Viimeksi päivitetty 11.3.2024
AIKOINAAN kun aloin odottamaan ekaa lastani, tiesin heti että hän on poika. Olin tosiaan aina ajatellut, että haluaisin yhden lapsen ja hän olisi poika. En ole varmaan koskaan ollut mistään asiasta niin varma, kuin silloin tulevan lapseni sukupuolesta.
Olin aina pyörinyt enemmän poika- tai sekaporukoissa kuin tyttöporukoissa, ja musta tuntui tosi luonnolliselta olla nimenomaan poikalapsen äiti. Vaikka varsinkin näin jälkikäteen mietittynä, en tiedä olisiko sillä ollut oikeasti mitään väliä.
Kuten aiemmassa tekstissä olen maininnut, meille piti tulla vain yksi lapsi (ja sekin vasta kun olen 35-vuotias), niin ei ykkösen jälkeen paljoa pohdittu että mites seuraavan lapsen kohdalla, onko jotain toiveita tai olisiko sillä seuraavan sukupuolella edes mitään väliä.
Ajan kuluessa kuitenkin ajattelin, että näin sen vaan kuuluikin mennä. Ehkä se oli jotenkin helpompaa aloittaa koko äitiys, kun poikalapsen äitinä olo tuntui heti varmemmalta, kuin taas silloin jos eka lapsi olisi ollut tyttö.
USKON että tuohon tulevan lapsen toivottuun sukupuoleen liittyy myös paljon omia odotuksia ja ajatuksia siitä, millainen vanhempi itse tulisi olemaan millekin sukupuolelle.
Siihen vaikuttaa varmasti myös se, millaisia omia kokemuksia on tyttöjen tai poikien kanssa tekemisistä omassa lapsuudessaan, tai ylipäätään elämän varrella.
Onhan tyttöjen ja poikien ”tyyppiluokitus” varmasti jokaisen päässä valmiiksi olemassa. Pojat mielletään tietynlaisiksi ja usein kuulee sanottavan että ”pojat on vaan poikia”, ja he saavat jo sillä paljon anteeksi.
Itselläni tuo henkilökohtaisesti särähtää vähän korvaan jos sukupuolen perusteella aletaan antamaan vapautuksia jostain, ja tuen ihan jokaista lasta olemaan oma itsensä sukupuolesta huolimatta.
Enkä salli pojilta tietynlaista käytöstä vaan sen takia, että ovat poikia, enkä myöskään odota että tytöt olisivat tietynlaisia vain koska ovat tyttöjä.
TOKI aika usein jo pienestä pitäen huomaa, että vaikka antaisi kuinka vapaat kädet ja ympäristön lapselle valita omat leikkinsä ja puuhansa, pojat usein kallistuvat autojen ja taistelu-ukkeleiden puoleen toisin kuin tytöillä esim. hoivavietti nukkeleikkien lomassa ilmenee herkemmin.
Pojat ovat usein myös fyysisempiä ja leikeissä päät kolisee herkemmin. (Nämä on vain omia ja lähipiirin huomioita, tiedän että poikkeuksiakin on.)
Olen itsekin vienyt lapsiani kauppaan ostamaan nukkeja ja hoitotarvikkeita, kun siihen on kiinnostusta ilmaistu mutta ulos ollaankin kävelty uuden supersankarin kanssa, hups.
Aika paljon kertoo myös vanha runo ”Mistä on pienet tytöt/pojat tehty?”. Eikös siinä tytöt ole sokerista ja kukkasista, pojat taas sammakoista ja koiran hännän tupsukoista tms.
Mun mielestä ihan suloinen ja nostalginen runo, enkä ota sitä kirjaimellisesti, mutta eihän tuo pidä paikkaansa eikä ketään voi muutenkaan suoraan sukupuolen perusteella luokitella, että millainen tyyppi sieltä sitten tulee.
Mutta varmasti siis omalla ajatusmaailmallakin on merkitystä, jos tietyn sukupuolista lasta toivoo. Eikä siinä toivomisessa mitään pahaa ole, olenhan itsekin ollut samassa veneessä esikoisen kohdalla…
MUN mielestä on jotenkin hassua, ettei näistä sukupuoliasioista tai toiveista saisi joidenkin mielestä edes puhua. ”Tärkeintä on että lapsi on terve!” No tietenkin se on tärkeintä!
Mutta kyllähän kaikesta muustakin saa ja pitää haaveilla ja unelmoida, niin miksei omaan lapseen liittyvistä asioistakin. Oli se sitten sukupuoli tai silmien väri, sillä koskaan et voi tietää mitä sieltä tulee ja pääasiahan on, että jos arpa ei osu kohdalle, niin sen ei anna vaikuttaa siihen lapseen suhtautumiseen tai omaan vanhemmuuteen.
Kun sitten aloin odottamaan kakkosta, mulle ei ollut enää mitään väliä kumpi tulee, vaan keskityin (ja rukoilin) vaan että lapsi olisi terve.
Tähän ehkä vaikutti myös se, että jo nt-ultrassa havaittiin jotain ”ehkä rakenteellista poikkeamaa”, mitä sitten seurattiin loppuun asti. Mitään muuta en tarvinnut tai pyytänyt, kuin että kaikki menisi hyvin.
Hyvin meni, ja mitään poikkeamaa ei ollut eikä tullut. Siinä raskaudessa rapisi ehkä vähän se luottamus, että kaikki mitä lääkärit ultraavat, vaikka useammankin kerran, ei välttämättä pidä paikkaansa.
Inhimillistä toki, mutta myös hyvin hyvin stressaavaa aikaa odottavalle äidille (ja isälle). Siinä ei paljoa sukupuolet tai hiusten väri paina, kun loppuun asti eletään jännityksessä terveyttä koskevien asioiden osalta.
ENTÄS tämä kolmonen sitten? Onko ollut ajatusta/toivetta, kumpaa tällä kertaa odotetaan syntyväksi? Ei ole. Eikä ole itseasiassa tietoakaan.
Ihan tietoisesti aikoinaan päätin, että jos tulen joskus vielä raskaaksi, haluan kerrankin että ei oteta sukupuolesta etukäteen selvää. Sillä kun ei ole mitään merkitystä, ja olen aina se joka haluaa tietää kaiken hyvissä ajoin etukäteen ja mua on todella vaikea yllättää ylipäätään minkään asian suhteen.
Voisiko olla suurempaa ylläriä kuin odottaa kuukausia pientä babya syntyväksi ja vasta hänen syntymänsä jälkeen kuulla kumpi tuli, tyttö vai poika!? Niin jännää!
On olemassa kaikenlaisia testejä ja mm. kiinalainen syntymäkalenteri, joiden perusteella tulevaa sukupuolta voisi veikkailla.
Näitä löytyy netistä googlettamalla ja olen itse näitä kaikkia aiemmissa raskauksissa kokeillut.
Osa on pitänyt paikkansa, mutta osa taas ei. Enkä niitä nyt niin vakavasti ole ottanutkaan, mutta pakko myöntää että tämän raskauden kohdalla en ole jaksanut edes kokeilla ja katsoa mitä sieltä veikattaisiin.
Ehkä täytyy nyt loppuvaiheessa vielä joku testi testata ja lyödä myös oma arvaus lukkoon.
MYÖS äidinvaisto on monesti sellainen, joka toimii aika vahvana veikkauksena ja osuu usein oikeaan.
Omalla kohdallani tän kolmosen kanssa oli yksi veikkaus alkuraskaudessa, mutta se vaihtui aika vahvasti jo muutama kuukausi sitten.
Silti en ole itse kokenut olevani satavarma, vaan aina jos musta tuntuu että ”kyllä, tämä viimeisin arvaus on se oikea”, alan pohtimaan että no voihan se se toinenkin olla!
Sanotaan myös että raskausoireista voisi jotain päätellä, mutta en oikein tiedä kuinka pieniä eroavaisuuksia raskauksien välisissä oireiluissa pitäisi ottaa huomioon.
Kaikissa näissä kolmessa raskaudessa on ollut esim. pahoinvointia, mutta ehkä hieman eri tasoista ja eri vaiheissa raskautta.
Vatsan muoto on myös mielestäni aika sama, mutta ehkä olen vain tämän mallinen, olisi siellä sitten tyttö tai poika.
Erityisiä raskaudenaikaisia himoja ei ole ollut ruokien suhteen, mutta toki joka raskaudessa joku tietty mieliteko korostuu ehkä vähän enemmän.
Ja ylipäätään kaikki kolotukset ja muut fyysiset oireilut on olleet joka kerta erilaisia. Mitä nyt tästä voidaan sitten päätellä?!
Nyt itse asiassa tiedetään jo tuleva sektiopäivä, joka on samalla niin ihanaa ja myös vähän hurjaa, sillä jos kolmonen ei lähde oma-aloitteisesti syntymään, on syntymäpäivä kalenterissa merkattuna ja pian olen kolmen lapsen äiti!
