Viimeksi päivitetty 5.3.2024
PERHEPESÄHOTELLISSA viivyimme kaikkiaan kolme yötä, kaksi päivää. Poikani verensokeria seurattiin raskausdiabeteksen vuoksi aluksi tiiviimmin, mutta sen pysyessä normaaliarvoissa, enää pari kertaa päivässä.
Myös muut verikokeet olivat täysin normaaleja, eikä lääkärintarkastuksessakaan ilmennyt mitään tavallisesta poikkeavaa.
Iloitsin terveestä vauvastani, ja oloni oli hyvin tasainen ja onnellinen. Synnytys oli käynyt niin äkkiä, ettei pääni ollut vielä ymmärtänyt vauvan jo syntyneen, ja äitini tullessa hotelliin vierailemaan hän ihmetteli, kun annoin hänen pidellä vauvaa pitkän aikaa noin vain.
Toisena päivänä hormonit kuitenkin potkaisivat äitiyden käyntiin, maito nousi kohisemalla ja vauvan vieminen kätilöiden hoitoon hakiessani itselleni ruokaa oli kauhea kokemus. Kuin palanen, kaikkein tärkein osa minua olisi revitty irti.
PIKKU-UKKONI söi jo alusta alkaen oikealla otteella, mutta ensimmäinen tiheän imun kausi tuli silti rinnoilleni järkytyksenä.
Ensimmäisenä päivänä syntymästä väsyneenä poikani ei jaksanut imeä kunnolla, ja annoin ruiskusta jo raskauden aikana pumppaamaani kolostrumia, eli ternimaitoa muutaman millin.
Tämä virkisti ja pian pääsin opettelemaan nännivoiteen käyttöä. Kätilöltä sain myös hyvän vinkin puristaa muutama tippa rintamaitoa kipeisiin kohtiin.
Itsepäisenä ihmisenä olin päättänyt onnistua imettämisessä ja imettää kivusta huolimatta, ja muutaman päivän kuluttua iho parantui ja kipukin hälveni.
Ensimmäinen tiheän imun kausi päättyi ja pääsimme kotiutumaan hotellista. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin mennessä olimme jo kirineet syntymäpainon ohi!
TAKSIMATKA kotiin oli hermostuttava jo siksikin, että joku toinen perhe nappasi tilaamani taksin nenämme edestä, ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia hotellin aulassa.
Ympärillä pyöri ihmisiä ja katselin kaikkia epäluuloisesti ja toivoin heidän pysyvän kauempana mahdollisia tauteja välttääkseni.
Lapseni oli puettu ulkovaatteisiin ja nukkui rauhallisena, mutta tarkistelin hänen hengitystään ja kokeilin tämän tästä niskaa, jotta hänen ei olisi ollut liian kuuma.
Taksissa ystävällinen kuski kertoili elämästään, mutta minun olisi tehnyt mieli pyytää häntä vain keskittymään ajamiseen.
HIEMAN häpeissäni ja pahoitellen pyysin ensimmäisiä vieraita välttämään vauvan pussailua ja pesemään kädet huolellisesti, sekä käyttämään käsidesiä.
En ole mitenkään bakteerikammoinen, ja kasvettuaan hieman poikani saa puolestani vaikka nuolla lattiaa ja juoda kuralätäköstä, mutta vielä on liian aikaista alkaa testaamaan hänen vastustuskykyään.
Nyt minun oli jo paljon hankalampaa antaa vauvaa muiden syliin, ja ikävä oli fyysistä. Yritin kuitenkin karaista mieleni, vaikka näin syntyvä muutaman metrin matka välissämme tuntui kamalan pitkältä.
Laitoin sohvalle rakentamani imetyspesän viereen äitiyspakkauksen laatikon, jotta poikani päiväunipaikka olisi liikuteltavissa ja hän voisi aina nukkua siinä huoneessa, jossa itse olin.
KEHONI alkoi palautua synnytyksestä ja jälkivuoto väheni päivä päivältä. Lantion luut kipuilivat aika lailla, ja jouduin syömään kipulääkkeitä myös jälkisupistusten vuoksi ensimmäisen viikon.
Tikit eivät minua niinkään häirinneet, mitä nyt vuotivat ja sattuivat silloin tällöin, mutta kaikkineen olivat palautumisen pienin paha.
En kuitenkaan voi hyvällä omallatunnolla valittaa palautumisestakaan, sillä pärjäsin kipulääkkeellä loistavasti, ja olen jo voinut luopua niistä, vaikka vuotoa tulee edelleen välillä enemmän, välillä vähemmän.
MAIDON noustua jo hotellissa jäin odottelemaan sitä jännittävää tunnetta, kun rintoja pakottaa ja halu imettää on kova. Muutaman päivän kotona oleilun jälkeen minuun iskikin omituinen ja pakottava tunne, ei mitenkään kamalan kova, mutta selvästi kivistävä.
Minua vähän nauratti, mutta nauru loppui lyhyeen, kun maidon voimakas nousu aiheutti melkoisen ongelman, vaikkakin positiivisen sellaisen. Maitoa nimittäin valui noroina, vauva kastui, minä kastuin, sänky kastui ja liiveihin laitettavat suojukset eivät tuntuneet tekevän mitään.
Huomasin, että minun oli käytettävä liivejä joka hetki, öisinkin, ja vesi-ilmapalloiksi kasvaneet rintani olivat raskaat ja väänsivät niskan vinoon. Tästä seurasi omituinen huimaava olo, kuin olisin ollut erillään kehostani ja vauvan kantaminen pelotti pyörtymisvaaran vuoksi.
HUIMAAMINEN oli varmasti myös seurausta siitä, että raskauden aikana alkanut ruokahaluttomuus jatkui edelleen raskauden jälkeen, enkä ollut muistanut syödä, vaikka juomisesta olinkin pitänyt huolta.
Minulla oli onnekseni niskatyyny, jonka päällä aloin makaamaan päivittäin vartin verran, ja niskakipu alkoi hellittää, veri pääsi taas virtaamaan päähän.
Aloin myös syödä enemmän, mutta isoin muutos tapahtui ostettuani paremmat imetysliivit, joita Facebookin vauvaryhmässä suositeltiin isorintaiselle imettäjälle.
Ostin aluksi yhdet kokeillakseni, mutta pian tilasin useammat, vaikka rahanmeno hieman kirpaisikin. Kyseessä oli kuitenkin mielestäni välttämätön paha.
Tilasin myös alipainepumpun, jonka voi laittaa suoraan liiveihin, ja äkkiä minulla alkoikin olla maitoa pakkasessa liiankin kanssa. Tämä ratkaisi kuitenkin liian herumisen ongelman, ja vaatteet sekä vauva pysyivät kuivina helpommin.
Soitin äidinmaitokeskukseen ja pääsin luovuttajaksi, joten maitomäärän kasvaminen alipainepumpun avulla on vain hyvä asia.
VAUVAN hoitaminen oli alusta asti helppoa, sillä vaikka poikani on vielä melkoisen pieni rääpäle, esimerkiksi vaipanvaihto on minulle töiden kautta niin tuttua, ettei meillä ollut hoitotoimissa mitään ongelmaa.
Rääpäleeni on edelleen mahdottoman kiltti, rauhallinen ja tyytyväinen kaikkeen, ensimmäisen itkun kuulin vasta useamman päivän ikäisenä, ja sekin johtui kasvaneesta nälästä, ja loppui nopeasti.
Hän antaa minun kärsivällisesti hoitaa itseään, ainoastaan nenäimurista hän ei niin paljoa pidä, mutta kylläisenä ei pane hanttiin edes tätä ikävää toimenpidettä.
Ensimmäiseen kylpyyn pääsimme viikon ikäisenä napatyngän irrottua, ja niistäkin hän tuntuu nauttivan. Hän katselee minua suurilla silmillään, ja kuuntelee tarkasti mitä juttelen.
Hän hymyilee usein ja on nyt alkanut hymyillä, kun nauran. Hän kannattelee jo päätään hieman ja tavoittelee leluja käsillään leikkimatolla. Hän pitää musiikista ja olemme myös lukeneet satuja päivittäin.
Nyt uusimpana taitona hän kohdistaa katseensa kirjan kuviin. Myös yöt olemme nukkuneet hyvin, heräämme syömään noin kolmen tunnin välein, ja hoksattuani eron aktiivisen unen ja syvän unen välillä olen saanut nukuttua vieläkin paremmin, päiväunia en ole nukkunut vielä ollenkaan.
MINULLE ei tullut varsinaisia baby blueseja, hormonien takia olen kyllä itkeskellyt päivittäin, mutta onnesta.
Useamman kerran päivässä nostan vauvan rintaani vasten ja haistelen hänen päätään, jonka jälkeen poikkeuksetta kyynelhanat avautuvat ja suorastaan tunnen feromonien virtaavan hänen päästään nenäni kautta suoraan aivoihin.
Miten kaikki voikin mennä niin hyvin, miten hän voi olla niin ihmeellinen, ja miten on mahdollista rakastaa jotakuta näin paljon?!
Nämä ensimmäiset päivät ovat olleet ihania ja tämän viikon blogikirjoituksestani tuli onnellisen hormonihöyryinen.
Ensi viikolla pääsen kuitenkin kirjoittamaan siitä, kun exäni tuli kylään vierailemaan poikansa luona, ja viipyi useamman päivän nurkissamme. Stay tuned!
