Viimeksi päivitetty 17.1.2018
Tajusin vasta jälkikäteen, että viime postaukseni otsikko ei ollutkaan kovin kuvaava. Vaikka uusperheiden kohdalla puhutaan usein sinun, minun ja meidän lapsista, me olemme mieheni kanssa sopineet, että meillä on vain meidän lapsia. On totta, että biologisesti yksi lapsistamme on vain minun ja toinen vain mieheni, mutta tässä nelilapsisessa kaaoksessa biologiset faktat eivät paljon paina. Kaikki nämä ovat samaa laumaa, perhettä – geeniperimästä viis!
Nuoret lapset sopeutuvat nopeasti
Tiedostan, että kaikille uusperheille tämä ei ole yhtä yksinkertaista. Meidän etumme ja onnemme on se, että hioiduimme yhteen kahden vanhimman lapsen ollessa hyvin pieniä. Puoli- ja kaksivuotiaat lapset sopeutuvat nopeasti ja kyseenalaistavat vain vähän, jos ollenkaan. Asiat tuskin olisivat sujuneet yhtä mutkattomasti, mikäli lapsemme olisivat olleet tuolloin koululaisia, teini-ikäisistä puhumattakaan.
Toisekseen, aikuisen kiintyminen ja kiinnittyminen lapseen on uskoakseni sitä helpompaa, mitä pienempi lapsi on. Kun lapsi on aivan alussa taivaltaan, on kokemusta ja näkemystä päässyt kertymään vasta minimimäärä.
Aikuisen sopeutuminen lapseen ja päinvastoin sujuu tällöin tyynemmin ja tasaisemmin. Bonusvanhemman roolin ottaminen on mutkattomampaa.
Jälkikasvu etusijalle
Uskon, että meidän tapauksessamme hyödyimme myös siitä, että meillä molemmilla oli entuudestaan lapsi. Tiesimme, mitä vanhempana oleminen on, tunsimme sen vastuun ja rakkaudenkin. Lapsen ykkösasema omissa ja toistemme elämissä oli itsestäänselvyys. Uusperheeksi hitsautuminen saattaa olla haastavampaa, mikäli vain toisella on lapsi ennestään. Se vaatii paljon lapsettomalta osapuolelta, sopeutumisen kokonaan uuteen elämäntapaan.
Palatakseni otsikon kysymykseen, kyllä, puolison lapsia voi rakastaa. Mutta – etenkin, jos lapset ovat tavatessa jo isompia – tunteen syttymistä ei kannata pitää itsestäänselvyytenä, eikä etenkään syyllistää itseään, mikäli se vie aikaa. Niinkin voi käydä, ettei tunne koskaan ota syttyäkseen. Sekään ei tee uusperheen vanhemmasta huonoa ihmistä – eihän rakkautta voi pakottaa. Silti voi pyrkiä välittämiseen, rakkauteenkin, tai ainakin luomaan lapseen lämpimän suhteen. ”Fake it until you make it” sopii joillekin, mutta muitakin teitä on.
Miten luoda hyvä suhde bonuslapseen:
1. Vietä lapsen kanssa aikaa. Jos mahdollista, vietä sitä myös kahden kesken. Tee spesiaaleja juttuja ja myös aivan tavallisia asioita. Pääasia, että luotte yhdessä muistoja. Ne kantavat pitkälle.
2. Juttele lapsen kanssa. Puhu niitä näitä, kysele hoitopaikasta tai koulusta. Älä tenttaa, mutta anna ymmärtää, että olet läsnä ja kiinnostunut lapsesta.
Oma tytärpuoleni käyttäytyi kerran varsin uhmakkaasti tilanteessa, jossa kaikilla piti olla kivaa. Meinasin ärsyyntyä, mutta sen sijaan seurasin lasta hänen murjotuspaikalleen, kyselin ja kuuntelin. Selvisi, että koulussa oli sattunut jotain ikävää. Jälkikäteen lapsi oli sanonut isälleen, että oli kiva jutella Satun kanssa. Arvatkaa, olinko iloinen!
3. Kosketa lasta, jos se vain hänelle sopii – ja toki sinulle. Silitä ohimennen, paijaa puolihuolimattomasti. Anna hyvän yön hali, ota syliin. Kosketus hitsaa ihmisiä tehokkaasti yhteen. Minusta on parasta, kun kelpaan tytärpuolelleni syliksi ja lohduttajaksi murheen hetkellä.
4. Kohtele lasta aina tasavertaisesti ”omien” lastesi kanssa, jopa liioitellun tasavertaisesti. Tämä on tärkeää paitsi lapsen, myös puolisosi kannalta. Moni uusperhevanhempi seuraa haukkana, miten perheen toinen vanhempi kohtelee omaa lasta. Minäkin.
5. Ajattele lapsesta positiivisia ajatuksia, etsi hänestä hyvää. Tee näin etenkin silloin, kun huomaat ärsyyntyväsi lapsesta turhaan. ”Omiin” lapsiimme meitä sitoo alusta asti läsnä ollut rakkaus, mikä tasapainottaa ärtymyksen tunteita. Puolison lapsen kanssa näin ei välttämättä ole, siksi tietoinen hyvän etsiminen on tärkeää.
Pura paha mieli muualla
Ja bonuksena: Jos lapsi sinua kovasti (syyttä) ärsyttää, älä pura näitä tunteita lapseen äläkä hänen vanhempaansa. Jokainen vanhempi haluaa kuulla lapsestaan hyviä asioita. Puhu siis jollekulle toiselle: äidille, ystävälle, terapeutille.
Lapsiperhe-elämä ei ole helppoa. Uusperheaspekti voi tehdä siitä vielä haastavampaa. Mutta se tunne, kun puolisosi lapsi halaa sinua ja sanoo sinun olevan ihana – se on parhaimpia tunteita maailmassa.
