Viimeksi päivitetty 3.10.2018
Raskausvatsa on ihana. Se on kaunis, se on soma ja – runomittaan venytettynä – jokaisen oma. Kun tein ensimmäisen raskaustestin, mietin ruusunpunaiset lasit silmilläni heti äitiysvaatteita. Ah, niitä nättejä ja muodin mukaan meneviä ja jokaiseen muotoon mukautuvia trikooihmeitä.
Voin kertoa sellaisen salaisuuden, että kun odottaa kolmosia, mahanahka venyy ja paukkuu kohisten. Vartalo muuttaa muotoaan sellaista vauhtia, että itse ei oikein kyydissä pysy. Se on aivan sama, millaisessa Nanson paitulissa kylillä liikkuu, mikään vaate ei kuitenkaan istu kunnolla, jostakin puristaa, ja joku vaatekappale valuu koko ajan.
Varhain vaatekaupoille
Suunnilleen raskausviikolla seitsemän jouduin ostamaan ensimmäiset äitiyshousuni ja ihmettelin, kun vatsaani oli tullut kumpu. Kumpu, jota ennen en ollut tavannut. Katselin sitä peilistä arvioiden ja annoin sille luvan jäädä paikoilleen.
Raskausviikolla kahdeksan lohkaisin miehelleni, että mahassani kasvaa kaksi sikiötä. Ihan vakioveikkaajan uraa en itselleni petaisi, sikiöitä kun samalla viikolla selvisi olevan kolme.
Viikolla kymmenen totesin farkkujeni parhaan paikan olevan vaatekaapin ylähyllyllä. Vaikka ne kiinni menivät, ne painoivat niin ilkeästi, että oksennus oli lähellä.
Mitä ylle talvella?
Tällä hetkellä (viikko 17) kuljen sukulaisilta saaduissa mammavaatteissa, mikä on oikeasti tosi jees! Vaatteet voi laittaa taas kiertoon, kun itsellä ei niille ole enää käyttöä. Tosin talvi on suuri kysymysmerkki ulkovaatetuksen osalta. Nihilistinä en haluaisi laittaa rahaa vaikkapa äitiystoppatakkiin, kun sellaisen käyttöikä jäisi kovin lyhykäiseksi. Ehkä kokeilen neandertalinihmisten lähestymistä kirpsakkaan pakkassäähän ja kasaan kaikki taloudesta löytyvät viltit päälleni.
Persoonallista ja ekologista.
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/kaikkea-kolme
Seuraa instagramissa: @kaikkeakolme
