Viimeksi päivitetty 9.2.2019
Elämään lasten kanssa liittyy sanontoja, joista näin äitinä sitä välillä miettii, että missä todellisuudessa sanontojen loihtija oikein elää. Muutama esimerkki:
Kaksi menee siinä missä yksikin. Joo, jos puhutaan suklaakonvehdeista. Jos taas puhe on lapsista, kuten yleensä tämän kommentin aikaan on, niin ei, kaksi ei mene siinä missä yksikin, eikä kolme mene siinä missä kaksi – ja niin edelleen. Minä ainakin näen suuren eron siinä, taistelenko ulkovaatteet päälle yhdelle vai useammalle keitetylle spagetille / raivokkaalle mustekalalle, ja laitanko ruokaa yhtä lasta samalla lonkallani pidellen vai yhden töniessä toista ja molempien roikkuessa kiljuen lahkeessani. Puhumattakaan kodin seinien ulkopuolelle uskaltautumisesta! On aivan eri asia mennä yhtään mihinkään – kauppaan, ravintolaan, bussiin – yhden kuin useamman lapsen kanssa. Yhden lapsen perässä juokseminen on aika lailla helpompaa kuin kahden saati kolmen tai neljän eri suuntiin sinkoilevan.
Sleeping like a baby. Tätähän käytetään yleensä kuvaamaan suloista, sikeää unta. Oma kokemukseni vauvan unesta on kuitenkin aivan toinen – ainakin, jos muistelen kahden pienimmän lapseni vauvavuotta. Heräily 10+ kertaa yössä, kyvyttömyys nukkua missään muualla kuin (mielellään liikkuvassa) sylissä, nukahtamisvaikeudet, yökukkumiset… Jos joku nukkuu kuin vauva, tunnen syvää myötätuntoa häntä ja läheisiään kohtaan.
Nauti joka hetkestä. Ai niin kuin siitä hetkestä, kun tahtoikäinen heittää pikkusiskoaan kengällä päähän? Tai siitä, kun hän tunkee tiheän pensaan keskelle raivoamaan eikä suostu tulemaan sieltä pois, ja joudut lopulta itse ryömimään puskan sisään hakemaan manaajan vallassa olevaa lastasi? Siitäkö hetkestä aamupalapöydässä, kun surkean yön jälkeen yrität epätoivoisesti täyttää neljän lapsen aamiaistoiveitavaatimuksia samalla, kun veljekset kiljuvat toisilleen desibelit katossa? Enkä todellakaan nauti!
Päivääkään en vaihtaisi pois. Tämän sanonnan kuulee usein – kummallista kyllä – toisilta vanhemmilta. Tekisi aina mieli kysyä, että ihanko totta et vaihtaisi? Koska minä kyllä vaihtaisin: sen päivän, jona me vanhemmat olimme oksennustaudissa yhtä aikaa lasten kanssa, ja ne päivät, joina lapset kiljuivat ja tappelivat aamusta iltaan. Nekin, jolloin väsyneenä erehdyin karjaisemaan lapsille liian lujaa ja liian monta kertaa. En usko, että nämä painajaispäivät jalostavat minua äitinä millään tapaa.
Kaipaat vielä noita aikoja. Voi olla, että tulen joskus muistelemaan haikeudella aikaa, jolloin lapset olivat pieniä, mutta en usko, että kaipaan kiljuntaa, karjuntaa, räkää, oksennusta, kakkaa, pikkusisaren tönimistä, jatkuvaa asioiden ja huomion vaatimista, keskeytetyksi tulemista, you name it. Eli kun valitan, miten järkyttävän raskas päivä tänään on ollut, en välttämättä kaipaa toteamusta siitä, miten tulen vielä ikävöimään tätä aikaa. Se on vähän kuin toteaisi kauniina kesäpäivänä vatsatautia potevalle ja oloaan valittavalle, että talvella vielä kaipaat tätä ihanaa kesää.
Mitä paikkaansa pitämättömiä sanontoja tai toteamuksia lisäisit listaan? Kerro se foorumilla: Paikkaansa pitämättömät sanonnat
