Paloturvallisuus ja palovammat
Turvallisuuden takia on tärkeää, että jokaisessa asuinkerroksessa ja mieluiten joka huoneessa on palovaroitin. On mahdollista asentaa myös sarjaan kytkettäviä palovaroittimia. Silloin hälytys kulkee asunnon kaikkiin varoittimiin yhden niistä lauetessa. Saatavilla on johdoton järjestelmä, joka on yhtä helppo asentaa kuin tavallinen palovaroitin.
Jos luut saavat kolhuja
Syli- ja pikkulapsilta katkeaa harvoin luu. Tavallisin murtuman muoto on solisluun taipuminen ja sijoiltaan meno katkeamatta, mutta lapset voivat saada myös poikittaisen solisluun murtuman.
Jos lapsi saa pää- tai niskavamman
Lapset kolhivat itseään helposti ja saavat kuhmuja päähänsä. Ne ovat yleensä vaarattomia, vaikka mustelma olisikin iso.
Jos lapsi saa pistoksen tai pureman
Eläinten tai hyönteisten pistokset ja puremat voivat olla vahingollisia. Yleensä selvitään kuitenkin hyvällä ja ripeällä hoidolla.
Jos lapsi saa myrkytyksen
Myrkytys on pikkulasten tavallisimpia vahinkotapauksia. Tärkeintä on selvittää, mille lapsi on altistunut.
Allergia voi yllättää
Allergia on kehon muuttunut tapa reagoida kohteisiin, jotka ovat pohjimmiltaan vaarattomia. Niitä ovat esimerkiksi punkki, home, eläimen turkki, erilaiset ruokatavarat ja lääkkeet, tietyt metallit sekä heinien ja puiden siitepöly.
Ensiapu sairauksissa
Korkea kuume voi johtaa erilaisiin vakaviin tiloihin, kuten kuumekouristuksiin, kuivumiseen ja aivokalvontulehdukseen.
Jos lapsella on verenvuoto
Kolhuille alttiit lapset saavat erilaisia haavoja. Ulkoisia, sisäisiä ja pintahaavoja tulee hoitaa eri tavalla.
Jos lapsi on tajuton tai sekavassa tilassa
Jos lapsi on joutunut onnettomuuteen ja menettänyt tajuntansa, sinun on ensimmäiseksi tarkistettava hänen tajuntansa ja hengityksensä. Puhu hänelle koko ajan. On tärkeää yrittää pitää yllä huomiokykyä ja samalla lohduttaa lasta. Lapsi voi läpikäydä useita tiedottomuuden tasoja ja herätä tajuttomuudesta. Lapsi voi olla pahoinvoiva, sekava ja uninen.
Jos lapsi uhkaa tukehtua
Tukehtumisessa ihminen ei saa ilmaa. Siihen voi olla useita syitä:
Lasten peruselvytys
Jos lapsi menettää tajuntansa eikä hengitä, seurauksena on aivovaurio ja sydänpysäys. On pidettävä huolta, että lapsi saa ilmaa keuhkoihin ja että sydän lyö. Noudata suosituksia ja huomaa, että yli ja alle 1-vuotiaiden ensiavussa on tiettyjä eroja.
Lasten ensiapu
Lapsille sattuu joskus vahinkoja, sitä on mahdotonta välttää. He ovat uteliaita eivätkä ole vielä oppineet, mikä on vaarallista ja mikä turvallista. Sitä paitsi lasten motoriset valmiudet ovat erilaisia. Eri henkilöillä ruumiillinen kehitys tapahtuu eri tavoin ja vaihtelevalla nopeudella. Joillakin lapsilla on myös tavallista enemmän tutkimishalua.
Turvallista ulkoilua
Sekä pienten että isojen lasten täytyy päästä ulos raittiiseen ilmaan leikkimään: terassille, puutarhaan, leikkikentälle tai retkelle. Ulkoleikeissä pienokaisia tulee kuitenkin pitää silmällä. Tässä neuvoja, jotka auttavat sinua järjestämään asiat niin, että lapset voivat leikkiä turvassa ja loukkaamatta itseään.
Millainen on turvallinen koti?
Lapsen syntyminen tuo mukanaan monia ilonaiheita ja jatkuvia uusia elämyksiä. Mutta vanhemmuuteen kuuluu myös paljon vastuuta ja joskus melkoisia huoliakin. Lapsesi on elämästä utelias jo syntyessään: olet saanut kotiisi pienen tutkijan. Kaikki alkaa ensimmäisistä tarkkailevista silmäyksistä kasvoihisi. Sitten vauva alkaa kääntyä äänen ja valon suuntaan. Vähitellen pienokainen alkaa ottaa selvää, miltä esineet maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat. Siksi onkin tärkeää, että jo alusta saakka pohdit kodin lapsiturvallisuutta.
Turvallisesti kotona
Kaikista vuosittain lääkärin vastaanotolle tulevista lapsista 10–15 % on satuttanut itsensä tapaturmaisesti. Monet heistä ovat vahingoittuneet kotonaan. On kuitenkin mahdollista huomattavasti vähentää onnettomuusriskiä parantamalla lapsiturvallisuutta kodissa, lähiympäristössä ja siellä, missä lapsi liikkuu.
Taas kuoli lapsi kuumaan autoon – voisiko sinulle käydä näin?
Isän oli tarkoitus jättää lapsensa päivähoitoon matkalla töihin. Kävi kuitenkin niin, että isä unohti ja lapsi jäi kuumaan autoon useaksi tunniksi. Ovatko ihmiset nykyisin niin väsyneitä ja stressaantuneita, että se vaikuttaa jo heidän kykyynsä toimia vastuullisina vanhempina?
Pedofiilien rangaistukset kovenevat
Rangaistukset lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ankaroituvat. Uusina tekoina rangaistaviksi tulevat lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen. Rikoslain muutokset tulevat voimaan kesäkuun alusta.
Tavoitteena yksinhuoltajuus
Kasvava määrä yksin eläviä päälle kolmekymppisiä naisia päättää hankkia lapsen yksin. Jos hedelmöityksen tekee yksityisellä klinikalla, menee hoitoihin pitkä penni. Väestöliiton klinikoilla hoidot ovat halvemmat, mutta Kela-korvauksia yksin elävät naiset eivät saa.
Äidin ripeä toiminta pelasti Henrietan hengen – pihalampi melkein koitui tytön kohtaloksi
Kristin Engedal oli menettää tyttärensä, joka melkein hukkui sukulaisperheen pihalampeen. Onneksi äiti kuitenkin tiesi, mitä oli tehtävä, ja toimi nopeasti.
Onko lapsen kasvattaminen aivopesua?
Kasvatukseen kuuluu omien tapojen, asenteiden ja arvomaailman siirtäminen lapselle. Muuttuuko kasvatus jossain vaiheessa aivopesuksi?
”Kaikki tytöt haluavat prinsessaksi”
Huonoja uutisia pikkutytöille. Prinsessaksi ei tulla pussailemalla sammakkoja tiara päässä, prinsessaleirejä vetävä yritys Princess Prep esittää. Todellinen prinsessa joutuu tekemään töitä prinsessaisuutensa eteen.
Kaksikielisillä lapsilla tuplasti ilmaisuvoimaa
Monilla lapsilla on sekä ”äidinkieli” että ”isänkieli”. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa kaksikielisyys on tavallista, eikä useammankaan kielen käyttäminen ole perheissä tavatonta.
Lapsimallimaailman kulissien takana
Televisio, lehdet sekä muotiteollisuus etsivät jatkuvasti lapsia kuvattavaksi. Mainostaminen on kasvava ala ja siksi myös lapsimallien välittäminen on nousevaa liiketoimintaa Suomessa. Lapsimallitoimisto BookUs:in toimitusjohtaja Noora Viitasalo kertoo, mistä välittämisessä on kysymys.
Mikä motivoi lasta?
Äitiä kiinnostaisi metsäretki, mutta lapsi haraa vastaan. Mikä avuksi? Maanitellako pilttiä vaikkapa herkuilla tai uusilla leluilla vai löytyisikö parempia keinoja? Miten herättää lapsen oma innostus erilaisia asioita, monenlaista tekemistä ja oppimista kohtaan? Asiantuntija neuvoo.
Sosiaaliset taidot
Sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä kunnioittaa niin itseään kuin muitakin. Tämän kaksoiskompetenssin kehittymiselle on tärkeää, että lapsi oppii pienestä pitäen ottamaan muut huomioon ja tekemään yhteistyötä.
Mitä lapsen tulisi oppia?
Lapsi saa jo ensi kokemuksistaan lähtien perusvalmiuksia ja -tietoja itsestään ja ympäristöstään. Se muodostaa pohjan lapsen oppimiselle – aikanaan koulussa mutta ennen kaikkea elämässä.
Oppia tavoille, mitä se oikein tarkoittaa?
Meillä aikuisilla on monia tapoja, joista emme aina ole itse tietoisia. Kenties tarkkailemmekin enemmän muiden tapoja? Ja panemme erityisesti merkille tavat, joita pidämme silmiinpistävinä tai epäkäytännöllisinä ja jotka ehkä katsomme huonoiksi. Mitä sitten lasten "tavoille opettaminen" tarkoittaa?
Kuinka tytöistä tulee tyttöjä ja pojista poikia?
Monen lasta odottavan mielessä pyörii yksi kysymys ylitse muiden: ”Kumpi se on, tyttö vai poika?” Sukupuolierojen on katsottu – ja edelleen katsotaan – vaikuttavan valtavasti lapsen tulevaisuuteen.
Top 10 huonoimmat syyt hankkia lapsia
Lasten hankkiminen on yleensä perusteellinen päätös, johon sitoudutaan tulevien vuosikymmenten ajan. Se kannattaa tehdä vain syistä, jotka kantavat koko tuon ajan.
Pyöräilemään!
Kevät on tullut! Lähdetään siis kokeilemaan pyöräilyä! Ensipyörä alle, kypärä päähän ja treenaamaan!
Huono parisuhde johtaa raskausmasennukseen
Puolison tuki raskausaikana vähentää huomattavasti raskausmasennuksen riskiä. Uuden norjalaisen tutkimuksen mukaan raskausmasennuksen taustalla on usein parisuhdeongelmia.
TOP 5: Suosituimmat vauvalomakohteet
Vauvan kanssa reissaaminen on yleistyvä trendi. Mutta mitkä kohteet ovat pikkulapsiperheiden suosiossa?
Jo leikki-ikäinen voi oppia lukemaan
Lukemaan opetellaan tavallisesti 6-7 -vuotiaana koulun ensimmäisellä luokalla. Lapsella on kuitenkin valmiuksia lukutaidon oppimiseen jo aiemmin. Tutkimusten mukaan noin kolmannes suomalaislapsista osaa lukea koulun alkaessa.
Tukea yhteiselämän ongelmien ehkäisyyn
On aina helpompaa ehkäistä kuin korjata. Onko sinulla ja kumppanillasi mahtavaa yhdessä? Ehkä olisi viisasta osallistua parisuhdekurssille rakkauden turvaamiseksi.
Pienistä hellyydenosoituksista suureen intohimoon
Fyysinen läheisyys on tärkeää useimmissa parisuhteissa. Kaikki pitkistä katseista ja ihanasta kosketuksesta aina yhdyntään asti on omiaan vahvistamaan sitä, että olemme enemmän kuin ystäviä. Sinä ja minä – olemme toisillemme erityisiä, olemme pari, rakastamme toisiamme.
Vanhempia – mutta myös rakastava pari
Pienten lasten vanhempien arkipäivä voi olla hektinen, ja huolena on usein, miten päivän tunnit saadaan riittämään kaikkiin tarvittaviin työtehtäviin. Voi tuntua hyvältä tehdä työt tiiminä. Mutta missä on romantiikan paikka?
Kun loukkaamme toisiamme
Kukaan ei ole täydellinen, ja joskus koet, että kumppani tuottaa pettymyksen. Silloin voit valita, puratko kaiken tyytymättömyytesi toiseen – vai pidättäytyisitkö ja miettisit ennen puhumista.
Viestimisen kiertotiet
Keskinäisestä viestinnästämme löytyy monia koeteltuja kiertoteitä. Niitä on kaikilla pareilla. Osa niistä on pieniä, ja ne pulpahtavat esiin tietyissä tilanteissa. Ne ovat tavallisia viestimisen esteitä. Toisista voi tulla todellisia pikateitä, joilla törmäämme kovalla vauhdilla vaikeuksiin, riippumatta siitä mistä jutellaan. Esteestä on tullut silloin turmiollinen malli.
Juuri sitähän minä yritän sanoa!
Sanoilla on suuri merkitys. Parisuhteessa keskinäisiin tunteisiimme vaikuttaa sekä se, mitä sanomme, että se, miten sen sanomme.
Huolien huojennusta neuvolapsykologilla
Ahdistava raskaus, synnytyksen jälkeinen masennus, uuvuttava vauva-arki, ongelmia lapsen kehityksessä, haasteita vanhemmuudessa...Näissä ja monissa muissa pulmatilanteissa apua voi saada neuvolapsykologilta.
Mikä nimeksi pikkusisarukselle?
Esikoisen nimen päättäminen saattoi olla vielä helppoa, mutta mikä nimi keksittäisiin toiselle lapselle? Tai katraan kolmannelle, neljännelle, viidennelle?
Odotuksia, toiveita ja tarpeita
Oma kasvatuksemme ja kulttuurinen ympäristömme antaa meille joukon mielikuvia siitä, millaista olisi hyvä ja ”normaali”elämä. Kuinka omat ja muiden odotukset vaikuttavat meihin?
Yksilönä, parina ja perheenä
Perhe koostuu useista yksilöistä. Vaikka olemmekin läheisiä toisillemme, olemme silti erilaisia ja ainutlaatuisia. Jos haluamme selviytyä hyvin parisuhteessa ja perheenä, on tärkeää ymmärtää eräs peruslähtökohta: minä olen yksi ja sinä olet toinen. Mikäli olemme tästä selvillä ja hyväksymme sen, emme koe enää yhtä helposti niin, että suhde on uhattuna, jos tunnemme eri lailla kuin toinen.
Hoida parisuhdettasi – se on paras lahja lapselle
Kun vanhemmat viihtyvät yhdessä ja arvostavat toisiaan, lapsi kyllä vaistoaa sen. Ihan samalla tavalla lapsi vaistoaa, jos pinnan alla kytee eripura ja halveksunta. Vanhempien keskinäinen vuorovaikutus käy suoraan lapsen sisimpään.
Oma jaksaminen huolestuttaa pikkulasten vanhempia
Yli puolet alle 9-vuotiaiden lasten vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan vanhempana. Ammattilaisilta apua heruu harvoin eikä vanhemmuuden huolia useinkaan tunnistelta lapsiperheiden palveluissa.
Näin vanhemmat ovat mokanneet – 7 äitiä avautuu
Vanhemmuuteen liittyy paljon sähellystä. Toiset ovat pudottaneet lapsen. Toiset ovat taas unohtaneet pikku palleroisen kauppaan. Onneksi lapset ovat sitkeää tekoa ja selvinneet seuraavista tapahtumista vahingoittumatta.
Seksi vauvaperheessä: ”Joskus miehet tuntevat itsensä melkein hylätyiksi”
Useat tuoreet isät pitävät Väestöliiton tutkimuksen mukaan seksielämää ongelmallisena. Juuri vanhemmiksi tulleiden parisuhdeodotukset saattavatkin mennä ristiin. "Joskus miehet kokevat itsensä melkein hylätyiksi", tutkimusprofessori Osmo Kontula sanoo.
Näillä taidoillako hyväksi vanhemmaksi? 10 kohtaa
Mitkä vanhemman taidot ovat olennaisimpia lapsen hyvinvoinnin kannalta? Amerikkalainen vanhemmuustaitoihin perehtynyt psykologi Robert Epstein on listannut mielestään kymmenen tärkeintä vanhemmuustaitoa.
Ennen suosittiin itsevaltiasta, nykyään pidetään pehmoista – isyyden ihanteet elävät historiassa
Kasvatukseen osallistuva isä ei ole mikään uusi juttu. Sääty-yhteiskunnassa ihanteena oli juuri mieskasvattaja. Tänä päivänä haikailemme jälleen itsellisen isyyden perään. Miltä mahtaa tulevaisuus näyttää? Kulttuurihistorioitsija Ilana Aalto vastaa.
Mistä ja miten kehua lasta?
Miten hieno hyppy! Ihana piirros! Lapsia kehutaan nykyään kaikesta. Amerikkalaiset kasvatusalan asiantuntijat neuvovat laittamaan jäitä hattuun, sillä liialla ja vääränlaisella kehumisella voi olla lukuisia haittavaikutuksia.
Lastenvaunut, korvikkeet, kipulääkkeet synnytyksessä: luonnonvastaista
Miksi imetys ei onnistu kaikilta äideiltä, vaikka tällaisia ongelmia ei ole ollut aikaisemmin ihmiskunnan historiassa? Miksi vauvat itkevät länsimaissa enemmän kuin muissa kulttuureissa? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus Tiina Kaitaniemen kirjassa Luonnollinen lapsuus, jossa lastenhoitoa ruoditaan evoluutiopsykologian näkökulmasta.
Yksinhuoltaja: ”On edelleen häpeä saada lapsi yksin”
Yksinhuoltajilla ei ole helppoa. Ei varsinkaan, jos äidillä ei ole ketään, joka auttaisi lastenhoidossa. Totaaliyhärit ry:n perustanut Erja Turunen kertoo, minkälaista yksin oleminen lasten kanssa on.
Luistimet tai monot jalkaan ja menoksi! Talvilajeja voi alkaa opetella jo taaperona
Perinteisiin talvilajeihin, kuten hiihtoon, luisteluun ja lasketteluun voi ottaa tuntumaa jo pienenkin lapsen kanssa.
Huoltajuuskiistoissa kyse vieraannuttamisesta
Noin 80 prosentissa kriisiytyneistä huoltajuuskiistoista äiti vieraannuttaa lapsia isästä. Vieraannuttaminen on oire vanhemman omista mielenterveysongelmista ja sillä on vakavia seurauksia lapsen hyvinvoinnille.
Mari teki sterilisaation mieheltään salaa
Mari ei halunnut lisää lapsia miehensä kanssa, mutta perheenlisäystä toivova mies jatkoi painostustaan. Sitten Mari keksi ratkaisun. ”Välillä tuntuu kauhealta, että olen valehdellut miehelleni näin isosta asiasta”, hän sanoo.
Lapsi: onni vai onnettomuus?
Lapseton sinkkututkija Nattavudh Powdthavee esittää, että lapset tekevän vanhemmat onnettomiksi. Kahden lapsen isä, filosofian tutkija Lauri Järvilehto kiistää väitteen.
Ensiapua lapselle
Lapsiperheessä sattuu ja tapahtuu. Kuinka onnettomuuksilta voi välttyä ja miten tapaturmatilanteessa tulisi toimia?
Neuvoksi neuvottelu
Ajattelemme yleisesti, että parivuotiaat lapset eivät neuvottele. He joko ovat kavereita tai sitten tappelevat keskenään. Kasvatustieteilijä Torgeir Alvestad esittää, että asia on toisin. Hänen mukaansa lasten pitäisi saada neuvotella keskenään.
Lastenhoitaja kotiin
Jokainen tarvitsee joskus lastenhoitoapua. Jos mummit ja kummit eivät innostu lapsenlikaksi, voi perhe palkata lapselle kotiin hoitajan. Tavallisesti hoitoapua palkataan tilapäiseen tarpeeseen, mutta yksityinen lastenhoitaja voi joskus olla myös kokopäiväinen ratkaisu.
”Poika leikkii vain tyttöjen kanssa – pitäisikö huolestua?”
Onko lapsen kehityksen kannalta ongelmallista, jos tyttö leikkii poikien kanssa tai poika tyttöjen kanssa?
”Lapsiperheet lentokoneen takaosaan”
Pienet lapset laittavat toisinaan ranttaliksi epäsuotuisissa paikoissa, kuten busseissa ja lentokoneissa. Toiset ihmiset ymmärtävät kiljuvaa vauvaa. Toisten verenpaine taas nousee pienestäkin itkuntirahduksesta.
Vauvauimareille kehittyy parempi tasapaino
On pitkään arvuuteltu, hyötyykö lapsen kehitys vauvauinnista. Nyt asia on tutkittu. Vauvauinti nopeuttaa tasapainon kehitystä, esittää tuore tutkimus.
Tunnustuksellista isyyttä
Isyyden tunnustus on sosiaaliviranomaisten järjestämä tilaisuus, jossa naimaton pariskunta vakuuttaa viranomaiselle, kuka lapsen isä on. Avioliittoon syntyneiden lapsien oletetaan puolestaan automaattisesti olevan aviomiehen siittämiä.
Luunappi otsaan
Jos pomo ei saa alaistaan muuten ruotuun, hänen kannattaa kokeilla, josko tukistamisesta olisi apua. Jos pariskunnalle tulee riitaa, voi kumpi tahansa osapuoli palauttaa kurin ja järjestyksen vaikkapa napsauttamalla reippaan luunapin toisen otsaan. Jos kadulla kohtaa kurittomasti käyttäytyvän – vaikkapa syljeskelevän ja kiroilevan – aikuisen,...
Amigurumi miehen käsityönä
Virkkausmaailman kuuminta kuumaa on nyt amigurumi, Japanista Suomeen rantautunut virkattava maskotti. Eikä supersöpön karvaötökän virkkaaminen pitäisi olla vaikeaa, väittää tuore Amigurumi -kirja. Mutta onnistuuko porkkanamaskotin virkkaaminen keneltä tahansa – jopa mieheltä?
Kuka teillä kuuraa?
Vau.fi kyseli foorumilaisten kotitöistä. Vastauksien mukaan suurin osa lukijoistamme tekee miestään enemmän kotitöitä. Miten teillä? Osallistu galluppiin.
Tehdään vauva ja rakennetaan talo – samaan aikaan!
Lapsi- ja talounelmat käyvät usein yksiin. Monella tulee niin kova hoppu, ettei talo- ja vauvaprojekteja malteta erottaa toisistaan. Talon rakentaminen maha pystyssä tai vauva sylissä on kuitenkin haastavaa, kertovat eri keskustelupalstojen kirjoitukset.
Vauva-aikana vanhemman masennusriski suurin
Yli kolmannes äideistä ja viidesosa isistä sairastuu masennukseen ennen lapsensa kahdettatoista syntymäpäivää. Erityisen suuri riski on lapsen syntymää seuraavan vuoden ajan, tuore brittitutkimus osoittaa.
Lapsuuden sisarkateus selittää aikuisiän mustasukkaisuutta?
Lapsuuden kielteinen kokemus pikkusisaruksen syntymästä voi vaikuttaa myös aikuisiän ihmissuhteisiin, väitöskirjatutkimuksesta selviää.
Tuore isä on muita miehiä empaattisempi
Isäksi tultuaan mies muuttuu väliaikaisesti empaattisemmaksi, selviää tuoreesta yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta. Taustalla on isän hormonaaliset muutokset.
Älä jätä lasta kesällä autoon – edes pilvisellä säällä, edes hetkeksi
Pieni lapsi saa kuumassa autossa nopeasti lämpöhalvauksen. Pysäköity auto lämpenee puolipilvisenäkin kesäpäivänä hetkessä neljäänkymmeneen asteeseen.
Tunnista sinilevän aiheuttamat oireet lapsilla
Sinilevä aiheuttaa harvoin vakavia sairastumisia, mutta myrkytysoireet on tärkeää tunnistaa. Sinilevää löytyy sekä järvistä että merestä, niin kirkkaista kuin sameistakin vesistä. Kaikki sinilevälajit eivät ole myrkyllisiä, mutta maallikon on mahdotonta erottaa myrkyllistä levälajiketta myrkyttömästä.
Nainen raskaana, mies pakenee baariin
Kun nainen tulee raskaaksi, mies saattaa saada baarihepulin. Miehen ryyppyretket aiheuttavat usein mustasukkaisuutta ja pelkoja raskaana olevassa naisessa.
Alkoholin käyttö lapsiperheessä – olennaista ei ole määrä
Alkoholin käyttäminen kuuluu vahvasti länsimaiseen kulttuuriin, eikä sitä kannata salata lapsilta. Lasinen lapsuus -projektin koordinaattori Janne Takala pitää vanhempien kohtuullista alkoholinkulutusta tärkeänä malliesimerkkinä.
Possujunaan ja pallokaruselliin
Karuselli, merirosvolaiva, vauhtimato ja possujuna. Joko tänä kesänä on naperon ensimmäisen huvipuistohurvittelun aika? Esittelyssä Lintsi, Särkänniemi, Muumimaailma ja moni muu lapsiperheen suosikkikohde.
Äidin väkivaltaan lastaan kohtaan on useita syitä – tutkija valaisee tabuaihetta
Surmatilastojen valossa suurin osa pieniin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on äitien tekemää. Perheen on vaikea hakea apua naisen väkivaltaisuuteen, sillä aihe on edelleen tabu.
Vauva lentokoneessa – vinkit sujuvaan matkantekoon pikkulapsen kanssa
Etelän loma houkuttaisi, mutta lentomatka pienen lapsen kanssa ei? Huolellisella valmistautumisella ja rennolla asenteella lentäminen sujuu lapsiperheeltäkin.
Lapsen ihon palaminen auringossa ja lämpöuupumus – miten toimia?
Jos vahinko on jo tapahtunut ja lapen iho pääsi palamaan auringossa, on toimittava ripeästi ja estettävä tilanteen pahentuminen. Auringonpolttaman lisäksi kuumassa oleilu saattaa aiheuttaa lämpöuupumuksen – tai lämpöhalvauksen.
Kuka on lapsen isä?
Jos on päässyt käymään niin köpelösti, että lapsen isästä ei ole täyttä varmuutta, asian voi selvittää DNA-testillä. Epävirallisen testituloksen voi saada verkkopalvelun kautta, vaikka salaa.
Uimataito haltuun
Lapset nauttivat vedessä polskimisesta kylmempänäkin kesänä. Minkä ikäiselle polskijalle kannattaa sitten opettaa uimista? Lue uimaopettajan vinkit.
Noitia ja paholaisia
Nykysadut ovat melko säyseitä verrattuna vaikkapa Grimmin veljesten kirjaamiin hurjiin tarinoihin. Ovatko tämän päivän sadut soveliaampia lapsille vai ovatko ne jo liian kilttejä?
Joka kymmenes isä masentuu synnytyksen jälkeen
Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole vain naisten vitsaus, vaan voi yhtä hyvin iskeä tuoreeseen isään, yhdysvaltalaistutkimus paljastaa.
Näin ojennat lasta rakentavasti – lue asiantuntijan vinkit
Pienet lapset osaavat olla tottelemattomia lurjuksia. Minkälaista rangaistusta olisi syytä käyttää, kun leikki-ikäinen viis veisaa hänelle asetetuista säännöistä? Entäpä voiko sääntöjä olla liikaa?
Ongelmista taidoiksi
Muksuoppi on kasvatustyöväline, jonka avulla lapsen ongelmat käännetään taidoiksi. Opin avulla lapsi etenee vaihe vaiheelta kohti taidon hallitsemista.
Takapenkki täynnä – millainen on hyvä auto lapsiperheelle?
Lapsiperheessä auto on usein välttämätön hankinta. Millainen ajopeli olisi paras valinta, kun mukaan pitää mahtua koko katraan lisäksi kaikki tarpeisto vaunuista turvaistuimiin?
Hyvä äiti siivoaa ja leipoo?
Vauva kököttää syöttötuolissa ja keittiössä sädehtii kuin kiiltokuvamaailmassa. Mutta onko siisteydellä kääntöpuolensa? Kokevatko tuoreet äidit siisteysvaatimukset liian raskaina?
Ruumiillinen kuritus lisää lapsen aggressiivisuutta
Piiskaaminen ja muu ruumiillinen kuritus on monin tavoin haitaksi lapsille. Se myös lisää lasten aggressiivisuutta, Pediatrics-lehdessä julkaistu yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Kun mies tulee isäksi vahingossa, alussa on shokki ja hämmennys – lapsi voi kuitenkin tuoda valtavan ilon
Kaikki miehet eivät päädy isyyteen pitkän harkinnan tuloksena. Toiset saavat kuulla raskaudesta tekstiviestillä seksisuhteen päätyttyä. Kuoppaisesta alkutaipaleesta huolimatta nuoresta vahinkoisästä voi kuoriutua parempi isä kuin nelikymppisestä uraohjuksesta.
Rebecka oli 17-vuotiaana jo kolmen lapsen äiti
Rebecka Pedersen sai ensimmäisen lapsensa Tindran ollessaan vasta 16-vuotias. Vuotta myöhemmin, kun kaksoset Tuva ja Enya syntyivät, Rebeckasta tuli Ruotsin nuorin kolmen lapsen äiti.
Pilttipotretteja leikin lomassa
Lapsikuvaus ei ole enää pelkkää studiojäykistelyä utuisen sinistä taustaa vasten. Miljöö- ja kotikuvaus ovat nyt in: yksivuotiskuvat voidaan ottaa tenavan temmeltäessä leikkipuistossa ja vastasyntynyt ikuistaa kotikehdossa köllien.
Mikä on lapselle traumaattista? Kiintymyssuhteen menetys tai turvallisen aikuisen petollisuus vahingoittaa
Lapsen saatetaan sanoa "saaneen traumoja", kun lempijäätelö olikin loppu kaupasta. Mutta miten traumat oikeasti syntyvät lapsille, ja miten niitä voidaan hoitaa?
Ihanaa ininää äitiydestä
Minna Kiistala kirjoittaa esikoisraskauden aiheuttamasta kriisistä kirjassa Minä en sitten muutu. Vaaleanpunaisilla kansilla koristeltu kirja hyökkää äitilässytyksen kimppuun ja syytää roska-autonvihreitä sammakoita lukijan niskaan.
Lapsiperheen kasvit – viherpeukalon kotiin löytyy paljon myös myrkyttömiä viherkasveja
Pieni lapsi laittaa mielellään kaiken suuhun – harmi vain, että maisteluinto ulottuu usein myös kiellettyihin kohteisiin. Herkullisen vihreät viherkasvit ja pihamaan värikkäät kukkapuskat houkuttelevat haukkaamaan.
Kohtukuolema: Kati menetti lapsensa viikolla 36+3: ”Lapsen sydänääniä ei enää löytynyt”
Lapsen kuoleminen kohtuun on maailman pysäyttävä tapahtuma. Kati kertoo oman tarinansa.
Joutilaan vanhemman jalanjäljillä
Nykymaailma on pahasta. Lapset opetetaan kulutushyödykkeitä vaativiksi inttäjiksi ja vanhemmat tukehtuvat ylitöihin. Tom Hodgkinsonin kirja Joutilaat vanhemmat pyrkii vapauttamaan perheet taloussykkeen ikeestä.
Vau.fi tutustuu tenavauintiin
Kun parivuotiaista koostuva lapsikööri säntää äitiensä kanssa uimahalliin, on hauskanpito taattua. Vau.fi kävi vilkaisemassa, miten Vaajakosken pikkupulikoijat pärjäsivät vesiolosuhteissa.
Vau.fi tutustuu muskariin
Muskari eli musiikkileikkikoulu on pedagoginen juttu, mutta se ei estä vanhempia ja lapsia pitämästä hauskaa.
Tenavaturvallinen koti
Kun lapsi lähtee liikkeelle, muuttuu koti hetkessä turvallisesta pesästä vaarojen tantereeksi. Teräviä kulmia, liukkaita pintoja, putoilevia tavaroita ja vaaralliset portaat. Miten kodista saisi lapselle turvallisen?
Monilapsisuus suojaa naista itsemurhalta
Naiset tekevät epätodennäköisemmin itsemurhan, jos heillä on kaksi tai useampia jälkeläisiä, tuore taiwanilaistutkimus osoittaa.
Vau.fi tutustuu Vauvakinoon
Elokuvateatterista tulee silloin tällöin paikka, jossa kiljuminen, ääneen puhuminen ja kakkaaminen on sallittu. Vauvakino on lapsille jännä seikkailu ja vanhemmille kiva tapa päästä tuulettumaan.
Lapsenhoitoa vanhaan malliin
"Tauti-itiöitä" vilisevällä lattialla ryömiminen oli Arvo Ylpön mielestä 60 vuotta sitten vastenmielistä, jos ei peräti vaarallista. Entä mitä kirjoitettiin eräässä kasvatusoppaassa ruumiillisesta kurituksesta 1940-luvun alussa?
Jos et ole hyvä äiti, sitten olet huono äiti
Äitiys latistuu helposti joko "hyväksi" tai "huonoksi" äitiydeksi. Syntyy mielikuva siitä, että jos ei tee kuten hyvien äitien ajatellaan tekevän, on vääjäämättä huono äiti. Mutta eikö äidin pidäkin tehdä kaikkensa lapsensa eteen? ”Ilmiön negatiivinen puoli on se, että äitiys täyttää helposti naisen identiteetin, eikä nainen pysty löytämään itseään ilman lasta”, perhetutkija Eija Sevón Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Sisarusten sopiva ikäero?
Kannattaako lapset yrittää tehdä peräjälkeen vai jättää kunnon ikärako sisarusten väliin? Mielipiteitä on yhtä paljon kuin perheitä. Kerro omasi gallupissa.
Isät massuista sekaisin
Isät eivät ole raskaana. Ei siis ihme, että isien masujutut saattavat värittyä yliampuvan huolenpidon ja väärän tiedon valossa varsin humoristiseksi. Tässä kooste Vau.fi -keskustelufoorumilla käydystä masukeskustelusta.
Lapsuudenkodissa koettu väkivalta ei unohdu koskaan – turvallisuuden tunne voi mennä yhdestä lyönnistä
Vanhemman väsymys ja toivottomuus ovat usein kuritusväkivallan takana. Lapselle yksikin lyönti voi tarkoittaa oman turvallisuuden tunteen menettämistä. Jos lapsi joutuu seuraamaan sivusta, kun toista perheenjäsentä – esimerkiksi äitiä – kohdellaan kaltoin, tilanne on lapsen kannalta yhtä huono.
Liian kiltti äiti yrittää tehdä kaiken oikein, mutta kokee silti olevansa huono – ”Johtuu sisäisestä arvottomuuden tunteesta”
Olenko hyvä äiti? Olenko tehnyt tarpeeksi lapseni eteen? Kysymykset ovat tyypillisiä liian kilteille naisille, jotka unohtavat itsensä äitiyden rytäkässä.
Lapselle huutaminen on inhimillistä – huutamiseen johtaneita syitä ja tunteita vanhemman on silti hyvä oppia tunnistamaan
Lapselle huutaminen tulee lähes jokaiselle vanhemmalle eteen, ja yleensä viimeistään lapsen toisen ikävuoden aikana. Väsymys, stressi, turhautuminen ja keinottomuuden tunne purkautuvat usein huutona. Miten vanhempi voi käsitellä omia tunteitaan ja huutamistaan?
”Vanhemmuus ei saa olla pakopaikka parisuhteelta”
Lapsi monimutkaistaa parisuhdetta. Keskustelut ja kosketukset vähenevät, kun kaikki aika menee lapsenhoitoon. Vanhemmuus ei saisi kuitenkaan olla pakopaikka, jonne toinen vanhempi karkaa parisuhdeongelmia.
Teatteria vauvoille
Lastenteatteri ei ole vain leikki-ikäisten ja koululaisten etuoikeus. Draamapedagogi Elina Paananen kertoo, miten perheen pienimmille tuotetaan taide-elämyksiä.
Uhmaikä, tahtoikä – välttämätön vaihe lapsen kehityksessä
Lapsi heittäytyy lattialle, kiljuu ja kieltäytyy kaikesta mitä vanhemmat ehdottavat. Uhma on raskasta aikaa vanhemmille, mutta samalla se on elintärkeä vaihe lapsen persoonallisuuden kehityksessä.
Ilona perusti perheen ennen opintojen alkua
Ensin opiskellaan ja mennään töihin, sitten vasta hankitaan lapset. Näinhän me monesti menee. Ilona Toivanen toimi toisin: hän sai ensimmäisen lapsensa ennen kuin aloitti opinnot yliopistossa. Toinen lapsi syntyi opintojen keskelle. Ratkaisu on ollut Ilonan mielestä toimiva.
Ehkäisy synnytyksen jälkeen
Synnytyksen jälkeinen ehkäisy vaihtelee sen mukaan imettääkö äiti vai ei. Kumpaankin ryhmään kuuluville löytyy erilaisia ehkäisyvaihtoehtoja.
Tyttö voi olla poikamainen, mutta poika ei saa olla tyttömäinen
Rasavilli tyttö on helpompi hyväksyä kuin tyttömäinen poika, poikakulttuuria tutkiva Tuija Huuki sanoo. Liian tiukat sukupuoliraamit eivät tee hyvää kummallekaan sukupuolelle, tutkija muistuttaa.
Onko äiti lapselle tärkein?
Erotilanteissa lapset menevät edelleen useimmiten äidille. Elääkö oikeuskäytännöissä myytti siitä, että äiti on lapselle tärkeämpi huoltaja kuin isä?
Tuore isä: ”Tunnetta ei voi sanoin selittää”
Monelle miehelle isäksi tuleminen on yksi elämän kohokohdista. Matias Malmivaara kertoo, miltä tuntuu, kun pieni tyttövauva astuu miehen elämään.
Myrkyllinen teflon?
Käryävän teflon-pannun tiedetään tappavan myrkyille herkkiä kanarialintuja. Onko myrkyistä haittaa vauvoille? Entäpä uskaltaako teflon-pannua käyttää raskaana?
Perhepeti luo lapselle turvaa – Psykologi: ”On luonnollisinta, että lapsi nukkuu aikuisten vieressä”
Lapsen kannalta paras nukkumisjärjestely on perhepeti, esittää perheneuvolan psykologi Kirsi Kuronen. Lastenlääkäri Turkka Kirjavainen muistuttaa, että perhepeti lisää hieman kätkytkuolemariskiä.
Lapsi mukaan terassioluelle: sopivaa vai ei?
Aurinko lämmittää, ja terassit täyttyvät virvoitusta kaipaavista kansalaisista. Mutta saako lapsiperhe piipahtaa oluttuopposelle? Kysymys jakaa mielipiteet Vau.fi-foorumilla. Lue jutusta, mitä ravintolan tarjoilija ajattelee asiasta. Entä mitä sanoo laki?
Huostaanotetut lapset – elämä sijaisperheessä auttaa
Huostaanottojen määrä kasvaa jatkuvasti. Sijaisperheet tarjoavat kotihoitoa lapsille, jotka eivät voi syystä tai toisesta elää biologisessa perheessään.
Isälle kasvaa sympatiamassu
Mies lihoo kumppaninsa raskausaikana keskimäärin seitsemän kiloa. Näin ainakin Britanniassa, jossa tutkimusyritys Onepoll haastatteli 5000 tulevaa isää.
Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta
Ilman erilaisuutta parisuhteessa mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen, toteaa Ykkösen Aamu-TV:n haastattelema psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt.
Miehen ei pitäisi olla liian macho, mutta ei toisaalta liian kilti. Miehen olisi tarjottava naiselle vastusta, mutta...
Mies haluaa kolmannen lapsen, vaimolle riittäisi kaksi – ”Estänkö mieheni suurimman haaveen toteutumisen?”
Parisuhde voi joutua koetukselle, jos vanhemmat eivät ole yhtä mieltä perheen lapsiluvusta. Silja, 39, on tyytyväinen kahden lapsen saldoon, mutta hänen miehensä Antti haluaisi ainakin yhden lapsen lisää.
Etä-äiti Tiina: ”Lapsi ei ole tavara, jonka omistuksesta tapellaan!”
"Erossa ei ole kyse siitä, kumpi saa lapsen. Lapsi ei ole tavara jonka omistuksesta tapellaan, vaan pitää ajatella lapsen parasta ja miettiä, mikä on luonnollinen jatkumo lapselle"
Huoltajuusriita on koettelemus lapsille ja vanhemmille
Huoltajuusriidoista 2000 päätyy vuosittain käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Käräjöinti kestää: Keskivertoriidasta selvitään 8 kuukaudessa, pahimmillaan köyttä vedetään yli vuosikymmenen.
Tunnepitoisessa taistelussa voi helposti päästä unohtumaan, mikä on oikein lasta kohtaan ja mikä ei. Lasta painostetaan molempien vanhempien suunnalta niin, että lopulta lapsi alkaa puhua vanhempiensa suulla.
Monilla vanhemmilla...
Ero lapsiperheessä
”Lapsiperheessä ero on aina vaikea, sillä parisuhteesta voidaan erota, mutta vanhemmuudesta ei koskaan”, Virpi Lahtiharju Lastensuojeluliiton Eroneuvo-palvelusta sanoo. Palvelu tarjoaa apua eroa läpikäyville ja jo eron kokeneille perheille.
Leikki kehittää lasta
Sanotaan, että leikki on lapsen työtä. Jos kehittyminen käy lapsen työstä, on sananlasku oikeilla jäljillä. Leikkimällä lapsi nimittäin kehittyy.
Sukupuoleton kasvatus – haitaksi vai hyödyksi lapselle?
Nykyään lapset saavat liikkua sukupuolirajojen yli helpommin kuin aikaisemmin. Äärimmäistä individualismia korostavat kasvatusopit saattavat sisältää kuitenkin ongelmia.
Pihaleikit jäämässä historiaan
Nykylapset leikkivät ulkona keskimäärin kaksi tuntia päivässä, mutta silloin enimmäkseen peuhataan. Lastenvaatevalmistaja Reiman teettämästä tutkimuksesta selviää, että ryhmässä leikittävät pihaleikit, kuten kirkonrotta ja tervapata, ovat jäämässä unholaan.
Suomalaiset pienet koululaiset myös ulkoilevat selvästi vähemmän kuin samanikäiset lapset muissa maissa.
Tutkimuksen mukaan vanhemmat pitävät lasten ulkoilua erittäin...
Lapsi hoidossa, vanhemmat kotona
Miljoonia ja taas miljoonia säästyisi, jos kotona olevien vanhempien lapset otettaisiin päivähoidosta, Helsingin Sanomat uutisoi. Ja miksi ei, vanhemmilla tietenkin on ensisijainen vastuu lastensa hoidosta. Vai onko asia sittenkään aivan näin yksinselitteinen?
Suomalainen nainen valitsee perheen
Jos suomalaisen naisen olisi valittava uran ja perheen välillä, selvä enemmistö valitsisi perheen, selviää tuoreesta verkkokyselystä.
Kimallus.fi-verkkosivuilla toteutetun naiskuvatutkimuksen mukaan perheen asettaa uran edelle lähes 80 prosenttia naisista. Naiset ovat myös tyytyväisiä parisuhteeseensa: reilu 70 prosenttia vastanneista ilmoitti olevansa joko täysin tai kohtalaisen tyytyväinen suhteessaan.
Tasavertaisessa...
Rajojen asettaminen on muutakin kuin käskemistä – ”Myös vanhemman on elettävä ohjeidensa mukaisesti”
On selvää, että nukkumaanmenosta ja syömisistä päättää vanhempi. Mutta mitä muuta rajoihin kuuluu? Mitä oikeastaan tarkoitetaan sillä, että lapselle on asetettava rajat? Miten se tapahtuu? Kotikasvatusta tutkinut psykologian tohtori Merja Korhonen vastaa.
Rakas vai rasittava anoppi?
Millainen sinun anoppisi on? Osaako hän kunnioittaa yksityisyyttänne vai sotkeutuuko hän joka asiaan? Oletko sinä niitä onnekkaita, joiden anoppi auttaa, mutta ei tungettele? Onko anoppisi suhtautuminen muuttunut raskautesi tai lasten saamisen myötä?
Onko muovi haitallista lapsille?
Muoviastioista elintarvikkeisiin liukenevien kemiallisten aineiden haitallisuudesta ihmiselle keskustellaan vilkkaasti. Miten on, uskaltaako vauvalle enää antaa juomaa muovipullosta?
Mitä kaverille ei kerrota – 5 kaunisteltua totuutta äitiydestä
Kaverille ei pääsääntöisesti paljasteta, millaista äitinä olo oikeasti on, vanhemmuusoppaassa väitetään. Odottaja saa kuulla jo lapsen saaneilta ystäviltään ainakin nämä viisi kaunistelua totuutta (lue: emävalhetta).
Kätkytkuolemat vähentyneet selvästi
Suositus nukuttaa vauvoja selällään on vähentänyt kätkytkuolemia dramaattisesti. Kätkytkuolemien määrä on pudonnut neljännekseen 1980-luvun lopusta.
Kotoinen eläintarha
Kahden koiran, viiden kissan, kahden akvaarion, kahden liskoterraarion ja marsun omistaja sekä Eeli-pojan äiti Pirkko Ylkänen-Heinonen kertoo eläimien ja lapsen yhteiselosta.
Unelmana kerrostalo
Omakotitalo häämöttää usean lapsiperheen unelmissa. Karolina Evilehdon perheessä haaveillaan kuitenkin suuremmasta kerrostalohuoneistosta.
Mistä lapset tulevat? ”Mennään salattuun vaiheeseen”
Jokainen vanhempi kuulee lapsensa suusta tuon kuuluisan kysymyksen ennemmin tai myöhemmin. Tänään puhutaan haikaroista, ja vähän muistakin selityksistä.
Pian satelliitti vahtii lasta
Leikkipuiston laidalla värjöttelemisen ja jälkikasvun perään soittelemisen voi nyt unohtaa: Sidot vain lapsen ranteeseen GPS-paikantimen, joka kertoo tarkasti lapsen sijainnin. Menoa voi seurata verkossa.
Kotona isän kanssa
Yhä useammissa perheissä äiti palaa töihin ja mies jää kotiin hoitamaan lasta. Katja Lahden ja Teemu Jokisen perheessä ratkaisu on toiminut hyvin.
Taaperon kanssa leffaan
Voiko alle parivuotiaan kanssa mennä elokuvateatteriin? Vau.fi testasi uutukaisen Mimmi Lehmä ja Varis -elokuvan kaksivuotiaan koekaniinin kanssa. Elokuvan luvataan sopivan myös pienille katselijoille.
Vanhempainvapaata viettäviä isiä vieläkin vähän
Vaikka yhä useammat isät jäävät vanhempainvapaalle, lähes 90 prosenttia isistä jättää edelleen tilaisuuden käyttämättä. Myös vapaan kesto on lyhentynyt.
Hulinaa kaksosten tahtiin
Sanna on kaksostyttöjen äiti. Hänen pesueeseensa kuuluu Lindan ja Lauran lisäksi esikoinen, Heidi. Sannalla meni ensimmäinen puoli vuotta kaoottisen elämän rytmittämiseen.
Lapsen elämää: liikaa aikatauluja ja liian vähän leikkiä
”Mulla ei oo mitään tekemistä.” Tuttu lause lapsiperheessä. Mutta mitä olisi vanhemman tehtävä sen kuullessaan? Organisoida lapselle tekemistä? Ei, vastaavat kasvatuksen asiantuntijat.
Perheet sateenkaaren väreissä
Nykyään perheitä on monenlaista. On uusperheitä, yksinhuoltajaperheitä ja sateenkaariperheitä. Asenteet ovat kuitenkin edelleen vanhanaikaisia, ja sateenkaariperheiden jäsenet saattavat joutua arvostelun ja vähättelyn kohteeksi.
Isät hormonimyrskyssä – myös mies voi saada raskausoireita!
Kun kumppani tulee raskaaksi, myös tuleva isä voi saada raskausoireita. Lapsen syntymä saattaa myös herättää ennen kokemattoman pesänrakennusvietin ja herkistymisen lapsen tarpeille. Isällisten oireiden taustalla jylläävät usein hormonaaliset muutokset.
Asiantuntija: Supernannyn tuhmuustuoli on nöyryyttävä ja julma rangaistus
Supernannyn kaltaiset televisio-ohjelmat pitäisi kieltää. Ne viljelevät julmaa oletusta, että lapset ovat kuriton ”ihmislaji”, joka on kesytettävä ja rankaisemalla opetettava tavoille, brittiasiantuntija kritisoi.
Läsnä olevalla isällä on valtavan suuri merkitys – vaikutukset näkyvät lapsen elämässä vielä vuosikymmeniä myöhemmin
Lapsensa elämään ja kasvatukseen aktiivisesti osallistuvalla isällä on dramaattisia vaikutuksia lapsen kehitykseen ja elämään. Osallistuvan isyyden myönteiset vaikutukset ovat nähtävissä jälkikasvun elämässä jopa yli 40 vuotta syntymän jälkeen.
Nelikymppisenä äidiksi – uranainen valitsikin vauvan
Anne Välisaari synnytti esikoisensa 42-vuotiaana. Sitä ennen elämä pyöri työn ja omien päähän pistojen ympärillä. ”Ihmettelin nuorena, mistä työssäkäyvät vanhemmat löytävät kasvattamiseen tarvittavan ajan.”
Vauvan kanssa uimaan
Vauvauinti antaa lapsellesi mahdollisuuden tutustua vedenalaiseen maailmaan jo muutaman kuukauden ikäisenä. Se on myös erinomainen harrastus, joka kehittää vanhemman ja lapsen välistä sidettä.
Kun lapsi lyö
Taaperoikäiset voivat olla todellisia nyrkkisankareita ja raivottaria. Vanhempien kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä, vaikka lapsen käytös olisi kuin kauhuelokuvasta.
Miten löytää seksihalut synnytyksen jälkeen?
Raskaus ja synnytys muuttavat naisen käsitystä ja kuvaa omasta ruumiistaan. Imetys ja vauvan kanssa sylittely puolestaan saattavat täyttää läheisyydentarpeen täysin – ja ylikin.
Rauhoita itsehillinnän menettänyt lapsi kivikautisella puheella – näin se tehdään
Mitä tehdä, kun parivuotias kiljuu ja mekkaloi täysin malttinsa menettäneenä, koska asiat eivät ole menneet hänen tahtonsa mukaan? Itse on ainakin käyttäydyttävä rauhallisesti, niin kai se menee? Väärin, lapsen kehityksen asiantuntija väittää.
Piirretyissä paljon väkivaltaa
Disney-tuotanto ja japanilaiset piirretyt. Erityisesti niitä kannattaa välttää, jos haluaa rajoittaa lastensa väkivallan katselua. Läheskään kaikki tv:n "lastenohjelmat" eivät sovi kaikenikäisille lapsille, mediatutkija Annikka Suoninen sanoo.
Oletko sinä onnellinen? Kun hermot kiristyvät, näin muistat mistä vanhemman onni on tehty
Lapset ovat vanhemmilleen ennen kokemattoman ilon ja onnellisuuden lähde, mutta jokapäiväisen arjen nautittavuutta he eivät lisää, onnellisuuskirjan kirjoittaja väittää.
Isän synnytyksen jälkeinen masennus on riski lapselle
Isän masennuksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lapsen hyvinvointiin, tutkijat varoittavat.
Iisakin tarina
Laskettu aika oli joulukuun alussa. Sen hetkinen talon remontti oli takana. Isännän jalka kipsissä. Talvesta ei tietoakaan, vettä satoi, oli pimeää.
Yltiöäidin elämä on suorittamista
Elämää ei nykyisin eletä vaan suoritetaan. Siksi yltiöäitiys-ilmiö ei yllätä. Jos elämä kerran on yltiöpäistä suorittamista, miten suorittamisen yhtäkkiä osaisi lopettaa äidiksi tulemisen jälkeen?
11 myyttiä äitiydestä
Äitiys on harmoniaa. Äiti rakastuu lapseensa heti. Äitiyttä mitataan synnytyksessä ja imetyksessä. Ydinperhe on paras. Kliseinen myytti äitiydestä elää vahvana, Väestöliiton Äidin kielletyt tunteet –kirja paljastaa.
Synnytyksestä palautuminen: keho, hormonit ja mieli tarvitsevat aikaa
Synnytys ja sitä seuraavat viikot ja kuukaudet ovat mullistavia niin fyysisesti kuin henkisesti. Niin sanottu lapsivuodeaika jatkuu, kunnes raskauden ja synnytyksen aiheuttamat suurimmat muutokset ovat palautuneet ennalleen, noin 6–12 viikkoa.
Lentomatka vauvan kanssa ei ole heikkohermoisen puuhaa
Lasten kanssa matkustaminen on vanhemmille haaste, olipa valittu kulkupeli mikä hyvänsä. Lentokoneessa pieni tila tekee kokemuksesta erityisen ”mielenkiintoisen”.
Minun vanhemmuuteni
Miten elämä jatkuu, kun omalla lapsella todetaan vaikea sydänvika? Susanna Raute kertoo, kuinka perheen elämä muuttui pian toisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 2002.
Vauva, taapero tai lapsi – kaikki tarvisevat leikkiä!
Jo ensimmäisestä elinpäivästään alkaen lapsi on valmis leikkiin ja yhteispeliin. Lapset käsittelevät maailmaa leikkien ja leikin kautta he ovat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Leikistä ja yhteispelistä on iloa myös vanhemmille: Leikkisä asenne vanhemmuuteen auttaa ymmärtämään lapsen persoonallisuutta ja luonnetta. Leikki auttaa myös vanhempia löytämään uusia puolia itsestään.
Jääkö tuo vauva meille asumaan?
Uusi vauva tulee taloon – ja isosiskon tai -veljen tunteet kuohuvat uudessa tilanteessa. Mutta sisarkateudella on myös tärkeä tehtävä.
Laita pieni lapsi autoon selkä menosuuntaan
Alle 5-vuotiaiden lasten on turvallisinta matkustaa autossa selkä menosuuntaan, selviää Liikenneturvan tutkimuskatsauksesta. Kasvot ajosuuntaan kiinnitettävissä istuimissa riski kuolla ja loukkaantua vakavasti on selvästi suurempi, sillä lapsen pää suhteessa kehoon on aikuisen päätä painavampi eikä lapsen kaula kestä kolarin voimaa.
Vauva tuli, unet meni?
Uni, tai sen puute, on pienten lasten vanhempien kestopuheenaihe. Toiset tuskailevat rikkinäisten öiden kanssa ja toiset kerskailevat, kuinka heillä on nukuttu täysiä yöunia alusta saakka. Niin tai näin, nukkuminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä unenpuutteen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.