Viimeksi päivitetty 20.4.2018
Ennen niskaturvotusultraa minua jännitti: Halusin saada selville, että Tulokkaalla on kaikki hyvin, ja ennenkaikkea halusin nähdä hänet uudelleen.
Mitä jos?
Tunteeni ennen ultrausta olivat hieman ristiriitaisia. Vannoutuneena pessimistinä en jaksanut uskoa, että sikiöllä olisi kaikki hyvin. Osa minusta pelkäsi totuuden selviämistä, kun taas osa oli aivan varma kaiken olevan hyvin.
Tutkimuksen tarkoitushan on selvittää mahdollisia kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksia. Mitä jos kaikki ei olisikaan hyvin? Mitä sitten tekisin?
Ystävä tueksi
Pyysin tutkimukseen tuekseni hyvän ystäväni. Oli ihanaa saada mukaan ihminen, jonka kanssa voisi lapsen kasvettua jakaa muistoja: Muistatko, kun hän oli niin pikkuinen, että jalat ja kädet vain vaivoin erottuivat monitorin ruudulla?
Useimmilla näiden muistojen jakamiseen on puoliso, mutta minä olen ollut yksin, alusta saakka. Ja ehkä olen yksin, mutta en ole yksinäinen!
Minivauva kohdun pohjalla
Mutta kuinka tuo pieni olento olikaan kasvanut! Varhaisultran pikselisydämisestä möykystä oli kasvanut jo yli nelisenttinen, oikealta minivauvalta näyttävä viikari, joka heilutteli vinhasti käsiään ja jalkojaan.
Niskaturvotuksen mittaamisen aikana sikiö ei kuitenkaan ”suostunut” liikkumaan, vaan makasi tanakasti niska aivan kohdun seinässä kiinni. Aikamme odottelimme, ja hoitaja yritti hakea parempaa kulmaa, pyysi minua yskimään ja tökkimään mahaa. Ei mitään.
Hetket kuluivat ja tottakai ajatuksissa alkoi jo kuumottaa: onhan kaikki varmasti hyvin?
Ristiaskel hyppy
Lopulta Tulokasta piti herätellä päiväuniltaan hieman järeämmin ottein: minä kampesin (ultrausgeeliä varoen) itseni ylös tutkimuspenkiltä, ja hypähtelin pari kertaa paita kaulassa pitkin tutkimushuoneen lattiaa.
Se kannatti! Hyppyjen seurauksena sikiö liikahti otolliseen asentoon, ja mittaustulos saatiin viimein monitorin näytölle.
Helpotuksen huokaus
Onnellinen tunnelma olikin jo tässä vaiheessa käsinkosketeltavaa. Tulokas oli hengissä, ja ilmeisen hyvävointinen. Niskaturvotustakaan ei ollut normaalia enempää, joten pystyin jo huokaisemaan helpotuksesta.
Kaikki oli sittenkin hyvin!
Lisää Isätön lapsi -blogikirjoituksia:
Lue myös:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
Lue myös:
