Viimeksi päivitetty 12.2.2019
Kun erosin esikoiseni isästä aika tarkkaan seitsemän vuotta sitten, oli se ensimmäinen kosketukseni lapsiperheessä tapahtuvaan eroon. Sukuni on täynnä pitkiä avioliittoja, ja lapsuudessani kaikkien ystävienikin vanhemmat olivat yhä yhdessä. En ollut ajatellut, että tekisin poikkeaman tähän ydinperheiden jatkumoon – mutta toisaalta: tuskin kukaan suunnittelee eroaan ennalta. Niin vain tapahtui.
Ennen eroani en tiennyt juuri mitään siitä, mitä ero lapsiperheessä tarkoittaa. En tiennyt tuon taivaallista lähi- ja etävanhemmuudesta tai yksin- ja yhteishuoltajuutta koskevista lakipykälistä. Elatusmaksut ja huoltajuuskiistat olivat tuttuja termejä lähinnä elokuvista, enkä rehellisesti sanottuna edes tiennyt, mikä tai kuka on lastenvalvoja. En ollut uskonut, että mikään tästä tulisi koskemaan minua – kunnes eräänä päivänä löysin itseni lastenvalvojan vastaanotolta huoltajuudesta, lähivanhemmuudesta ja elatusmaksuista keskustelemassa.
Faktatietoa ja vertaistukea
Minua olisi auttanut, jos olisin tuolloin saanut käsiini selkokielisen opuksen, joka olisi avannut minulle kaikki nuo termit ja lakipykälät, joita eroon lapsiperheessä liittyy. Toki netistä sai tietoa, mutta kattava tietopaketti yksissä kansissa olisi ollut suuri apu sekavaan tilanteeseen. En kuitenkaan edes tajunnut etsiä sellaista. Pikkuhiljaa asiat selkiytyivät ilman opuksiakin, ja onnekseni en lopulta joutunut kasvokkain sellaisten asioiden kanssa kuin huoltajuusriita tai vieraannuttaminen. Vaikka eromme oli riitaisa, emmekä olleet lapsen isän kanssa pitkään aikaan juuri minkäänlaisissa väleissä, emme päätyneet oikeuteen taistelemaan lapsesta – ja siitä olen iloinen.
Nyt seitsemän vuotta myöhemmin sain käsiini kirjan, johon olisin mieluusti tutustunut silloin, kun oma eroni oli tapahtumaisillaan. Etä-äiti -blogista tuttu Helka Belt julkaisi viime vuoden lopulla kirjan nimeltä Lapsellinen ero, joka pureutuu eroon lapsiperheessä. Kirja tarjoaa paitsi faktatietoa vanhempien eroon liittyen, myös parikymmentä erovanhempien tarinaa. Ne kertovat erosta monesta eri näkökulmasta: niin onnistuneesta uusperheestä, vieraannuttamisesta kuin toimivasta etävanhemmuudestakin – ja jopa lapsikaappauksesta. Tarinoissa korostuvat erojen ikävät puolet, mutta niissä on myös ilon ja toivon pilkahduksia: ero ei automaattisesti tarkoita riitoja ja raskaita oikeudenkäyntejä.
Helppolukuinen tietopaketti
Pidin kirjan rakenteesta, joka tarjoilee ensin kattavaa tietoa huoltajuusjärjestelyistä, elatusmaksuista ja muista lapselliseen eroon liittyvistä asioista, ja joka siirtyy sen jälkeen eroperheiden tarinoihin. Näin itse lapseni isästä eronneena ja näiden asian kanssa vastatusten joutuneena en keksi mitään olennaista, mikä olisi jäänyt puuttumaan kirjan tieto-osiosta. Käsitellyksi tulevat niin eri huoltajuusmuodot, elatusmaksujen muodostuminen kuin lapsen näkökulmakin. Vaikka eroihin liittyy aimo annos lakipykäliä, on kirjan teksti helppolukuista ja vaikeuksitta ymmärrettävää, mistä kertoo ehkä jo sekin, että luin kirjan univelkaisilla höttöaivoillani muutamassa tunnissa.
Tarinaosio puolestaan kertoo monipuolisesti erilaisista erotilanteista. Se on jaettu viiteen osaan, joista kuhunkin on koottu samaan kategoriaan kuuluvat tarinat: etävanhempien, lapsensa huoltoriidoissa menettäneiden, yksinhuoltajien, uusperheiden ja lähivanhempien kertomukset. Etävanhempien tarinoista koostuva osio on suurin, mikä saattaa johtua siitä, että Belt on itsekin etävanhempi toiselle lapselleen. Toisaalta saattaa olla, että etävanhemmilla on keskimäärin enemmän sanottavaa tilanteestaan kuin lähivanhemmuuden eron jälkeen saaneilla.
Äidit eniten äänessä
Tarinat ovat kauhistuttavia, koskettavia, surullisia – mutta myös toiveikkaita. Suurimmassa osassa äänessä on – ymmärrettävistä syistä – vain toinen osapuoli, mikä onkin hyvä muistaa tarinoita lukiessaan. Tästä Beltkin taisi muistuttaa kirjan alkupuoliskossa. En lähtökohtaisesti epäile järkyttävien erotarinoiden todenmukaisuutta, mutta on hyvä pitää mielessä, että toisen osapuolen kokemus saattaa poiketa kirjassa kerrotusta. Silti kertomukset hoitavat hyvin sen tehtävän, johon ne luullakseni on tarkoitettukin: tarjoamaan vertaistukea ja toimimaan (varoittavina) esimerkkeinä siitä, mikä kaikki on mahdollista, kun perhe hajoaa.
Tarinat ovat pääasiassa naisten kertomia. En tiedä, onko tämä kirjoittajan tietoinen valinta vai onko naiskertojia vain sattunut löytymään helpommin. Olisin toivonut hieman vahvempaa miesnäkökulmaa kertomuksiin – erityisesti siksi, että isän asemasta erotilanteissa puhutaan niin paljon. Olisin mieluusti lukenut enemmän isien kokemuksia erosta ja heidän ajatuksiaan erovanhempien kohtelun tasapuolisuudesta.
Vaikka isien näkökulma jää hieman suppeammaksi kuin olisin toivonut, isät kuitenkin esitetään kirjassa monessa valossa: ei yksinomaan parisuhteen ja eron aikana kyseenalaisesti toimineina, vaan myös hyvinä, lapsistaan huolehtivina isinä ja ex-puolisoitaan reilusti eron jälkeenkin kohtelevina. Näin ollen isien osuuden pienuudesta huolimatta kirja tarjoaa laajan näköalan erovanhemmuuteen: eroja on yhtä monta kuin eroavia parejakin, ja molemmista sukupuolista löytyy vieraannuttajia ja mustamaalaajia, kuin myös vanhempia, jotka erosta huolimatta keskittävät huomionsa siihen tärkeimpään – lapseen ja hänen parhaaseensa.
Jos pohdit eroa, olet eron keskellä tai vaikka jo siitä selvinnytkin, tai jos aihe tuntuu muuten kiinnostavalta, suosittelen lukemaan Helka Beltin Lapsellisen eron.
Lisää Uusperhesatulta:
Lue myös:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
Lue myös:
