Viimeksi päivitetty 4.9.2018
Minä en ole se äiti, joka käy lastensa kanssa harva se viikko osallistavassa teatterissa, muskarissa tai muissa lapsille suunnatuissa, yhteisöllisissä menoissa. Tykkään kyllä viedä heitä liikunnallisiin tapahtumiin sekä sellaisiin, joissa voi omaan tahtiinsa tutkiskella tarjontaa. Mutta nämä yhteisölliset, ”Nyt tanssitaan ja lauletaan yhdessä!” -tyyliset jutut eivät oikein istu persoonaani. Tunnen niissä oloni useimmiten vaivautuneeksi, jollain kiusallisella tavalla ulkopuoliseksi. Tosin tänä syksynä päätin tsempata ja lähteä kahden pienimmän kanssa kerran viikossa muskariin, mutta lähinnä siksi, että meillä olisi vaihtelua ja ohjelmaa, joka vähentäisi kaksivuotiaan pikkusisareensa kohdistamia väkivaltaisia aikeita.
Mutta tiedättekö, tänään olin esikoiseni kanssa lapsille suunnatussa menossa, josta nautin täysin siemauksin, jossa minulla oli aidosti hauskaa, ja jossa en tuntenut kertaakaan kiusaantumista saati myötähäpeää. Kyseessä oli taikuri Simo Aallon Jokeri Pokeri Box -näytös, joka kuului Aallon 40-vuotisjuhlakiertueeseen. Se kesti 50 minuuttia ja oli niin viihdyttävä, että kellon vilkuilun sijaan jopa hieman petyin, kun show tuli päätökseensä.
Huumoria ja oikeita taikatemppuja
Lähdin taikanäytökseen melko pienin odotuksin. Jokeri Pokeri Box oli minulle toki tuttu lapsuuteni Pikku Kakkosista, mutta aikuisiällä en muista nähneeni Simo Aallon taikoja. Ostin liput ennen kaikkea esikoiseni vuoksi, sillä ajattelin hänen nauttivan esityksestä. Sille, nauttisinko itse, en juuri suonut ajatusta. Siksi minulle tulikin yllätyksenä se, miten hyvä ja hauska tuo show oli aikuisenkin silmin.
Simo Aalto on pyörittänyt Jokeri Pokeri Box -näytöksiä 40 vuotta, mutta minkäänlaista leipiintymistä hänestä ei välittynyt. Hän oli hassu, hauska, taitava ja huomioi yleisönsä upeasti. Sen lisäksi, että hän nauratti lapsia hysterian partaalle, hän onnistui kirvoittamaan myös aikuisyleisöstä useamman naurunremakan – ilman, että aikuisille suunnattu huumori tuntui yhtään väkinäiseltä tai kuluneelta.
Näytöksessä oli sopivassa suhteessa huumoria ja aivan oikeita taikatemppuja. Kun lapseni kysyi, että miten ihmeessä se ja se temppu tehtiin, saatoin kirkkain silmin vastata, että en todellakaan tiedä. Aalto loihti lavalle siinä meidän silmiemme edessä niin kyyhkysen kuin kaninkin, taikoi kahdesta narunpätkästä yhden, nyhjäisi tyhjästä joukon pikkuautoja. Taikuutta tapahtui siinä määrin, että minun oli turha edes yrittää ratkaista keinoja sen takana. Saatoin vain henkäistä ihastuksesta ja ihmetyksestä – aivan niin kuin muukin yleisö.
Takarivin taikapuhallus
Aallon esiintymiseen kuuluu yleisön osallistaminen muun muassa taikapuhalluksen kautta. Kun temppu on tapahtumaisillaan, hän kehottaa yleisöä tekemään taikapuhalluksen, ja näin lapsiyleisö kokee osallistuneensa taikuuden tekemiseen. Hupaisaa oli, että vaikka lapseni oli siirtynyt vierestäni takarivistä eturiviin permantopaikalle, tein silti taikapuhalluksen Aallon niin kehottaessa. Ja niin muuten teki moni muukin aikuinen – siis vaikka välittömässä läheisyydessä ei ollut omaa lasta tai muitakaan keskenkasvuisia. Minusta tämä kertoo jotain Aallon kyvystä viihdyttää: että jopa minä, joka tavallisesti vaivaudun lapsekkaasta osallistamisesta ja yhdyn siihen vain jälkikasvuni vuoksi, puhallan taikavoimaa takarivistä, vaikka lapseni istuu monen penkkirivin päässä selin minuun.
Summa summarum, johan oli hieno show! Jos kaikki lapsille suunnatut osallistavat näytökset olisivat tällaisia, minähän ravaisin niissä harva se viikko. Kahdeksan euron lippuhinta oli mielestäni varsin kohtuullinen kokemukseen nähden. Jos sinäkin haluat päästä osalliseksi Aallon taikavoimista, löydät täältä taikurin kiertuekalenterin. Ja ei, tähän ei liity minkäänlaista kaupallista yhteistyötä tai lahjuksia. Haluan suositella tätä show’ta, koska se oli aidosti viihdyttävä – niin lapsille kuin aikuisillekin. Juhlashow’n nimikin sen jo sanoo: Vain lapsille. Ja aikuisille.
