Viimeksi päivitetty 23.1.2018
Millaista se on – se useamman lapsen äitiys?
”Kaksi lasta menee siinä missä yksikin.”
Tällaisen ”viisauden” kuulin useasti silloin, kun lapsia oli vasta yksi. En tiedä, onko aika kullannut näin väittävien muistot vai onko heillä epätavallisen rauhallinen jälkikasvu, mutta meillä kaksi ei ole mennyt siinä missä yksi eikä kolme siinä missä kaksi – neljästä nyt puhumattakaan.
Arki on härdelliä
Sanon sen heti: onhan lapsistamme seuraa toisilleen. Mutta myös riitelyn, metelin ja yleisen härväyksen määrä on ainakin meillä suoraan verrannollinen lasten määrään. Uloslähtö, iltatoimet, kaupassa käynti – kaikki arkiset perusjutut ovat aikamoista härdelliä neljän lapsen kanssa.
Usein ollessamme kaikki koolla joudumme jakautumaan tiimeihin välttyäksemme suuremmilta katastrofeilta: ”Vie sinä isot lapset ulos niin minä nukutan pienet” tai ”minä pelaan isompien kanssa, pidä sinä pienet pois jaloista”.
Mikä vapaa-aika?
Samoin lasten määrä on kääntäen verrannollinen oman vapaa-ajan määrään: Nyt, kun lapsia on neljä, en suoraan sanottuna edes muista, milloin olisin viimeksi esimerkiksi lukenut romaania. Vielä yhden ja kahdenkin lapsen vanhempana lukeminen oli minulle arkipäiväinen harrastus – ei enää.
Luotto itseen ja lapsiin
Kuitenkin – jos hankkii hyvät kuulosuojaimet ja opettelee laskemaan hitaasti kymmeneen – vanhempana olo itsessään on jollain tapaa rennompaa kuin ennen. Sitä on oppinut luottamaan paitsi itseensä, myös lapsiinsa.
Kun ensimmäistä lastani syötin jos jonkinlaisen leluarmeijan ympäröimänä ja sirkustemppuja suun aukeamisen eteen tehden, nykyisin annan jo puolivuotiaan syödä itse ja ajattelen, että kyllä se syö jos on nälkäinen. Tai – isomman lapsen kohdalla – kyllä se ilmoittaa jos tulee kylmä.
Irti lapsuuden opeista
Lapsi lapselta olen tullut itsevarmemmaksi tehtävässäni äitinä. Samalla olen päästänyt irti niistä lapsuudestani kumpuavista opeista, jotka eivät istu omaan vanhemmuuteeni.
Lapsuudessani painotettiin omassa sängyssä nukkumista – luultavasti pitkälti ajan hengen mukaisesti. Vielä muutama vuosi sitten olinkin sitä mieltä, että aikuisten sänky on aikuisille, lapset nukkukoot omissaan. Sitten havahduin kysymään itseltäni, miksi asia on niin – enkä löytänyt muuta vastausta kuin oman lapsuuteni toimintatavan.
Olen äiti omalla tavallani
Tajusin, ettei minun tarvitse toteuttaa omien vanhempieni tapoja, vaan voin olla äiti juuri sillä tavalla kuin itse haluan ja mikä tuntuu minulle luontevalta. Päästin irti omassa sängyssä nukkumisen periaatteesta – ja onneksi päästin, sillä pian saapui toinen lapseni, joka ei kerta kaikkiaan suostunut nukkumaan muualla kuin minun kanssani.
Nyt 2-vuotiaana hän nukkuu edelleen vieressäni, enkä tiedä ihanampaa kuin unilämpimän taaperon yöllinen kierähtäminen kainalooni. Perhepeti ei sovi kaikille, mutta sen tai minkään muunkaan tavan toteuttamisen esteenä ei pitäisi olla se, että kun ei minunkaan lapsuudessani…
Ei rentoutuneempi, mutta rennompi
Kaksi lasta ei mene siinä missä yksi eikä neljä siinä missä kolme, mutta neljän lapsen kanssa luotan itseeni ja lapsiini enemmän kuin ollessani vasta yhden lapsen äiti. Olen rennompi, vaikkakaan en rentoutuneempi. Levollisempi, vaikkakaan en levänneempi.
Ja mitä tulee omaan aikaan, siinäkin on avautunut uusia aspekteja nelilapsisen perheen äitinä. Tätä nykyä nimittäin satunnaiset tuokiot vain yhden lapsen kanssa ovat melkein kuin lomaa lapsista ja irtiotto arjesta.
