Meillä on neljä lasta, kolme itse synnyttämääni ja yksi bonuksena tullut. Tämä moninkertainen äitiys on tehnyt minusta monella tapaa aiempaa itsevarmemman. Ja aivan varmasti äitiys neljännen lapsen kohdalla on rennompaa kuin esikoisen kanssa.
Kun kuopus kauhoo hiekkalaatikolla hiekkaa suuhunsa, ajattelen, että antaa palaa, vastustuskykyhän siinä vain kasvaa. Kun taapero syö kahdella aterialla peräkkäin lähinnä ilmaa ja ehkä pari murua ruokaa, totean, että kai se sitten taas syö, kun sillä on nälkä. En voi sanoa stressaavani tällaisista päivittäisistä pikkuasioista kovinkaan paljon.
Kuitteja ja herneenkuoria
Voisiko siis ajatella, että neljän lapsen myötä minulla on homma muutenkin joka tasolla hallussa? Että tulevan syksyn välikausivaatteet on jo ostettu ja odottavat lipastossa nätisti viikattuina? Että laukustani löytyy oikea arsenaali välipaloja ja viihdykkeitä kaikenlaisten hätätilanteiden varalle?
No ei kyllä todellakaan voisi. Kas, kun asia on niin, että homma on minulla kaikkea muuta kuin hallussa. Niitä välikausivaatteita ei todellakaan ole, vaan luultavasti herään tilanteeseen ensimmäisenä kylmänä syysaamuna ja laukkaan hädissäni lähimpään markettiin tekemään paniikkiostoksia. Ja laukustani ei taida löytyä kerrassaan mitään hyödyllistä, ellei sitten kuittikokoelmaa, nahistuneita herneenkuoria ja salaa lapsilta syödyn jäätelötuutin kääreitä lasketa sellaiseksi.
Eriparisukat ja unohtunut vaippa
Minä olen kaikkea sitä, mitä homman hanskassa pitävä tehovanhempi ei ole: epäjärjestelmällinen, sekasortoinen, hajamielinen ja huono varautuja. Eikä vanhemmuus – edes neljän lapsen – ole maagisesti muuttanut perusluonnettani yhtään miksikään. Ihailen vanhempia, joilla pysyy paketti kasassa ja joiden lapsilla on aina oikeanlaiset varusteet joka tilanteeseen. Minä valitettavasti en ole sellainen.
Minä olen se äiti, jonka lapset kulkevat eriparisukissa ja -sormikkaissa, eikä syynä todellakaan ole mikään Robinin lanseeraama eriparimuoti. Olen se äiti, joka kadottaa tai vähintäänkin unohtaa palauttaa kaikki päiväkodista saadut lippulappuset. Olen se, joka unohtaa laittaa vauvalleen vaipan ja hämmästyy, kun rattaat ovat yhtäkkiä läpimärät.
Olen myös se äiti, jonka lapsi kaupasta lähtiessämme muistuttaa, että eikö meidän pitäisi ottaa nuo ostokset mukaan. Ja se, joka pakkaa lapselleen päiväkotiin mukaan yhden saappaan kokoa 27 ja toisen kokoa 38 (hei, ne olivat molemmat kuitenkin keltaisia!) ja lasta hakiessaan ihmettelee, miksi tällä on päiväkodin varasaappaat jalassa.
Lasten määrä ei ole tae mistään
Jos siis olet tuore vanhempi ja tunnet olevasi hukassa kaiken maailman kurahanskojen, varavaatteiden ja välikausihaalareiden maailmassa, lohdutuksen sana: Et todellakaan ole yksin.
Valitettavasti en kuitenkaan voi luvata sinulle, että kyllä se siitä. Kuten esimerkkini todistaa, lasten ja äitiysvuosien lukumäärä ei ole tae mistään – kaikkein vähiten siitä, että homma alkaisi luistaa. On todistetusti mahdollista olla neljän lapsen vanhempi ja silti täysin hakoteillä esimerkiksi oikeankokoisten saappaiden lukumäärästä lapsensa päiväkotikassissa.
Mutta hei, ainakaan en ole (toistaiseksi) unohtanut yhtäkään lastani mihinkään. Onhan sekin jotain.
Teksti on julkaistu alun perin vuonna 2018.
