Viimeksi päivitetty 15.1.2018
Rötkötän sängyssä puoli-istuvassa asennossa, vatsani päällä nukkuu levoton vauva ja vasemmalla puolellani vehtaa taapero (MIKSEI SE NUKU?!). Hytkytän vauvaa ja hyräilen Tuiki tuiki tähtöstä ehkä kolmattakymmenettäseitsemättä kertaa. Taapero kiskoo hiuksiani. Mietin: ”Pitäisikö sittenkin siirtää se ensimmäinen blogipostaus huomiseen? Kun nyt on nämä lapset…”
Mutta ovat ne lapset huomennakin. Ja ylihuomenna. Ja sitä seuraavana päivänä. Lapset ovat silloin, kun yritän kirjoittaa tärkeää sähköpostia, kun varaan hammaslääkäriaikaa, kun yritän saada sanottua miehelleni yhden lauseen ilman keskeytyksiä, kun makaan pääkipuisena sohvalla. Ja ovatpa vielä äänekkäästi – äänekkäimmin luonnollisesti silloin, kun kaipaisin kipeästi edes kolmen minuutin hiljaisuutta.
Flipperkuula, ihmissirkkeli ja ne muut
Tosin, jos talossa on neljä lasta, ei liene realistista edes kaivata hiljaisuutta. Ja neljähän näitä oli kun viimeksi laskin, kolme itse synnyttämääni, yksi bonuksena tullut. On mielenosoituksellinen tokaluokkalainen, flipperkuulan lailla sinkoileva kuusivuotias, ihmissirkkelinäkin tunnettu raivotaapero ja puolta vuotta lähestyvä vauva, jolle äiti on maailmankaikkeus. Haaveile siinä sitten rauhasta ja hiljaisuudesta – hah! Se, joka käyttää lasten äänistä ilmaisua ”pikku jalkojen tepsutus”, ei selvästikään ole käynyt meillä.
Siinä tulikin tiukkaa faktaa lapsista. Itse olen 32-vuotias toimittaja, ikuinen matkakuumeinen, äiti kolmelle lapselle ja äitipuoli yhdelle, vaimo yhdelle miehelle ja kahvin, viinin ja kirjojen ystävä. Nukun pienimpien lasteni kanssa perhepedissä ja kannan heitä kantoliinoissa, mutta olen kaukana lehmänhermoisesta myyttisestä äitihahmosta. Joululahjaksi toivoin pidempiä ja elastisempia hermoja. (En saanut.)
Tässä blogissa tarjoilen palasia omasta uusperhe-elämästämme ja sukellan vanhemmuuden teemoihin innokkaasti kuin kaksivuotias vessaharjan kimppuun. En väitä olevani asiantuntija, mutta niin sanotusti ”kokemusta on”. Tervetuloa mukaan!
