Viimeksi päivitetty 29.12.2018
27.12.2018
Ensimmäinen päivä synnytysvuodeosastolla
Meidän sänkymme on puinen ja siinä on nukkujan kehon mukaan mukautuvat vaahtomuovipatjat. Molemmat patjat ovat 80 senttiä leveitä. Ne ovat valkoiset, paksut runkopatjat. Niiden päällä on hyvä nukkua.
Sängynrunko on vaaleaa puuta. Kun sitä vasten liu’uttaa sormiansa, se tuntuu mukavalta. Puu ikään kuin juoksee pehmeästi sormien alla. Sängyn päädyssä on tavallaan pylväät. Kun pylväästä ottaa tukea kylkimakuulta noustessa, se pysyy vankkumattomana paikallaan.
Minä pidän siitä sängystä, sen mukautuvista patjoista ja kauniista ulkomuodosta. Päiväpeitto on aina päivisin suojaamassa petivaatteita. Lakanat vaihdetaan noin kerran viikossa. Ihan mitä tahansa lakanoita sänkyyn ei voi laittaa. Pitää miettiä, mikä vuodenaika on ja mikä väri olisi sopiva. Sängyssä saa paremmat unet, kun lakanat miellyttävät silmiä.
Nyt allani on synnytysvuodeosaston kapea kova sänky. Sängyssä ei ole pehmeiksi kuluneita, kauniita Finlaysonin lakanoita. Vieressäni on muovinen kaukosäädin, jolla saan kolisevaa sänkyä halutessani pystympään. Lakanat allani ovat karheita ja kovia.
En halua pudota
Minua jännittää tuleva yö. Se tulee olemaan ensimmäinen yöni sairaalassa. Täytyy pyytää hoitajaa nostamaan sängyn toinen laita ennen nukkumista. Kaiken järjen mukaan minun ei kuuluisi tällä vatsan painolla pyöriä unissani, mutta ilman laitaa saatan mätkähtää lattialle yön aikana. Eikä siinäkään mitään, sairaalassa on varmasti puhtaat ja hygieeniset lattiat. Siellä voi vaan tulla hivenen kylmä.
Niin, kylmä voi tulla. Se olisi kyllä vaihtelua tähän lämpöpatterina olemiseen. Täällä sairaalassa pitää nukkua vaatteet päällä. Koen sen tietynlaisena haasteena, koska minun on koko ajan kuuma ja tähän asti olen nukkunut alasti. Onko ok kertoa nukkuvansa alasti, näin internetissä? No, niin minä nukun. Kuvaa ette valitettavasti saa. On niin vaikea nääs yksin saada sellaista kuvaa edustavasta kuvakulmasta ilman selfiekeppiä. Jäi se keppi pakkaamatta.
Vartalotyyny ja voisilmäpulla
Vähän itkettää, kun kotiin jäi kaksi tärkeää asiaa; minun ihanin ja rakkain vartalotyynyni sekä voisilmäpulla, jonka mieheni toi minulle kotiin eilen illalla. Säästelin sitä täksi päiväksi, mutta nyt minun ja voisilmäpullan välillä on 19 kilometriä sekä 265 metriä.
Onneksi huomenna saan pullan luokseni. Ja näen miestäni, pullan luojaa sekä tuojaa. Ehkä sen tyynynkin kanssa on sitten mukavempi makoilla. Jos silmät laittaa kiinni ja oikein pinnistää, tuntuu metallinen sängynlaita sormien alta tutulta ja turvalliselta puulta.
28.12.
Verta tyynyliinalla, ja muita yöjuttuja
Viime yö oli sekava. Heräsin aamulla päänsärkyyn ja sain repiä kuivunutta kieltä irti kitalaesta. Tyynynliina oli veressä, koska nenäni kuivuneet limakalvot olivat halunneet kertoa olemassaolostaan. Keho kaipasi suihkua ja kylmää juotavaa. Hetki piti miettiä, missä ihmeen paikassa tuli vietettyä yönsä; ei vaikuttanut tutulta mestalta.
Sain eilen ensimmäisen kortisonipistokseni. Kätilö varoitteli, että siitä voi tulla hassu olo. Olin seesteinen, rauhallinen ja nukahtelin pystyyn koko päivän – kunnes löysin itseni osaston pimeiltä käytäviltä steppaamassa keskellä yötä. Parkkeerasin jääkaapin oven eteen ja söin sieltä lähes kaiken, mitä löysin. Aikani kuljailtua mätkähdin sänkyyn (onneksi omaani) ja aamuyöllä heräsin jär-kyt-tä-vään närästykseen. Ei synnytysvuodeosastolla näin villiä pitänyt olla.
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/kaikkea-kolme
Seuraa instagramissa: @kaikkeakolme
