Viimeksi päivitetty 17.9.2018
Raskausviikkoja on kasassa jo 35… Raskauden loppumetreillä on käynyt pikkuhiljaa väistämättömän selväksi, ettei mahassani asuva tyyppi tule jäämään sinne ikuisiksi ajoiksi.
Tyypin yksiö alkaa käydä päivä päivältä yhä ahtaammaksi, ja samalla äidin olo tukalammaksi. Toisaalta odotan innolla näkeväni pienen ihmeen, toisaalta odotan kauhunsekaisin tuntein lähestyvää synnytystä. ”Kestänkö synnytyskivun?” ”Miten synnytys etenee?” ”Mitä jos kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan?”
Omalla painollaan eteenpäin
Olen aina ollut ”go with the flow”-tyyppiä. Luotan siihen, että asiat järjestyvät jotenkin omalla painollaan, ennemmin tai myöhemmin. Niin uskon myös synnytyksen sujuvan, omalla painollaan, niinkuin luonto on tarkoittanut.
Vaikka kuinka pänttäisin jokaisen synnytysoppaan kannesta kanteen, en itse pysty juuri synnytyksen kulkuun vaikuttamaan. Se etenee juuri niin verkkaisesti tai nopeasti, kuin on tarkoitus. Luotan myös siihen, että hoitohenkilökunta osaa tarvittaessa puuttua synnytyksen kulkuun ja tukea minua synnytyksen aikana. He ovat ammattilaisia, en minä.
Entä se kipu sitten?
En voi tietää etukäteen, kuinka paljon kipua kestän. En edes voi tietää, kuinka paljon synnyttäminen sattuu. Sen tiedän, että vaikka lukisin kivunlievitysmetodeista kaiken tarjolla olevan tiedon, en voi etukäteen tietää, mikä niistä on juuri se minulle paras vaihtoehto.
Voin vain aavistella, mikä olisi se soveltuvin, ja punnita mielessäni eri vaihtoehtoja. Toivon, että ammattitaitoinen henkilökunta osaa myös ehdottaa eri vaihtoehtoja.
Tietämättömyys ahdistaa sekä ensikertalaista, että konkaria
Synnytyksen hankalin osuus lienee juuri se, ettei siihen välttämättä voikaan valmistautua. Kukin synnytys on omanlaisensa, oli kyseessä sitten ensimmäinen, toinen, tai kuudes lapsi. Miten siis voisikaan antaa yleispäteviä neuvoja ”onnistuneeseen” synnytykseen? Jokainen synnyttäjä on yhtä ”keskeneräinen” omine kokemuksineen.
Avuttomuuden tunne ja tunne siitä, ettei pysty kontrolloimaan omaa kehoaan, lienee kaikille synnyttäjille sama. Tietämättömyys tulevasta yhdistää kaikkia synnyttäjiä. Juuri tietämättömyys tekee synnyttämisestä jo ajatuksena niin pelottavan ja ahdistavankin.
Luotan henkilökuntaan – ja itseeni
Asiallisella tiedolla tuota tuskaa voi toki helpottaa, mutta jokainen synnyttäjä on silti yksilö, ja jokainen synnytys omanlaisensa kokonaisuus. Kaikkien synnytykseen osallistuvien yhteisenä päämääränä lienee kuitenkin terve vauva, ja hyvinvoiva äiti. Voin lohduttautua ajatuksella, että yksikään lapsi ei ole kohtuun ikuisiksiksi ajoiksi jäänyt, vaan jokainen on saatu onnistuneesti ulos ulkomaailmaan. Synnytykseen osallistuva hoitohenklökunta on myös Suomessa hyvin koulutettua ja ammattitaitoista, joten uskallan luottaa myös heidän kykyynsä tehdä päätöksiä synnytykseeni liittyen, tietenkin yhdessä minun kanssani.
Hyvin valmistautuneena tai ei- tulen synnyttämään kauan odotetun ja rakastetun lapseni noin puolentoista kuukauden sisällä. Kristallipalloa en omista, enkä näe tulevaisuuteen, miltä juuri minun synnytykseni näyttää. Lopulta voin vain toivoa parasta, ja luottaa siihen, että niin kehoni kuin mielenikin toimivat yhteistyössä syntyvän lapseni parhaaksi.
Vaikka kuinka pänttäisin jokaisen synnytysoppaan kannesta kanteen, en itse pysty juuri synnytyksen kulkuun vaikuttamaan. Se etenee juuri niin verkkaisesti tai nopeasti, kuin on tarkoitus. Luotan myös siihen, että hoitohenkilökunta osaa tarvittaessa puuttua synnytyksen kulkuun ja tukea minua synnytyksen aikana. He ovat ammattilaisia, en minä.
Entä se kipu sitten?
En voi tietää etukäteen, kuinka paljon kipua kestän. En edes voi tietää, kuinka paljon synnyttäminen sattuu. Sen tiedän, että vaikka lukisin kivunlievitysmetodeista kaiken tarjolla olevan tiedon, en voi etukäteen tietää, mikä niistä on juuri se minulle paras vaihtoehto.
Voin vain aavistella, mikä olisi se soveltuvin, ja punnita mielessäni eri vaihtoehtoja. Toivon, että ammattitaitoinen henkilökunta osaa myös ehdottaa eri vaihtoehtoja.
Tietämättömyys ahdistaa sekä ensikertalaista, että konkaria
Synnytyksen hankalin osuus lienee juuri se, ettei siihen välttämättä voikaan valmistautua. Kukin synnytys on omanlaisensa, oli kyseessä sitten ensimmäinen, toinen, tai kuudes lapsi. Miten siis voisikaan antaa yleispäteviä neuvoja ”onnistuneeseen” synnytykseen? Jokainen synnyttäjä on yhtä ”keskeneräinen” omine kokemuksineen.
Avuttomuuden tunne ja tunne siitä, ettei pysty kontrolloimaan omaa kehoaan, lienee kaikille synnyttäjille sama. Tietämättömyys tulevasta yhdistää kaikkia synnyttäjiä. Juuri tietämättömyys tekee synnyttämisestä jo ajatuksena niin pelottavan ja ahdistavankin.
Luotan henkilökuntaan – ja itseeni
Asiallisella tiedolla tuota tuskaa voi toki helpottaa, mutta jokainen synnyttäjä on silti yksilö, ja jokainen synnytys omanlaisensa kokonaisuus. Kaikkien synnytykseen osallistuvien yhteisenä päämääränä lienee kuitenkin terve vauva, ja hyvinvoiva äiti. Voin lohduttautua ajatuksella, että yksikään lapsi ei ole kohtuun ikuisiksiksi ajoiksi jäänyt, vaan jokainen on saatu onnistuneesti ulos ulkomaailmaan. Synnytykseen osallistuva hoitohenklökunta on myös Suomessa hyvin koulutettua ja ammattitaitoista, joten uskallan luottaa myös heidän kykyynsä tehdä päätöksiä synnytykseeni liittyen, tietenkin yhdessä minun kanssani.
Hyvin valmistautuneena tai ei – tulen synnyttämään kauan odotetun ja rakastetun lapseni noin puolentoista kuukauden sisällä. Kristallipalloa en omista, enkä näe tulevaisuuteen, miltä juuri minun synnytykseni näyttää. Lopulta voin vain toivoa parasta, ja luottaa siihen, että kehoni ja mieleni toimivat yhteistyössä syntyvän lapseni parhaaksi.
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/isaton-lapsi/
Lisää Isätön lapsi -blogikirjoituksia:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
Lue myös:
