Viimeksi päivitetty 3.4.2018
Tutista vieroittaminen. Se olisi taas edessä. Oikeastaan sen olisi pitänyt tapahtua jo, sillä taaperollamme on ikää jo kaksi vuotta, kolme kuukautta. Mutta öiden ollessa muutenkin jo vähintäänkin rikkonaisia, en vain ole jaksanut alkaa vieroituspuuhiin. Se kun mitä luultavimmin tulee tarkoittamaan aivan painajaismaisia öitä.
Kahden vuoden virstanpylväs
Toisaalta hammashoitaja rauhoitteli minua taannoin sanomalla, ettei vielä ole kiire. Että riittää, kun pääsemme eroon tutista ennen lapsen kolmivuotispäivää. Ja että lapselle olisi tullut ehkä liikaa muutoksia, jos tutille olisi heitetty hyvästit silloin, kun hänestä oli vasta tullut isoveli.
Itse olen kuitenkin pitänyt kaksivuotispäivää jonkinlaisena rajana. Aiemmin olen myös kuullut, että siihen mennessä olisi hyvä irtautua tutista. Esikoiseni kanssa se tapahtuikin hyvin pian kaksivuotispäivän jälkeen.
Kolmen minuutin nyyhkintä
Tuolloinkin jännitin vieroitusta kovasti – olihan tutti lapselle supertärkeä. Se ei ollut ollut päiväkäytössä edeltävän kevään jälkeen, mutta oli vaikea uskoa, että lapsi saisi nukahdettua ilman kumista suukappalettaan. Lopulta se kuitenkin sujui uskomattoman kivuttomasti.
Eräänä päivänä leikkasin tuteista imuosat irti ja kerroin lapselle niiden menneen rikki. Illan tullen hän kyseli tutin perään ja kävi kerran katsomassakin roskiksessa lojuvaa tutin rankaa. Sängyssään hän nyyhki tutin perään ehkä kolme minuuttia ennen kuin nukahti. Sama toistui muutamana iltana, sitten lapsi unohti asian tai ainakin hyväksyi uuden tutittoman elämänsä.
Olin pöyristynyt siitä, miten helposti asia sujui. Olin varautunut kaksi viikkoa kestäviin huutoihin ja unettomiin öihin, mutta kaikesta päätellen lapsi olikin täysin valmis luopumaan unitutistaan. Toisaalta tämä on lapsi, jonka kanssa muutkin kehitysaskeleet ovat sujuneet uskomattoman kivuttomasti. Päiväkuivaksikin hän ryhtyi spontaanisti vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä.
Tulinen taaperomme
Taaperomme on hieman toisenlainen persoona. Hänen tulinen temperamenttinsa, raudanluja tahtonsa ja yhteistyöhaluttomuutensa antavat vahvoja viitteitä siitä, että tutista luopuminen tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppoa.
Lisäksi hän on aivan toisenlainen nukkuja kuin vauvasta asti hyväuninen veljensä. Hän nukkuu levottomasti, heräilee edelleen pitkin yötä ja tarvitsee aikuista rauhoittuakseen uudelleen uneen. Tällä hetkellä hänet saa yleensä rauhoitettua läheisyydellä ja tutilla, mutta tutin jäädessä pois tilanne onkin kinkkisempi. Lisähaastetta tuo vielä se, että pikkusiskolla on tutti käytössä ja siis muistuttamassa taaperoa asiasta sitten, kun hänen omansa on viety pois.
Tutittomuus koittaa kesällä
En siis todellakaan odota innolla tulevia vieroitustoimenpiteitä. Nukkuuko meillä sitten enää kukaan, kun raivokas kaksivuotias kirkuu tutin perään keuhkojensa täydeltä yökaudet? Tiedostan kuitenkin, että asia pitää hoitaa, eikä se varmastikaan helpotu lykkäämällä. Olemmekin päättäneet, että viimeistään kesän korvalla taapero saa hyvästellä kumisen tyynnyttelijänsä. Valon määrän ja lämmön lisääntyessä unettomista öistä selviäminen käy ehkä hieman helpommin.
Miten teillä on tutista luopuminen sujunut? Otan mielelläni vastaan kaikki liikenevät vinkit erityisesti teiltä, joiden vieroitetut ovat luonteeltaan tulta ja tappuraa. Lapsoseni persoonan tuntien en usko, että tuttien luovutus oravavauvoille tulee helpottamaan asiaa millään lailla – hänhän ei todellakaan halua jakaa omastaan kenellekään. Tarvitaan järeämpiä, tai ainakin mielikuvituksellisempia keinoja.
Tule antamaan vinkkisi vau.fi -foorumille viestiketjuun ”Tutista vieroittaminen – vinkkejä kaivataan!”
