Viimeksi päivitetty 19.3.2024
MEILLÄ on harrastettu aina. Siis tässä mun aikuisiän perheessä. Sekä minä että puolisoni ollaan harrastettu jo ennen lapsia, lasten aikaan ja myös lasten kanssa.
Ollaan itsekin toisinaan kokeiltu uusia lajeja, mutta myös kannustettu lapsia (tai lasta, ykköstä nimenomaan, koska kakkosella ei ole vielä mitään harrastusta) kokeilemaan uutta omien mielenkiinnon kohteiden mukaan.
Lähipiirissäni on toisaalta myös paljon perheitä, joissa ei harrasteta mitään. En sano että siinä olisi mitään väärää, mutta kun tätä asiaa pohdin niin monestihan se menee niin, että lapset oppivat ja ottavat mallia vanhemmistaan.
Eli jos vanhemmatkaan eivät harrasta mitään, siis yhtään mitään, niin ei lapsiakaan välttämättä kiinnosta.
Sekin on ihan okei, mutta toivoisin että jokaiselle lapselle annettaisiin edes se mahdollisuus kokeilla uusia juttuja.
OMASTA lapsuudestani muistan kyllä sen, että vaikka vanhemmat eivät säännöllisesti harrastaneetkaan mitään, minä harrastin.
Tai kaikki meidän perheen lapset harrastivat, mutta minähän tungin itseni mukaan ihan JOKA paikkaan.
Kävin kokeilemassa aina kaikkea uutta, kavereiden harrastusten myötä tai ihan vaan uteliaisuudesta.
En ehkä ollut liikunnallisin ja nopein tai taitavin, enkä edes ymmärtänyt kaikkien lajien salattuja saloja, mutta halusin oppia ja ymmärtää ja se vei minua eteenpäin jo silloin.
Olen kokeillut lapsuudessani lajeja siis ihan laidasta laitaan. Jalkapallosta taistelulajien kautta tanssiin ja kuorolauluun.
Koulussa lähdin aina mm. laskettelureissuille, vaikka en koskaan aiemmin ollut edes kokeillut laskettelua, ja suurin osa reissuun lähtijöistä oli lasketellut 3-vuotiaasta lähtien.
Osallistuin koulun urheilukilpailuihin, vaikka ei mulla mitään varsinaista urheilutaustaa ollut enkä ollut erityisen hyvä missään tietyssä lajissa. Olin kuitenkin erittäin motivoitunut ja kilpailuhenkinen, halusin kokeilla ja halusin näyttää.
KAIKISTA pisimpään harrastin hevosten hoitoa ja ratsastusta, ja matkat tallille tein yksin bussilla jo ala-asteikäisestä alkaen, joka ikinen päivä, vuoden jokaisena päivänä, usean vuoden ajan.
Mun mielestä toi kertoo jo aika paljon päättäväisyydestä sen suhteen, että jos jotain haluaa harrastaa, vaikka lapsenakin, niin kyllä siihen keinot löytyy.
Lajikokeilut ovat jatkuneet vielä aikuisiälläkin, mutta pakko toki myöntää että näihin ruuhkavuosiin sopii parhaiten joku sellainen harrastus mikä ei ole kalenteriin ja kellonaikaan sidottu.
Olen toki sellaisia aikataulutettujakin lajeja kokeillut ja harrastanut tässä viime vuosien aikana, mutta pitemmän päälle sellainen on aika uuvuttavaa.
YKKÖNEN oli kyllä aika nuori, kun ekat harrastukset hänellä tuli kuvioihin. Ekana mukaan tuli (tietenkin) perinteinen vauvauinti.
Se oli kivaa yhdessäoloaikaa ja uuden opettelua ensimmäisen lapsen kanssa. Ei yhtään haitannut lähteä lauantaisin klo. 7 uimahallille, kun oltaisiin herätty joka tapauksessa aikaisin.
Vauvauintikurssin jälkeen jatkettiin vielä jonkin aikaa uinnin parissa, ja sen jälkeen kuvioihin tuli mukaan jossain satunnaisessa järjestyksessä nallepaini, jalkapallo ja jääkiekko.
Välissä on käyty voimistelemassa, yleisurheilemassa ja laskettelemassa. Ollaan kokeiltu mm. brasilian jujutsua, painia, padelia, motocrossia, kiipeilyä jne.
Ja toki liikutaan paljon myös arjessa ulkoillen ja kotona temppuillen.
JA HAUSKAAHAN tässä on se, että osaa lajeista lapsi voi harrastaa yhdessä vanhemman kanssa. Sekin on mielestäni tärkeää, että on yhteistä tekemistä.
Vaikka se ei olisi säännöllinen ja vuodessa satoja euroja syövä harrastus, niin se että yhdessä käydään kokeilemassa ja tekemässä uusia juttuja lapsen kanssa, antaa myös vanhemmalle todella paljon.
Ylipäätään ajattelen että harrastuksista on yleensäkin hyötyä lapsen kehityksen kannalta.
Etenkin nykymaailmassa, jossa teknologia on todella suuressa roolissa ja vie ison siivun päivistä niin lapsen kuin aikuisen osalta, tuo harrastus tasapainoa päiviin.
Yhdessä tekeminen vahvistaa suhteita, on se sitten lapsen ja vanhemman välinen juttu, tai uusien kavereiden kanssa tekeminen. Yksilöharrastuksessa oppii uutta itsestään ja uuden oppiminen vahvistaa itseluottamusta.
Fyysinen harrastus tuo mukanaan moniakin liikunnasta saatavia hyötyjä, mm. vahvistaa kehoa ja mieltä, vapauttaa stressiä ja lisää dopamiinin eli hyvinvointihormonin määrää kehossa, mutta mikä ettei se harrastus voisi yhtälailla olla joku muu esim. musiikki/taide tms.
Itse arvostan suuresti erilaisten taitojen osaajia, myös urheilun ulkopuolelta.
Ja yhtälailla mikä tahansa itseään miellyttävä tekeminen auttaa arjessa monin tavoin, mm. vähentäen stressiä ja lisäten keskittymiskykyä.
Pääasia olisikin, että saisi päiviin taukoa arkisista asioista ja nimenomaan niistä puhelimista ja muista älylaitteista…
KAKKOSEN kohdalla innostuttiin myös vauvauinnista, mutta ei se sitten ollutkaan enää niin helppoa ja kivaa lähtemistä, kun aina toinen vanhemmista joutui heräämään aikaisin ja herättämään vauvan, ja muu perhe jäi kotiin nukkumaan.
Muutenkin elämä oli silloin jo hektisempää kun lapsia oli kaksi. Se kurssi käytiin vähän väkisin läpi, ja koitettiin nauttia, vaikkei kakkonen mikään vesipeto alkuun ollutkaan…
Samalla kun ollaan jatkettu ykkösen harrastusten ja lajikokeilujen parissa, on kakkonen päässyt seuraamaan tätä kaikkea ihan aitiopaikalta.
Ykkösellä siis on säännöllinen harrastus, joka vie paljon koko perheen aikaa, mutta myös yhdistää meitä.
Kakkonen on ollut mukana treeneissä ja kilpailuissa syntymästään lähtien, ja saanut osansa treenaamisesta myös kotona.
MOLEMMAT lapset ovat olleet liikunnallisia ja ketteriä pienestä pitäen, joten uuden opettelu on ollut suht helppoa ja luontaista.
On se silti hauska miettiä, että ykkönen on saanut aloittaa kaiken aikoinaan itse ja alusta asti, mutta kakkonen on kasvanut tähän ykkösen säännölliseen harrastamiseen pienestä pitäen.
Emme kuitenkaan ole pitäneet nyt kiirettä sen suhteen, että kakkoselle tulisi löytyä joku vakituinen harrastus vielä lähiaikoina, vaan odotellaan miltä hänestä tuntuu ja miten hän itse tulee kiinnostuksensa ilmaisemaan.
Tiettyjä merkkejä on jo ilmassa että mistä hän innostuu, mutta ovet on kyllä auki sen suhteen, että mihinkään tiettyyn muottiin ei lapsia haluta laittaa.
SEN kuitenkin tiedän, että kolmosen kanssa ei lähdetä edes kokeilemaan vauvauintia, vaan uskon että meiltä löytyy jo työkalut mm. uinnin opetteluun.
En halua enää luopua yhteisistä, hitaista, koko perheen viikonloppuaamuista, vaan harrastukset saa tulla kuvioihin vasta myöhemmin.
Kolmonen saa ihan yhtälailla kakkosen tavoin tulla perässä lajikokeiluissa ja olla mukana ykkösen harrastuksiin liittyvissä asioissa.
Ja jos lapset äitiinsä tulee, niin ei heitä jatkossakaan tarvitse pakottaa mihinkään, vaan uteliaisuus vie voiton ja tie mielenkiintoisen harrastuksen pariin vie täysin omasta tahdosta.
