Viimeksi päivitetty 6.2.2024
ARKI on täällä taas vanhempainvapaan ja kahdessa osassa pidetyn, yhteensä 9 kuukauden opintovapaan jälkeen.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei aamuisin enää voi omien yövaatteiden päälle heittää talvivaatteita, vetää takkuisten hiusten päälle pipoa, viedä lapsen päiväkotiin tuntia tavallista myöhempään (vasta klo 8.15!) ja palata kotiin aamupalalle ja ryhtyä oman aikataulun mukaan syventymään opintoihin.
TAVANOMAINEN arki pitää sisällään monta aikaista aamuherätystä perättäin, iltaisen vaatteiden ja tavaroiden valmiiksi pakkaamisen aamua varten, sekä jännitystä siitä kuinka virkeänä ja hyväntuulisena lapsi päiväkotiaamuna herää. Tai äiti itse!
Puhumattakaan siitä, kuinka päiväkotiin päästään aamulla; kulkeeko lapsen alla paremmin pulkka vai rattaat. Tämän suorituksen jälkeen voikin mahdollisesti hiestä märkänä hypätä bussiin, kun ei ole huomannut tarkistaa ulkolämpötilaa ennen talvivaatteiden pukemista.
Bussissa voi sipaista vähän ripsiväriä, joka töihin kävellessä ehtiikin viimassa jo valua pois. Aamupala usein jää töissä syötäväksi, ellei unohda voileipiä laukkuun koko työpäivän mittaiseksi ajaksi ja ruoki sen sijaan bioroskista.
KUULOSTAAKO tutulta? Noh, täytyy myöntää, ettei useimmat aamut onneksi ole edellä mainitun kaltaisia. Olen erittäin onnekkaassa asemassa ainakin kolmessa asiassa liittyen arki-aamuihin.
Ensinnäkin siinä, että kolmivuorotyötä tekevä puolisoni vie taaperomme päiväkotiin useina arkiaamuina. Niinä aamuina herätyskello soi vasta klo 7.00, ehdin laittautua ja syömään aamupalan rauhassa kotona.
Toisekseen, olemme erittäin onnekkaita myös siinä, että taapero menee valtaosan aamuista innoissaan päiväkotiin – ja haluaisi mennä sinne myös viikonloppuisin, tällöin hän seisoo ulko-oven edessä ja sanoo ”mennään päiväkotiiiin!”.
Kolmantena täytyy nostaa esille se, että saan käydä päivätöissä, jolloin saan nukkua öisin, sekä pitää illat ja viikonloput vapaina!
PÄIVÄTÖIHIN siirryin kolmivuorotyöstä vasta hiljattain tammikuussa, kun minulle tarjottiin uutta työtehtävää.
Aluksi epäröin, koska työnkuva erosi aiemmasta tutusta ja turvallisesta. Pohdin myös sitä, sopiiko päivätyö minulle.
Olin aiemmin tehnyt myös päivätyötä, mutta silloin elämääni ei rytmittänyt tuo valoisa orgaaninen herätyskello. Silloiseen elämääni kuului katsoa myöhään tv-ohjelmia ja toisinaan myös juhlia viikonloppuisin yön pikkutunneille saakka.
Nyt kolme viikkoa kokoaikaisessa päivätyössä olleena voin todeta, että kaikki epäröintini olivat turhia.
HERÄÄN mieluusti aikaisin ja olen töissä samaan aikaan kuin lapsi on päiväkodissa. Näin iltaan jää perheen yhteistä, kiireetöntä aikaa.
Iltavuorot olivat kivoja, mutta tunsin piston sydämessäni joka ilta kotiin tullessani, kun näin lapsemme nukkumassa, enkä ollut nähnyt häntä hereillä kuin aamulla viimeksi.
Yövuoroista ei varmaan tarvitse kuin kertoa yhtälönä oma yövuoro + lapsen viikonloppuvapaa + puolison yövuoro. You got the picture!
Kunnolliset ja riittävän pitkät yöunet merkitsevät hurjan paljon nykyään, kun ei saa eikä osaa nukkua enää pitkään. Ehdottomasti en kuitenkaan halua myöntää, että kolmikymppisyydellä olisi mitään tekemistä lisääntyneen unentarpeen kanssa.
ERI ASIAT toimivat eri elämäntilanteessa ja ajanjaksoina. Voi olla, että joskus tulevaisuudessa vielä koen vuorotyöt sopiviksi itselleni. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ollut erittäin tervetullut ja oikeaan aikaan tapahtuva muutos koko meidän perheen huomioon ottaen.
En myöskään näe vuorotöitä parhaana mahdollisena ratkaisuna pidemmän päälle terveydellisistä ja sosiaalisista syistä, enkä molemmille vanhemmille – etenkään silloin kun tavoitteena on antaa lapsen olla tavallisessa, päiväaikaan avoinna olevassa päiväkodissa.
Päivätöiden plussapuolia on todella monia ja ne tällä hetkellä peittoavat mennen tullen vuorotyöt. Ihanaa päästä laulamaan iltalauluja lapselle iltaisin, nähdä enemmän puolisoa, katsoa silloin tällöin iltaisin yhdessä viltin alla sarjaa ja ylipäätään jakaa yhdessä arki-iltoja.
Arjen sujuvuus on se, mitä tällä hetkellä eniten kaipaa. Uskoisin myös, että tulevaisuudessa trendi jatkuu näin.
PALJASTETTAKOON vielä, että haaveissamme on saada jossain kohtaa esikoiselle sisarus. Tällä hetkellä lasten ikäero olisi jo lähes kolme vuotta, joten täytyisi varmaan alkaa takoa kun rauta on kuumaa..!
Päivätyö on passeli myös perheenlisäystä ajatellen, koska ainakaan viimeksi en raskausaikana halunnut tehdä ainuttakaan yövuoroa, koska niitä ei suositella. Olo oli muutenkin niin pahoinvoiva, ettei yövalvominen olisi tullut kuuloonkaan.
Saa nähdä kuinka sitten onnistuu viitenä päivänä viikossa aamuherääminen ja ylipäätään koko aamun taiteilu lapsen päiväkotiin viemisessä, mutta ihan vielä ei ole sen pohdinnan aika. Nyt on aika opetella uutta työnkuvaa, pitää kiinni säännöllisestä päivärytmistä ja nauttia lisääntyvästä valoisuudesta!
