. Suurelle isien enemmistölle osallistuminen synnytykseen on tärkeää, ja sitä se on heidän puolisoilleenkin.
Isän 37. raskausviikko: Synnytyksen kulku
Kun 37 raskausviikkoa on kulunut, raskaus lasketaan täysiaikaiseksi. Viimeiset viikkonsa kohdussa sikiö voimistuu ja kasvattaa lähinnä rasvakerrosta. Keskimäärin sikiö on tähän mennessä ylittänyt myös keskosen painorajan, 2500 grammaa.
Isän 35. raskausviikko: Läheisyys vastasyntyneen kanssa
Fyysinen läheisyys on pienelle vauvalle hyvin tärkeää, ja isä voi luoda alusta saakka omaa suhdetta lapseensa tasaveroisena vanhempana.
Isän 34. raskausviikko: Sektio
Sektioita eli keisarileikkauksia on kolmea laatua. Suunnitellussa sektiossa isän läsnäolo on mahdollista ja toivottua, samoin usein päivystyssektiossa. Hätäsektiossa isä jää hermoilemaan itsekseen ammattilaisten kiidättäessä äidin leikkuriin.
Isän 33. raskausviikko: isä laulaa bluesin
Isien synnytyksenjälkeisestä masennuksesta puhutaan hyvin vähän, vaikka se koskee noin 4–10 prosenttia heistä.
Isän 32. raskausviikko: Tarvikkeita ja turhakkeita
Kaikkea ei kannata hankkia valmiiksi. Vauvat ja vanhemmat ovat erilaisia, ja toiset kokevat täysiksi turhakkeiksi sellaiset varusteet, jotka ovat olleet toisille elintärkeitä.
Isän 31. raskausviikko: Ennen aikojaan
Kun vauva syntyy ennenaikaisena, vanhemmat ovat syystäkin huolissaan. Isä – ja yhtä lailla äiti – voi panikoida konkreettisten, lasta koskevien riskien lisäksi omaa valmistautumattomuuttaan.
Isän 30. raskausviikko: Sateenkaari-isät
Suomessa elää tuhansia lapsia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien vanhempien perheissä. Osa perheistä on uusperheitä, mutta sateenkaariperheisiin syntyvien lasten osuus ollut jo pitkään kasvussa.
Isän 29. raskausviikko: Kuopus tulossa
Ei ole mitään nyrkkisääntöä siihen, milloin kertoa vanhemmille sisaruksille odotuksesta. Joka tapauksessa uutisesta kannattaa tehdä mahdollisimman konkreettinen, kertoa mikä muuttuu ja mikä säilyy ennallaan.
isän 28. raskausviikko: Valmis ja kuitenkin niin kesken
Sikiö saavuttaa kilon rajapyykin 28. raskausviikon tienoilla. Isä voi kuunnella sydämen lyöntejä stetoskoopilla tai jopa painamalla korvan äidin vatsalle. Sikiö harjoittelee hengittämistä ja potkii niin, että isäkin näkee ja tuntee liikkeet.
Isän 27. raskausviikko: Koti-isäksi?
Ajatus äidistä vauvan luonnollisena ja ensisijaisena hoitajana on juurtunut syvään, ja isyysloman jälkeen kotiin jäävä isä kohtaa joskus yllättyneitä reaktioita.
Isän 26. raskausviikko: Isän verokortti
Vanhempainpäivärahaa saaneiden isien lukumäärä on kasvanut viime vuosina roimasti, mutta he viettävät edelleen kotona hyvin lyhyitä jaksoja. Isät käyttävät mielellään heille korvamerkityt päivät – isyysvapaan ja isäkuukauden – mutta loput vanhempainvapaasta menee yleensä äideille.
Isän 25. raskausviikko: Ystävät
Perheenlisäys vaikuttaa aina jollain lailla sosiaaliseen elämään. Tapa olla ystävien kanssa muuttuu, kun kuviossa on mukana mahdollisesti kaikenikäisiä lapsia.
Isän 24. raskausviikko: Aistit ja liikkeet
Mikä aisti sikiölle kehittyy ensimmäisenä? Missä vaiheessa sikiö kuulee? Missä vaiheessa sikiö oppii maistamaan?
Isän 23. raskausviikko: ”Montako niitä on?”
Monikkoraskauden merkkejä voidaan havaita ultraäänellä jo 6. raskausviikolla, mutta yleensä ensimmäinen ultraäänitutkimus tehdään kuukautta myöhemmin.
Isän 22. raskausviikko: Nimen miettimisen riemu ja raskaus
Monet vanhemmat haluavat lapselleen nimen, joka ei tule joka päivä vastaan mutta jota ei joudu aina uudestaan tavaamaan.
Isän 21. raskausviikko: Leimoja papereihin
Byrokratia iskee kiinni lapseen heti tämän synnyttyä. Hän saa saman tien ainakin väliaikaisen henkilötunnuksen ja parin päivän sisällä lopullisen numeronsa.
Isän 20. raskausviikko: Isyyshormonit
Perinteisesti isän raskausoireisiin liittyy vastuullisuuden tunne. Hormonien laukaisema hoivavietti saattaa näkyä tarpeena hössöttää auton turvaistuimista tai asunnon turvallisuudesta.
Isän 19. raskausviikko: Sukupolvien ketju
Usein tulevien vanhempien välit omiin isiinsä ja äiteihinsä lähentyvät. He astuvat samalle maaperälle, aina näköpiirissä olleelle mutta vieraalle alueelle.
Isän 18. raskausviikko: Sikiö vilkuttaa kameralle
Niin kutsuttu rakenneultra tehdään – vanhempien niin halutessa – jo pyöristyneen vatsan päältä yleensä 18.–20. raskausviikoilla.
Isän 17. raskausviikko: ”Sukupuolella ei ole väliä, kunhan poika on terve.”
Tytön tai pojan toivominen on jonkinasteinen tabu. Kuitenkin monella tulevalla isällä ja äidillä on päässään vähintäänkin mielikuva jommastakummasta, vaikka he eivät uskoisikaan pettyvänsä ennakko-odotuksen vastaisesta totuudesta.
Isän 16. raskausviikko: Olet korvattavissa – muuta se!
Raskaudenaikaisella toiminnallaan isä voi merkitä itselleen reviiriä tai rakentaa perustaa tulevaisuutta varten. Mies saa ottaa isän tehtävän haltuunsa jo ennen syntymää.
Isän 15. raskausviikko: Lyhyt marssiohje tukiviidakkoon
Äitiyspakkaus, isyysvapaa, raskaustodistus... Raskausajasta ei selviä ilman pientä pyrähdystä byrokratiaviidakkoon.
Isän 14. raskausviikko: Seksi raskausaikana
Raskauden alkuvaiheessa odottavan äidin seksihalut saattavat olla melko vähissä suurten hormonimuutosten, pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi.
Isän 13. raskausviikko: Seulat
Sikiön kehityshäiriöiden seulonnan avulla selvitetään, onko sikiöllä tavallista korkeampi todennäköisyys kromosomipoikkeavuuteen tai rakenteelliseen poikkeavuuteen, jotka voivat johtaa vammaisuuteen tai sairauteen. Seulonnat ja mahdolliset jatkotutkimukset ovat vapaaehtoisia.
Isän 12. raskausviikko: Ensimmäinen ultra
Ensimmäinen ultraäänikuvaus on tavallisesti 10.–13. raskausviikolla. Ultraamalla saadaan tietoa paitsi sikiön voinnista, myös esimerkiksi raskauden kestosta, istukan paikasta ja siitä, kuinka monta elämänalkua kohdussa on kasvamassa.
Isän 11. raskausviikko: Milloin kertoa muille?
Mikään ei estä tulevaa isää julistamasta uutista maailmalle vaikka heti raskaustestin näytettyä plussaa – paitsi ehkä hänen puolisonsa. Sama toimii myös toisin päin: jos isä haluaa sulatella asiaa rauhassa, hänen kannattaa pyytää tulevaa äitiä pitämään raskaus toistaiseksi salaisuutena.
Isän 10. raskausviikko: Äitiysneuvolassa
Nimestään huolimatta äitiysneuvolan tehtäviin kuuluu koko perheen tukeminen odotuksen yhteydessä.
Isän 9. raskausviikko: Tupakalle vai lenkille?
Ensimmäiset vuodet isänä ovat harmillisen otollista aikaa tupakoinnin aloittamiselle ja muille vaivattomille kotipaheille.
Isän 8. raskausviikko: Uusia pelkoja
Samaa tahtia kun raskaus alkaa tuntua todelliselta, maailma voi muuttua yllättävän vaaralliseksi paikaksi. Mielessä saattaa myllertää erilaisia pelkoja.
Isän 7. raskausviikko: Hehkutus
Seitsemännen viikon tienoilla on hyvin todennäköistä, että vanhemmat tietävät jo raskaudesta. Positiivisen raskaustestin jälkeen isällä voi mennä aikaa uutisen sisäistämiseen ja sulatteluun. Raskaus ei näy vielä vähään aikaan päälle päin, etenkään jos raskausoireet pysyvät kurissa.
Isän 6. raskausviikko: Plussatesti
Jos raskaus on toivottu ja odotettu, voi olla vaikeaa olla tekemättä testiä ennen aikojaan. Samoin yllätysraskauden kohdalla voi olla aikamoinen paine varmistaa tapahtunut mahdollisimman aikaisin, vaikka kuukautiskierto olisi epäsäännöllinenkin.
Isän 5. raskausviikko: Raskausoireet
Jo alkion kiinnittyminen saattaa aiheuttaa naisen ensimmäiset raskausoireet, tiputteluvuotoa ja kuukautiskipujen tapaisia tuntemuksia.
Isän 4. raskausviikko: Mistä puhumme, kun puhumme raskaudesta?
Vaikka isän ruumis ei tee tässä vaiheessa töitä sikiön eteen, raskauden kesto takaa hänellekin aikaa valmentautua ja sopeutua lapsen syntymään.
Isän 3. raskausviikko: Hedelmöittyminen
Hedelmöittyminen voi tapahtua, kun se kohtaa matkalla siittiösolut. Vain pieni osa siemensyöksyssä vapautuneista siittiöistä pääsee munatorveen saakka. Munasolu imaisee yhden näistä terveistä, nopeista sukusoluista sisäänsä.
Isän 2. raskausviikko: Halut pinnassa
Luonto on järjestänyt niin, että nainen haluaa ovulaation aikoihin usein enemmän seksiä. Ovuloivan naisen tuoksu näyttää myös kohottavan miehen testosteronitasoja
Isän 1. raskausviikko: Aikahyppy
Kun isä myöhemmin selaa kalenteriaan, ensimmäisellä raskausviikolla ei todennäköisesti ole mitään erityisesti raskaudesta muistuttavia merkintöjä – tämä etenkin tapauksissa, joissa lapsi saa alkunsa vaivattomasti tai jopa vahingossa.