Viimeksi päivitetty 26.8.2018
Meillä eletään tällä hetkellä ”läpystä vaihto” -arkea. Mieheni käy päivätöissä ja minä hoidan kahta pienintä lasta kotona, ja kun mies tulee töistä, hän ottaa lapset kontolleen, ja minä vetäydyn läppärini kanssa omiin oloihini töitä tekemään. Lisäksi teen töitä älypuhelimellani lasten päiväuniaikaan vuosikkaan nukkuessa rintani päällä.
Teen freelancerina toimittajan töitä noin 20 tuntia viikossa, joinakin viikkoina huomattavasti enemmänkin. Koska kuopuksemme on vasta juuri täyttänyt vuoden, emme halua laittaa häntä vielä hoitoon, ja 2-vuotias isoveljensä saa siinä samalla olla vielä kotona. En kuitenkaan halua enää olla ”vain kotona”, joten tämä järjestely antaa minulle mahdollisuuden tehdä muutakin kuin vaihtaa vaippoja ja siivota kaatuneita maitoja.
Tervetullut vaihtelu vaipparalliin
Joku ihmetteli taannoin, että miten oikein jaksan. Miten jaksan hoitaa lapsia päivät ja tehdä illat töitä? Voin kertoa, että jaksan vallan mainiosti! Minusta on ihana tietää, että kun selviän tahtoikäisen kiukkukohtauksista ja kuopuksen helmoissa roikkumisesta aamuseitsemästä iltapäiväneljään, pääsen muutamaksi tunniksi rauhaan ja hiljaisuuteen tekemään jotain aivan muuta. Jotain, mikä ei vaadi pinnan venyttämistä ja samojen asioiden toistamista yhä uudelleen, vaan jossa saan käyttää päätäni hieman eri tavalla.
Tietysti tässäkin järjestelyssä on omat haasteensa. Niistä suurin lienee se, että meillä ei ole arkena juurikaan koko perheen yhteistä aikaa. Päivisin mieheni on poissa ja iltaisin minä (vaikka sitten tekisinkin töitä viereisestä huoneesta käsin). Sen kuitenkin kestää, kun tietää, että järjestely ei ole ikuinen. Jossain vaiheessa seuraavan vuoden tai kahden sisällä pienimmätkin lapsemme menevät hoitoon, ja minä voin alkaa tehdä töitä päivisin. Nyt on näin, mutta ennen pitkää on toisin.
Miten se onnistuu?
Mitä se sitten vaatii, kotoa käsin tapahtuva työnteko lastenhoidon lomassa? No ainakin seuraavia asioita:
1. Osallistuvan puolison
Sitä luulisi, että vanhemmuus jakautuisi nykyisin jo melko tasaisesti lapsen huoltajien välillä, mutta monessa kodissa se ei taida vieläkään olla itsestäänselvyys. Meillä homma onneksi toimii hyvin. Mieheni hoitaa lapsia mukisematta illat – olenhan minä hoitanut heitä (ehkä vähän mukisten) koko päivän.
2. Tervettä itsekkyyttä
Vaikka meillä asuu osallistuva isä, olen saanut itseni muutaman kerran kiinni ajatuksesta, että voinko odottaa hänen olevan lasten kanssa illat pitkien työpäivien jälkeen. Joka kerta olen kuitenkin todennut, että kyllä voin. Minähän olen heidän kanssaan kaikki päivät miehen ollessa töissä. On vain kohtuullista, että minäkin saan keskittyä välillä työasioihin. Ja jos kuopuksen itku kantautuu työtilaani, sanon itselleni, että isi hoitaa kyllä. Niin kuin hoitaakin.
3. Rauhallisen työtilan
On turha kuvitella, että töihin voisi keskittyä samassa tilassa lasten kanssa. Tiedän, koska olen sortunut kuvittelemaan näin muutaman kerran. ”Naputtelen tässä läppäriäni lasten leikkiessä vieressä”. Just joo. Jostain syystä minä olen heille kuin magneetti, jota kohti he hakeutuvat heti, kun olen näköpiirissä. Työnteko on hieman haastavaa, kun sylissä istuu kaksi lasta ja kolmas sanoo viisitoista ”ihan viimeistä asiaa”. Niinpä vetäydyn suosiolla läppärini kanssa joko toiseen huoneeseen tai naapuriin vanhempieni luokse, jonne lasten äänet eivät kantaudu.
4. Suunnitelmallisuutta
Kannattaa etukäteen päättää, mitä teet niinä tunteina, jotka saat käyttöösi. Minulla ainakin on usein lasten kanssa vietetyn päivän jäljiltä pää niin pyörällä, että ilman työsuunnitelmaa päädyn surffailemaan verkkokaupoissa ja klikkailemaan ostoskoriin välikausivaatteita jälkikasvulle. Äitimoodista irtautuminen on helpompaa, kun läppärin ääreen istahtaessaan tietää, mitä aikoo tehdä.
Parasta just nyt
Päivät ovat siis melko täysiä tätä nykyä. Mutta juuri nyt nautin tästä. Töiden parissa vietetyt tunnit piristävät henkisesti, ja nautin aamupäivistä leikkipuistossa ja yhteisistä lounaista lasten kanssa enemmän kun tiedän, että iltapäiväneljältä tai -viideltä pääsen irtautumaan lapsista. Siitä eteenpäin itkupotkuraivarit ja lasten väliset tappelut ovat vain etäisiä ääniä, jotka minä voin onnellisena ignoorata.
Ja kun mies kuuntelee näitä ah, niin ihania sulosointuja muutaman tunnin iltaisin, on hänellä seuraavan aamun työmotivaatio kohdallaan.
