Viimeksi päivitetty 27.4.2018
Perheemme nuorimmainen on pian yhdeksän kuukauden ikäinen. Hän konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, tavujokeltaa ja on kiinnostunut aivan kaikesta. Päivät pitkät hän möyrii pitkin lattioitamme tutkien kaikkea pölypalloista isosiskon kurahousuihin.
Hän on olemukseltaan pehmeä pötkylä, jonka maha pullottaa pinkeänä iltapuuron jälkeen ja jonka reisiä koristavat suloiset makkarat. Suuret silmät hurmaavat ventovieraatkin, ja leveä hampaaton hymy pelastaa väsyneimmänkin päivän.
Poskipusujen rakastaja
Hän rakastaa läheisyyttä ja erityisesti suukkoja – poskiensa pussailu saa hänen naamansa loistamaan kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Isoveljien pöristellessä suullaan pehmeää vatsaa, on hurmaava vauvakikatus taattu.
Liikkuvaisena ja uteliaana hänen ei kuitenkaan tarvitse olla sylissä hellittävänä koko aikaa, vaan hän viihtyy jo pitkiäkin aikoja tutkimusretkillään.
Vauva parhaassa iässään!
Hän onkin vauva parhaassa iässä. Ei enää passiivinen pikkuvauva eikä paikoillaan olosta turhautuva puolivuotias. Kuitenkin vielä tarpeeksi pieni, jotta äidin avainnippu jaksaa kiinnostaa tärkeän työpuhelun ajan.
Myös kauppareissut ovat hänen kanssaan helppoja, sillä oma tahto ei ole vielä ehtinyt kehittyä kovinkaan vahvaksi. Hänelle riittää, kun saa olla lähellä äitiä ja katsella maisemia kantoliinasta käsin.
Ihana vahinkomme
Kuopuksemme saapui maailmaan vasta hieman alle yhdeksän kuukautta sitten, mutta on jo valloittanut meidät kaikki puolelleen – oikukkaan tahtotaaperonkin. Isosisarukset hellivät häntä kilpaa, ja joskus vauvan onkin ilmaistava itseään kärttyisällä kiekaisulla yli-innokkaille sylittelijöille: Minä haluan nyt jatkaa tutkimusmatkaani!
Hymytyttömme ei ollut suunniteltu tulokas – vahinkovauvaksikin häntä voisi kai kutsua. Ihanampaa vahinkoa ei olisi voinut sattua! Hassua, miten mahdoton on kuvitella elämää ilman häntä, vaikka hän on ollut täällä vasta pienen hetken.
Levoton ja läheisyydenkipeä nukkuja
Tietenkään elämä hänen kanssaan ei ole ollut silkkaa onnea. Hän on herkkäuninen, levoton nukkuja, jonka kanssa huonoja öitä on enemmän kuin hyviä. Hän haluaa nukkua yöt minussa kiinni, usein päälläni, mikä pakottaa minut nukkumaan yhdessä asennossa ja olemaan alituisen nipistelyn, raapimisen ja hiuksista kiskomisen kohde.
Nuoremman isoveljensä tavoin hän ei viihdy vaunuissa, vaan tarvitsee päivisinkin minun tai isänsä läheisyyttä pysyäkseen unessa.
Kaikki suuhun
Vauvamaiseen tapaan hän haluaa tutkia kaikkea suullaan, maistaa kaikkea, työntää suuhunsa kaiken kanimme papanoista eteisen lattialle kulkeutuneisiin neulasiin.
Hänen opittuaan liikkumaan minun on pitänyt kasvattaa silmät selkääni, sillä hän löytää hetkessä roskapussin ja kaivaa sieltä likaisen vaipan.
Vauvavuosi vähissä
Haasteista huolimatta poden pientä haikeutta, kun ajattelen kolmen kuukauden päästä päättyvää vauva-aikaa. Kolmas ja todennäköisesti viimeinen taipaleeni vauvan äitinä on sitten ohi.
Toisaalta hän on pieni vielä pitkään, virallisen vauvavuoden päättymisen jälkeenkin. Ja vaikka lasten kasvamisessa on oma haikeutensa, olen myös innokas näkemään, millainen persoona pikkusiskonmakkarastamme kehittyy hieman vanhempana.
Lautassilmät ja hampaaton hymy
Nyt nautin kuitenkin vauvavuotemme viimeisestä neljänneksestä pötkylämme kanssa, lautassilmiä ja hampaatonta hymyä ihastellen. Iloinen Neiti Reisimakkaramme on sen ansainnut. Hyvää vauvaviikkoa!
Mikä sinun mielestäsi on vauvoissa parasta? Millainen sinun vauvasi on? Tule kertomaan se foorumille: Millainen vauvasi on? Mikä on hänessä parasta?
