Epätoivoa, ahdistusta ja pelkoa – lapsettomuushoidot jättivät jälkensä

Viimeksi päivitetty 30.10.2018

Olimme onnekkaita siinä mielessä, että lapsettomuushoitomme kestivät vain 6 kuukautta. Tosin ennen sitä puolta vuotta, lapsettomuutta oli takana 1,5 vuotta. Joku pitkään kyseessä olevia hoitoja läpikäynyt saattaa tuhahtaa katkerasti tuolle ajalle ja kokea, että ei ole syytä valittaa.

Huomaan nyt, että tuon puolen vuoden hoidon aikana olisi pitänyt puhua enemmän siitä, mitä oman kropan ja pään sisällä tapahtuu. Olisi pitänyt kertoa rehellisesti mitä kuuluu, kun sitä kysyttiin.

Ajan kanssa

Tuolloin pakkasin kaikki tuntemukseni isoon laatikkoon, vyötin laatikon kiinni ja työnsin koko mörön pois näkyvistä. Nyt se laatikko kummittelee mielessäni ja koittaa avautua. Se muistuttelee olemassaolostaan ja koittaa repiä vanhoja haavoja auki.

Minä koitan taistella sen tunteita täyteen pakatun laatikon avautumista vastaan, vaikka tiedostan, että jonakin päivänä minun on käsiteltävä alkuvuoden tapahtumat. Kaikki hoitokierrot, kaikki ovulaatioinduktiot, kaikki negatiiviset raskaustestit. Koittaa unohtaa rankat kuukautiskivut ja endometrioosin riehuminen. Hyväksyä ja päästää irti.

Räkä poskella ja nälkäkuoleman partaalla

Tragikoomista tästä kaikesta tekee se, että ympärilläni on vain ja ainoastaan turvallisia ihmisiä, jotka ovat aina valmiita kuuntelemaan. Ongelma on se, että minä en jonkun takia osaa puhua. Minä kirjoitan. Ja minä itken.

Ensin patoan kaiken sisälleni ja sitten vollotan silmät tomaatteina hyperventilaation kourissa. Itkun sanotaan puhdistavan. Minun itkuni saa aikaan massiivisen päänsäryn, tunteen nälkäkuolemasta sekä tarpeen nukkua noin kuuden tunnin päiväunet.

Kerran itkin vastaanottokeskuksen pihassa viedessäni sinne vaate- ja lelulahjoitusta. Porasin räkä poskella puolitoistametrinen Ihaa-pehmolelu kainalossani rakennuksen ovella, koska en osannut sanoittaa tunteitani. Vieraaseen maahan paenneet ihmiset varmaan miettivät, että tässä on meneillään jonkinlainen perisuomalainen tavarasta luopumiseen liittyvä rituaali.

Satamaa kohden

Kaiken tämän tunnemyrskyn keskellä olen päättänyt, että tämä laiva ohjataan satamaan saakka. Jos itkettää, niin itketään. Jos naurattaa, niin nauretaan. Jos on paha olla, niin silloin on puhuttava. Ja syötävä suklaata.

Lisää Kaikkea kolme -blogikirjoituksia:

Lue myös:

Sydän auki: miten minusta tuli kolmosten odottaja

Vatsani mun kasvavi, vaatteeni mun pienenevi

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Lue myös:

Endometrioosi ja toive raskaudesta

Vauvakuume on todellinen ilmiö – mutta mistä se johtuu?

Kaksosten todennäköisyys? Testaa mahdollisuutesi kaksosraskauteen!